Wales-Tanska: näin katsot EM-kisojen jatkopelit Suomessa ja ulkomailla
Huuhkajat jatkosta pudottanut Tanska taistelee paikasta kahdeksan joukossa

Wales lähtee jalkapallon EM-kisojen jatkopeleihin erinomaisista asetelmista. Joukkue on ennakkosuosikkina lauantain ottelussa, kun vastaan asettuu Huuhkajien lohkosta jatkoon päässyt Tanska.
Ajankohta: Lauantai 26. kesäkuuta
Alkamisajankohta: 19.00
Areena: Johan Cruyff Arena, Amsterdam, Hollanti
Ilmainen lähetys: YLE Areena
Katso lähetys ulkomailla: kokeile ExpressVPN-palvelua ilmaiseksi
Wales pääsi jatkoon oltuaan A-lohkossa toisena. Joukkue hävisi Italialle 1-0, mitä voidaan pitää onnistumisena. Wales pelasi nimittäin 55. minuutista eteenpäin alivoimaisena, kun Ethan Ampadu sai suoran punaisen kortin taklattuaan Federico Bernardeschia.
Italian eduksi voidaan laskea myös intohimoinen kotiyleisö. Tällä kertaa etu saattaisi olla Walesilla, mutta pandemian vuoksi maan fanaattiset kannattajat eivät voi matkustaa Hollantiin. Tanskan kohdalla rajat ovat avonaisemmat, joten paikalla lienee merkittävä määrä vastustajan kannattajia.
Tanska lähtee otteluun myös hyvästä tilanteesta. Jos turnauksen alku Huuhkajia vastaan oli vaikea ja dramaattinen, komea 4-1-voitto Venäjästä antoi joukkueelle taatusti merkittävän itseluottamusbuustin.
Jatkopelit ovat futisfanien suurta juhlaa, joten tätä ottelua ei kannata missata. Tämän vuoksi olemme luoneet tämän oppaan, jossa kerrotaan erilaisista tavoista katsoa matsi suorana niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Näin katsot ottelun Wales-Tanska suorana Suomessa
Euro 2020 -turnauksen paras puoli on se, että jokainen ottelu on nähtävissä täysin ilmaiseksi. Suomessa ottelulähetyksistä vastaa YLE, joka näyttää ottelun YLE Areena -suoratoistopalvelussa.
YLE2-kanavalla lähetys alkaa 18.30, kun taas itse ottelu käynnistyy 18.50.
YLE Areena -verkkopalvelussa ottelu on katsottavissa sekä varsinaisena lähetyksenä että taktisesta kuvakulmasta.
Katso Wales-Tanska verkosta ilmaiseksi täältä
Katso Wales-Tanska taktisesta kuvakulmasta ilmaiseksi täältä
- Näin katsot jalkapallon Euro 2020 -turnauksen jokaisen ottelun
- Paras TV 2021: kokosimme vuoden terävimmät televisiot
- Paras TV urheilun katsomiseen 2021: sulavimmat vaihtoehdot kodin kisakatsomoihin
Näin katsot ottelun Wales-Tanska ilmaiseksi ulkomailta
Mikäli kuitenkin olet ulkomailla ja haluat tästä huolimatta seurata ottelun suomenkielisellä selostuksella, onnistuu katsominen VPN-palvelun avulla. Tällöin voit kierrättää yhteytesi Suomen kautta, minkä ansiosta maarajoitukset eivät estä katsomista.
Kun VPN-yhteytesi on päällä ja olet asettanut sijanniksi Suomen, pääset katsomaan ottelun suorana YLE Areena -palvelusta. Ilman VPN-palvelua tämä ei onnistu, sillä tv-sopimuksien vuoksi maarajoitukset estävät lähetysten esittämisen ulkomaille. On toki todennäköistä, että ottelu näytetään Euroopan maissa myös paikallisilla kanavilla ilmaiseksi, mutta tällöin selostus ei luonnollisestikaan ole suomeksi.
Olemme arvostelleet yli 200 VPN-palvelua löytääksemme tämän hetken parhaat vaihtoehdot. Mielestämme ykkösenä on tällä hetkellä ExpressVPN ja kakkosena NordVPN. Järjestyksen perusteluineen voit lukea parhaiden VPN-palveluiden listaltamme.
Voit tutustua VPN-palveluihin tarkemmin sivujemme erillisissä artikkeleissa, jotka on listattu alle.
- Mikä on VPN? Koostimme tärkeimmät tiedot helposti luettavaan muotoon
- Paras VPN-palvelu: suojaa yksityisyytesi verkossa
- Tässä ovat parhaat ilmaiset VPN-palvelut
- Ilmainen VPN – turvallisuusriski vai säästön paikka?
- Kannattaako VPN:stä maksaa: Ilmainen vai maksullinen VPN-palvelu?
- Onko VPN laillinen Suomessa?
TechRadar-uutiskirje
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Kevin Lynch is a London-born, Dublin-based writer and journalist. The author of Steve Jobs: A Biographic Portrait, Kevin is a regular feature writer for a number of tech sites and the former Technology Editor for the Daily Mirror. He has also served as editor of GuinnessWorldRecords.com and has been a member of the judging panel for the BAFTA British Academy Video Game Awards. Alongside reviewing the latest AV gear, smartphones and computers, Kevin also specialises in music tech and can often be found putting the latest DAWs, MIDI controllers and guitar modellers through their paces. Born within the sound of Bow Bells, Kevin is also a lifelong West Ham fan for his troubles.