Paras TV urheilun katsomiseen 2023: sulavimmat vaihtoehdot kodin kisakatsomoihin
Urheilufanien ykkösvaihtoehdot

Mitkä ovat tämän hetkeen parhaat televisiot nimenomaan urheilun katsomiseen? Jos rakennat oman kisastudion olohuoneeseen aina, kun Suomi pelaa jääkiekkoa tai futista, tarvitset myös parhaan mahdollisen ruudun nopeaan liikkeeseen. Nopeatempoinen urheilu vaatiikin erilaiset eväät televisiolta, eivätkä kaikki parhaat televisiot kykene välttämättä tähän niin hyvin kuin toiset.
Sopivaa televisiota hankkiessa kannattaa pitää siis muutama asia mielessä. Luonnollisesti terävyys ja värien toisto ovat tärkeitä niin tavallisessa arkikäytössä kuin urheilua seuratessa, mutta jälkimmäistä varten kannattaa varmistaa myös muutaman lisäominaisuuden olemassaolo.
Esimerkiksi valtaosa urheilulajeista on hyvin vauhdikasta toimintaa, jossa ottelijat liikkuvat kentän laidalta toiselle niin jalkapallon, vapaapainin kuin olympialaisten kohdalla. Kohteiden ja kameran ollessa jatkuvassa liikkeessä television liiketerävyyden on hyvä olla kunnossa, jolloin yksityiskohdat pysyvät terävinä, eikä tilanne huku television riittämättömyyden alle. Kun ruudulla nähdään usein vielä kirjava kokoelma eri värisävyjä, vaatii urheilutapahtumat mallilta kuin mallilta paljon.
- Etsitkö ultimaattista tarkkuutta televisiosta? Nämä ovat parhaat 8K-televisiot
- Pelaatko paljon? Tässä ovat parhaat pelitelevisiot
Parhaat televisiot urheiluun lyhyesti
Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.
- LG C2 - Testivoittaja
- Sony Bravia X90J - Erinomainen hinta-laatusuhde
- Samsung QN90C - Todella kirkas televisio
- Sony A80K - Paras keskihintainen televisio
- Sony A95K - Sonyn ilmiömäinen QD-OLED-televisio
- Samsung Q80B - Loistava ja nopea QLED-malli
- Samsung QN85B - Samsungin ilmiömäinen mini-LED
Parhaat televisiot urheilun katsomiseen
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Vaikka myynnissä on uudempi LG C3 -malli, mielestämme vuoden 2022 LG C2 on edelleen järkevin OLED-televisio urheilun katsomiseen. Sen upeat värit, korkea kontrasti sekä erinomainen kirkkaus tekevät vaikutuksen.
Mallin vahvuuksiin lukeutuu Alpha a9 Gen 5 -suoritin, joka tarjoaa entistä paremman kohteiden parannuksen ja dynaamisen sävyalan sovituksen. Äänipuolella televisio pystyy toistamaan "virtuaalista tilaääntä" muuttamalla stereo-äänen 7.1.2.-kanavaiseksi ääniraidaksi. Vaikka emme olleet täysin vakuuttuneita virtuaalisesta tilaäänestä, äänentoisto on silti perinteistä televisiokokemusta parempi.
Pelaajille C2 OLED:ssa löytyy neljä HDMI 2.1 -liitäntää, joten se on täydellinen PS5:lle, Xbox Series X:lle ja Xbox Series S:lle.
LG C2 OLED ei ole kuitenkaan virheetön. Värisaturaatio on aavistuksen väärällään etenkin sivulta katsoessa ja verrattaessa uusiin QD-OLED-malleihin, eikä LG tue IMAX Enhancedia tai HDR10+:aa.
Markkinoilla on tarjolla myös 8K-televisioita sekä LG G2:n kaltaisia kirkkaampia malleja. Hinta-laatusuhteeltaan LG C2 on kuitenkin vertaansa vailla.
Lue arvostelu: LG C2 OLED
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Sony tunnetaan ennen kaikkea markkinoiden laadukkaimmasta kuvakäsittelystä erityisesti liiketunnistuksen ja ylöspäin skaalauksen osalta. Siten yhtiön teknologiaa ei kannata sivuuttaa urheilulähetyksiä silmällä pitäen.
Taustavalaistu LED-paneeli tekee Sony X90J:stä vakuuttavan kirkkaan, minkä lisäksi värit toistuvat elävinä ja HDR:ää tukien. Pinta on tosin aavistuksen heijastava, ja katselukulmat eivät ole kaikkein parhaimmat isommassa köörissä.
Hinta-laatusuhdetta on kuitenkin paha mennä moittimaan, ja televisiota saa verrattain edullisesti koosta riippumatta. Lisäksi X90J on omiaan pelikäytössä, sillä se tukee 120 Hz ja siinä on kaksi HDMI 2.1 -liitäntää uusia konsoleita varten.
Lue arvostelu: Sony X90J 4K TV
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Samsungin QN90C-mallit ovat edullisempi vaihtoehto valmistajan huippumalleille. Sen mini-LED-paneelin kirkkaus yltää lähes samalle tasolle kuin lippulaivamalli QN95C:n vastaava, mutta samalla mustan sävyt ovat todella syviä. Eron hintavampaan isoveljeen huomaa rinta rinnan katsoessa, mutta urheilukäytössä ero on olematon.
Ohut muotoilu, kapeat näyttöreunat sekä tyylikäs jalusta tekevät televisiosta väkevän johtotähden olohuoneeseen. Siinä missä Ambient Mode -tila teki meihin vaikutuksen, harmillisesti Tizen-käyttöliittymässä olisi rutkasti parannettavaa.
Vaikka tällä listalla keskitytään urheilun katsomiseen, on peliominaisuudet pakko mainita. QN90C tarjoaa neljä 4K/120 Hz -valmista HDMI 2.1 -liitäntää, minkä lisäksi pilvipelaamista tuetaan kattavasti.
Kuten Samsungin Neo QLED -mallien kohdalla on tapana, hintalappu hivelee taivasta. Näin on tässäkin tapauksessa. Sopivan tarjouksen kohdalla on silti syytä harkita, kannattaako kertasijoituksella hankkia televisio vuosikausiksi eteenpäin.
Lue koko arvostelu: Samsung QN90C
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Sony A80K tuo kaikki OLED-televisiosta tutut ominaisuudet syvistä mustista ja värikkäistä sävyistä lähtien. Lisäksi siinä on 4K 120 Hz -tuki pelaamista varten sekä Sonyn oma Acoustic Surface Audio+ -teknologia, joka tuottaa vakuuttavaa jälkeä.
Kyseessä ei ole OLED-televisioiden kirkkain malli, mutta paneeli on erinomainen nimenomaan jatkuvan liikkeen seuraamiseen. Tehokas suoritin takaa sulavan ja terävän urheilulähetyksen.
Yhtiön vuoden 2022 OLED-televisiot käyttävät lisäksi XR OLED Contrast Pro- ja Cognitive Processor XR -teknologiaa, jotka parantavat kuvaa entisestään korostamalla kontrastia. XR Triluminos Pro takaa puolestaan täyden DCI-P3-väriavaruuden.
Tämän mallin pahin kilpailija on LG C2 OLED -televisio, joten valinta kannattaa tehdä näiden kahden välillä.
Lue arvostelu: Sony A80K
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Sonyn erinomainen Cognitive XR -suoritin yhdistää voimansa uuden Quantum Dot OLED -näyttöteknologian kanssa loihtiakseen yhden kauniimmista kuvista, jonka olemme nähneet. OLED-television kärkeä etsiville Sony A95K on vastaus.
Televisio myös kuulostaa upealta, ja yhtiön oma Acoustic Surface -teknologia saa äänimaailman kuulostamaan siltä kuin se tulisi muualta kuin televisiosta. Vaikka jälki on vakuuttavaa, suosittelemme silti katsomoon kunnon kaiuttimia tai soundbaria.
Harmillisesti tätä mallia ei ole tarjolla kovinkaan monessa eri koossa, vaan vaihtoehtoina on joko 55- tai 65-tuumainen.
Jos olet etsimässä kokonaisvaltaisen laadukasta televisiota, jossa on luultavasti markkinoiden tämän hetken paras kuvanlaatu, suosittelemme kääntymään A95K:n puoleen.
Lue arvostelu: Sony A95K QD-OLED TV
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Samsung Q80B tarjoaa hyvähintaisen 4K QLED -vaihtoehdon, joka sopii kaikkiin katselutarpeisiin. Sen nopea paneeli sekä kirkkaus tekevät vaikutuksen, vaikka aivan hintavampien Mini LED Neo QLED -mallien tasolle ei ylletäkään. Tästä huolimatta mustan sävyt sekä HDR:n tarkkuus ovat niin hyvällä tasolla, että vain ani harva pystyy havaitsemaan eron.
Äänipuolella ihastuimme keskimääräistä parempaan Dolby Atmosiin. Lisäksi neljä HFR-valmista HDMI-liitäntää, näppärä Game Bar sekä hiottu käyttöliittymä puhuvat puolestaan.
Kunhan kuvatilan vaihtaa Auto-asetuksesta Custom-tilaan, saa katselukokemukseen aimo annoksen lisää. Ja mikä parasta, QLED-kirkkaus takaa urheilukokemuksen laadun. Etenkin valoisassa tilassa Samsung QN80B on omiaan penkkiurheilijan tarpeisiin.
Lue koko arvostelu: Samsung QN80B
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Yksi yleinen ongelma nykyisten televisioiden kanssa on kirkkauden puute, kun pitäisi katsoa urheilulähetyksiä päiväsaikaan. Samsung QN85B ei tuota tämän suhteen onneksi ongelmia, sillä sen äärimmäisen kirkas mini-LED-paneeli tarjoaa OLED-laatuista jälkeä jopa keskellä päivää. Yhdistettynä laajoihin katselukulmiin ja loistavaan suorittimeen, tästä ei juuri televisio parane urheilulähetyksiä varten.
Samsungin omat kuva-asetukset ovat niin järkyttävän kirkkaita, että joudut todennäköisesti turvautumaan aurinkolaseihin. Onneksi kaikkea voi säätää hieman maltillisemmille lukemille, ja erillinen Movie- tai Filmmaker-tila on loistava, kun telsussa pyörii jokin muu kuin ottelu. Object Tracking -äänijärjestelmä parantaa myös äänen ulosantia, joskin erillinen soundbar on aina suositeltavampi vaihtoehto kisakatsomoon.
Harmillisesti Samsung QN85B:ssä on melko heijastava pinta, mikä saattaa tuottaa ongelmia suorassa auringonvalossa.
Lue arvostelu: Samsung QN85B
Mitä urheiluun sopivasta televisiosta kannattaa tarkastaa?
Mitä urheiluun sopivasta televisiosta kannattaa tarkastaa?
Jos olet aikeissa ostaa televisiota nimenomaan urheilun katsomiseen, silloin kannattaa pitää muutamia asioita mielessä. Näihin lukeutuvat luonnollisesti kaikkiin televisioihin tärkeät piirteet, kuten kuvanlaatu, väritoisto ja terävyys. Mutta näiden lisäksi urheilulähetykset vaativat vähän muutakin.
Urheilulähetyksissä nähdään usein hitaita panorointeja laidasta laitaan, jotta kamera pysyy mukana nopeassa liikkeessä. Usein tilanteet voivat vaihtaa äkillisesti suuntaa. Myös värimaailma on esimerkiksi jääkiekko-ottelussa usein pääosin valkoinen, jota korostavat pelaajien eriväriset ottelupaidat. Toisin sanoen kuvassa näkyy paljon liikkuvia värikkäitä kohteita, joten liiketerävyys televisiossa nousee arvoon arvaamattomaan.
Television liiketoiston laatu syntyy pitkälti sen kyvystä hyödyntää eri virkistystaajuuksia. Menemättä liian tekniseksi Suomessa televisiolähetykset lähetetään usein natiivisti 50 Hz, eli niissä näytetään 50 ruutua sekunnissa.
Ruudunpäivitys johtaa kuvan liikkumiseen, joten television kyky käsitellä tätä virkistystaajuutta johtaa samalla siihen, kuinka sulavalta ja vakuuttavalta liikkuva kuva näyttää.
Kannattaa tosin huomioida, ettei nykyään myydä enää televisioita, joiden virkistystaajuus jäisi alle 50 Hz. Joten teoriassa kaikki televisiot toistavat kotimaisia lähetyksiä täsmälleen samalla lailla.
Käytäntö on kuitenkin aavistuksen toinen, sillä juuri eri mallien liiketoistossa on eroja, minkä lisäksi osa malleista tarjoaa varta vasten teknologioita, joilla sitä voi parantaa entisestään.
- Nämä ovat parhaat televisiot tällä hetkellä
TechRadar-uutiskirje
Rekisteröidy saadaksesi päivittäisiä uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, analyyseja, tarjouksia ja paljon muuta tekniikan maailmalta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Matt BoltonManaging Editor, Entertainment