Wednesday: uutiset, huhut, näyttelijät ja muut tiedot suositun Netflix-sarjan 2. tuotantokaudesta
Wednesday palaa elokuussa 2025

- Ilmestyy 6. elokuuta 2025
- Kuvaukset päättyivät joulukuussa 2024
- Päähahmot tekevät paluun
- Kaksi uutta sivuroolia
- Kolme ensimmäisen kauden näyttelijää ei ole mukana
- Ei traileria, mutta behind-the-scenes-video julkaistiin syyskuussa ja teaseri elokuussa
- Tarinasta ei ole vielä hiiskuttu
- Ykköskauden lopetus antaa vihjeitä tarinasta
- Suunnitelmia jopa neljälle tuotantokaudelle
Wednesday on saamassa odotetun 2. tuotantokautena. Vaan mitä tummanpuhuvasta ja ilkikurisesta Netflix-sarjasta oikein tiedetään? Ensinnäkin kuvaukset saatiin maaliin joulukuussa 2024, joten Nevermore Academy kutsuu katsojat luokseen ennemmin tai myöhemmin. Myös muita yksityiskohtia ja tietoja on jo kantautunut korviimme, joten tiedämme entistä enemmän parhaiden Netflix-sarjojen joukkoon kuuluvan tuotoksen tulevaisuudesta.
Wednesdayn sekä muun Addamsin perheen kohdalla on kuitenkin monia kysymysmerkkejä. Olemme keränneet tähän artikkeliin kaikki keskeiset tiedot odotetun sarjan paluusta aina julkaisupäiväspekulaatioista näyttelijälistaukseen sekä juonikuvioista huhuihin.
Kannattaa huomioida, että artikkeli sisältää merkittäviä paljastuksia ensimmäisestä tuotantokaudesta. Myös kakkoskauden tarinan osalta saattaa paljastua asioita, jotka pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa.
Milloin Wednesdayn 2. tuotantokausi ilmestyy?
Catherine Zeta-Jones lays Wednesday Season 2 production to rest. pic.twitter.com/8tGp80o90NDecember 4, 2024
Jouduimme odottamaan jopa yllättävän kauan ennen kuin Netflix vahvisti Wednesdayn saavan jatkoa. Ykköskausi ilmestyi marraskuun lopussa 2022, mutta suoratoistojätti pihisteli suunnitelmiaan katsojaennätyksistä huolimatta peräti kuuden viikon ajan.
Nyt toisen kauden odotuksen kesto on tiedossa. Netflix vahvisti virallisen teaserin yhteydessä, että Wednesdayn 2. tuotantokausi julkaistaan kahdessa osassa.
Ensimmäiset neljä jaksoa ilmestyvät 4. elokuuta 2025. Jälkimmäinen puolisko saapuu sen sijaan 3. syyskuuta eli käytännössä kuukautta myöhemmin.
Wednesdayn toisen tuotantokauden kuvaukset päättyivät joulukuun 4. päivä 2024. Netflix vahvisti kuvausten käynnistyneen samaisen vuoden toukokuussa Irlannissa eli samassa paikassa missä debyyttisesonkikin aiemmin taltioitiin.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Ykköskauden ohella kuvausten päättymisestä julkaisuun vierähti peräti kahdeksan kuukautta. Kakkoskauden kohdalla jälkituotannon kesto on siis tasan yhtä pitkä.
Ketkä näyttelijät ovat mukana Wednesdayn 2. tuotantokaudella?
Sisältää merkittäviä juonipaljastuksia ensimmäisestä tuotantokaudesta.
Fanit ovat varmasti iloisia kuullessaan, että valtaosa päärooleissa olleista tekee paluun Wednesdayn 2. tuotantokaudelle. Mukana on lisäksi kokonaan uusia näyttelijöitä. Se, miten he ovat mukana, selkiytynee parhaiten palauttamalla mieleen ykköskauden lopetuksen. Tämä toki perustuu oletukseen siitä, että kakkossesonki jatkaa Nevermore Academyssä ja suunnilleen edellisosan lopusta.
- Jenna Ortega on Wednesday Addams
- Catherine Zeta-Jones on Morticia Addams
- Luis Guzmán on Gomez Addams
- Emma Myers on Enid Sinclair
- Hunter Doohan on Tyler Galpin
- Joy Sunday on Bianca Barclay
- Isaac Ordonez on Pugsley Addams
- Victor Dorobantu on Thing
- Fred Armisen on Fester-setä
- George Burcea on Lurkki
- Moosa Mostafa on Eugene Otinger
- Steve Buscemi on Barry Dort
- Billie Piper on Capri
- Thandiwe Newton on tohtori Fairburn
- Joanna Lumley on isoäiti
- Lady Gaga ei ole tiedossa
- Evie Templeton ei ole tiedossa
- Owen Painter ei ole tiedossa
- Noah Taylor ei ole tiedossa
- Christopher Lloyd ei ole tiedossa
- Joonas Suotamo ei ole tiedossa
- Frances O'Connor ei ole tiedossa
- Haley Joel Osment ei ole tiedossa
- Heather Matarazzo ei ole tiedossa
Sarjan luojat ja tuottajat Al Gough sekä Miles Millar avasivat sanaisen arkkunsa Netflix Tudumissa:
"Haluamme esitellä lisää Addamsin perheen taustoja, joten olemme innoissamme tuodessamme mukaan uusia hahmoja."
Se, mitkä hahmot näkevät päivänvalon, ei ole vielä tiedossa.
Muutama on kuitenkin joukosta poissa. Deadlinen mukaan Percy Hynes White, Jamie McShane sekä Naomi J. Ogawa eivät ole kakkoskaudella läsnä. Kolmikko esitti ykköskaudella hahmoja Xavier Thorpe, sheriffi Donovan Galpin ja Yoko Tanaka. Tosin McShane on mitä ilmeisimmin kuitenkin pyörähtämässä ruudulla "erikoisvieraana", joten hahmon kohtalo päätettäneen nopeasti. Tämä liittynee paljastukseen, jossa hänen poikansa Tylerin kerrottiin olevan Hyde.
Jos luit näyttelijälistan tarkasti, saattoi silmäsi osua paitsi Star Warsissa Chewbaccaa esittäneeseen Joonas Suotamoon mutta myös poppari Lady Gagaan. Ja toden totta, Lady Gaga nähdään kakkoskaudella. Asiasta kertoi ensimmäiseksi Entertainment Weekly, jonka lähde paljasti popparin ottavan "salatun roolin". Miten isosta visiitistä on kyse, sitä emme vielä tiedä.
Minkä tarinan Wednesdayn 2. kausi kertoo?
Sisältää tarinapaljastuksia ensimmäisestä tuotantokaudesta.
Wednesdayn toisen tuotantokauden tarina on toistaiseksi täysi mysteeri, joten voimme ainoastaan ennakoida ja spekuloida asioita. Osa näistä arvioista pohjautuu kommentteihin, joita näyttelijät kertoivat Netflix Tudum 2023 -tapahtumassa.
Edes näyttelijät eivät tainneet tietää tai voineet kertoa tarkkaa tarinaa. Emma Myers (Enid Sinclair) totesi NME:lle, että "en voi kertoa teille mitään Wednesdayn 2. kaudesta! Jos kerron, ruumiini haudataan jonnekin kätköön ettekä ikinä löytäisi minua." Väittämässä lienee hieman mustaa huumoria mukana.
Entäpä sitten teoriat? Yksi ajatus koskee Crackstonen sormuksen putoamista maahan ykköskauden päätteeksi. Sormus poimittiin lopuksi ylös, mutta nostajaa tai voimien siirtymistä ei vielä paljastettu.
Valokeilassa voi myös olla Marilyn Thornhill eli Laurel Gates (Christina Ricci), jonka paljastettiin hallitsevan Hydeä. Hydeksi taasen paljastui Tyler, johon Wednesday oli ihastunut.
Nyt kun Hyde on ottanut Tylerin valtaansa ja Wednesdayn läheisyys muutti Tylerin Hydeksi, epäilevät monet Thornhillin kykyjen siirtyneen päähahmoon. Jenna Ortega vihjasi tähän suuntaan toteamalla, että hän haluaisi nähdä Wednesdayllä lemmikin. Näinköhän kommentti vihjaisi tähän suuntaan...?
Tim Burton and Jenna Ortega at the Wednesday Season 2 Table Read 🖤 pic.twitter.com/bmAYZyo9UVMay 7, 2024
Muotoaan muuttava Nevermore Academyn johtaja professori Weems vaikutti kohdanneen loppunsa ykköskauden lopussa, mutta tästä ei tietysti parane laittaa henkeään pantiksi. Katsojat kiinnittivät huomiota, että Addamsin perheen hovimestarina olleen Lurkin silmienväri oli muuttunut ykköskauden 8. jaksossa. Onko kyseessä Weems valeasussa? Emme tiedä, mutta ainakin tätä on hauska spekuloida!
Luvassa on kaksi todennäköistä sivujuonta, joihin kakkoskausi palannee. Wednesdayn saamat uhkausviestit, Nevermore Academyn tyhjänä oleva johtajanpaikka, Gatesin kohtalo sekä Xavierin pidätys jättävät rutkasti mahdollisuuksia tulevaan.
Ortega kertoi Entertainment Tonightin haastattelussa toiveistaan kakkoskautta kohtaan:
"Haluaisin Wednesdayn olevan vielä synkempi. Toivon hänen saavan entistä enemmän karheutta mukaan sen sijaan, että asioita pelattaisiin varman päälle. Haluan nähdä hänet enemmän antisankarina kuin tavanomaisena sankarina."
Ortega jutusteli vain hetkeä myöhemmin Vanity Fairille ensimmäisistä ajatuksistaan kakkoskauden suhteen:
"Olen pitänyt kaikista lukemistani kohtauksista kakkoskauden osalta. Luvassa on monia ikimuistoisia kohtauksia tai asioita, joista olen innoissani. Olisi hienoa saada nämä kaikki mahtumaan kahdeksaan jaksoon."
Teemojen osalta vihjaillaan entistä enemmän yliluonnollisista elementeistä. Ainakin toivomme It-serkun olevan enemmän tai vähemmän mukana kuvioissa.
Vanity Fairin syyskuun kansijutussa Ortega paljasti kiinnostavia yksityiskohtia tuotannosta. Hän palaa paitsi Wednesdayn rooliin mutta myös sarjan tuottajaksi. Samalla Ortega paljasti tarinan menevän entistä enemmän kauhukuvastoa hyödyntävään suuntaan, vaikkakaan minkäänlaista väkivaltaista gorea ei ole syytä odottaa. Tämä lienee järkevää jo senkin takia, että ykköskausi soveltui kaikenikäisille katsojille.
Onko Wednesdayn 2. kaudesta julkaistu traileria?
Virallista traileria ei vielä ole, mutta teaseri julkaistiin huhtikuun lopussa 2025.
Siinä Wednesday palaa Nevermore Academyyn toista kouluvuotta varten eli sanojensa mukaisesti "palaa rikospaikalle". Pätkässä nähdään tappaja-ampiaisia, haudattuja ruumiita sekä pelottavia nukkeja. Eiköhän luvassa ole siis kepeän humoristista kauhua sekä iso mysteeri.
You're not ready for Wednesday Season 2. #NextOnNetflix pic.twitter.com/ZDx2501wImJanuary 30, 2025
Ennen teaseria julkaistiin viisi lyhyttä sekuntia osana vuoden 2025 Next on Netflix -traileria. Siinä Wednesday piipahtaa Willow Hillin psykiatrisessa sairaalassa.
Pätkällä nähdään Tyler Galpin, joka on sidottu kahleisiin ykköskauden päätteeksi. Tämän perusteella onkin selvää, että Tyler nähdään myös osana kakkoskautta.
Mistä voin katsoa Wednesdayn 1. kauden?
Wednesday on yksi Netflixin onnistuneimpia ja suosituimpia omia tuotantoja. Kaikki ykköskauden kahdeksan jaksoa ovat nähtävissä Netflixissä, joka on tämän hetken parhaita suoratoistopalveluita.
Jossain vaiheessa huhuiltiin ajatuksesta, että sarja olisi siirtymässä Amazonille osana MGM-yrityskauppaa. MGM on nimittäin yksi sarjan tuotantoyhtiöistä. IndieWire kuitenkin vahvisti, että Wednesday on ja pysyy Netflixissä kakkoskauden sekä jatkon osalta.
Mistä päästäänkin oivallisella aasinsillalla seuraavaan aiheeseen...
Saako Wednesday 3. tuotantokauden?
Mahdollisesta kolmoskaudesta on vielä hieman ennenaikaista puhua, mutta olisimme yllättyneitä jos toinen kausi päättäisi sarjan taipaleen.
Sarjan showrunner Miles Millar avasi asiaa Varietyn haastattelussa:
"Aina kun teemme sarjaa, suunnittelemme sen tulevaisuutta. Ainakin tässä vaiheessa näemme mahdollisuuden useammille tuotantokausille. Sitä ei voi tietenkään pitää varmana, mutta suosion jatkuessa tämä näyttää todennäköiseltä. Suunnittelemmekin valmiiksi hahmojen tarinakaaria kolmelle tai neljälle kaudelle."
Kolme tai neljä tuotantokautta kuulostaa erittäin hyvältä. Ja jos katsojaluvut pysyvät ykköskauden veroisina, Netflix tuskin laittaa idean osalta hanttiin. Bloomberg jopa uutisoi Wednesdayn saavan erillisen spin-off-sarjan, joten Addamsin perheestä riittää nähtävästi kerrottavaan runsain mitoin.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Grace DeanContributor