Huhut Samsungin kuulokkeiden ympärillä elpyivät – mallin nimi ja ominaisuuslista saattoivat paljastua
Galaxy Buds On ilmestynee piakkoin
- Samsungin klipsimäisistä nappikuulokkeista on jälleen vuotanut tietoja
- Mallin nimi vaikuttaa olevan Galaxy Buds On
- Mukana mukautuva volyymi sekä päänliikkeet
Jo kuluvan vuoden alusta asti huhuissa pyörineet Samsungin ensimmäiset klipsimalliset nappikuulokkeet ovat palanneet otsikoihin. Jopa Galaxy Wearable -sovelluksessa näkyi tuolloin ”Galaxy Buds Able” -malliset kuulokkeet. Sen jälkeen asiasta ei ole kuitenkaan hiiskuttu, mutta nyt laite on palannut tapetille – tosin eri nimellä.
SammyGuru on julkaissut uutta tietoa kuulokkeista, jotka näyttävät saavan nimekseen Galaxy Buds On. Sivusto kertoo löytäneensä Samsungin Buds Manager -sovelluksesta tietoja, jotka antavat lisävalaistusta kuulokkeisiin ja niiden ominaisuuksiin.
Isoin kysymys Samsungin uudesta kuulokemallista koskee kuitenkin julkaisupäivää. Jotkut vuodot viittaavat siihen, että uusia Samsung-tabletteja julkaistaisiin lokakuussa, joten Buds On -kuulokkeetkin voisivat saapua silloin.
On kuitenkin mahdollista, että yhtiö odottaa vuoteen 2027 saakka, jolloin huhujen mukaan luvassa on myös Samsungin uudet over-ear-kuulokkeet.
Julkaisupäivän osalta ollaankin vielä arvailujen varassa. Vuoto kuitenkin antaa ymmärtää, että Samsung viimeistelee parhaillaan kuulokkeisiin liittyvää materiaalia.
Monia Galaxy Buds 4:n ominaisuuksia
Vuoden 2026 alussa Samsung esitteli Galaxy Buds 4 Pro -kuulokkeet, joiden kenties merkittävin uusi ominaisuus oli pään liikkeisiin perustuva ohjaus. Sen avulla saapuvan puhelun voi esimerkiksi hylätä tai hyväksyä nyökkäämällä tai pudistamalla päätä. Tietojen mukaan myös Galaxy Buds On -malli saa tämän ominaisuuden.
SammyGurun vuoto paljastaa myös ”Volume Boost” -toiminnon. Se saattaa olla Samsungin ratkaisu avoimen rakenteen kuulokkeiden perusongelmaan: koska kaiutinelementit eivät ole suoraan korvakäytävän edessä, äänenlaatu ei aina ole paras mahdollinen.
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Toiminnon toinen mahdollisuus on vaihtoehtoinen tapa ratkaista meluisan ympäristön aiheuttama haaste. Automaattinen äänenvoimakkuuden säätö voi nostaa voimakkuutta väliaikaisesti meluisassa ympäristössä ja siten kompensoida aktiivisen melunvaimennuksen puutetta.
Koska eletään vuotta 2026, mukana on luonnollisesti myös tekoälyominaisuuksia: Geminin tai Bixbyn voi aktivoida lausumalla avainsanan tai napauttamalla kuulokkeita. Yksi hyödyllinen toiminto on mahdollisuus tallentaa äänimuistio välittömästi tietyllä kosketuseleellä – ominaisuus, jonka jo osa kilpailijoista tarjoaa.
Vuoto vahvistaa kuulokkeiden olemassaolon ja käy läpi joitakin niiden ominaisuuksia. Historiaan peilaten avoimen rakenteen kuulokkeiden onnistuminen riippuu pitkälti muotoilusta sekä siitä, miten ne selviävät rakenteen luontaisista haasteista ja tarjoavat silti hyvää äänenlaatua.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Tom Bedford Contributor