Skip to main content

Telialla myynnissä pieni lisäerä Xbox Series X -konsolia

Xbox Series X
(Kuva: Xbox)

Xbox Series X | 509,90 € | Telia
Telialla on pieni erä uutuuskonsolia myynnissä verkkokaupassaan.Katso tarjous

Marraskuussa kauppoihin saapuneet julkaisuerät PS5- ja Xbox Series X -konsolista sujahtivat nopeimpien pelaajien matkaan välittömästi. Näinpä suurimmalle osalle ei riittänyt odotettua konsolia vielä julkaisun yhteydessä. Valitettavasti tilanne on myös jatkunut vaikeana, sillä lisäerät ovat valtavan kysynnän vuoksi kiven alla. Microsoft onkin pahoitellut tilannetta varsin avoimesti ja kertonut toimitusvaikeuksien jatkuvan jopa heinäkuuhun asti.

Nyt on kuitenkin poikkeuksellinen mahdollisuus saada itselleen Microsoftin kattavampaa uutuuskonsolia Xbox Series X. Telia kertoo nimittäin saaneensa tuotetta myyntiin pienen erän verran. Konsoli maksaa 509,90 euroa.

Erän kokoa ei kerrota, joten ostopäätöksen kanssa kannattaa olla varsin ripeä mikäli haluaa konsolin itselleen.