Xbox-pomo pitää Xbox Series X:n hinnannousua mahdollisena

An Xbox Series X controller held in front of a TV showing the console's dashboard
(Kuva: Shutterstock / vfhnb12)

Xbox-pomo Phil Spencer on vahvistanut, että Microsoft ei toistaiseksi ole nostamassa Xbox Series -konsoleiden hintoja. Yhtiö ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö näin saattaisi käydä tulevaisuudessa.

Kun Sony nosti PS5-konsolinsa hintaa viime kuussa tuotantokustannuksiin pohjaten, Microsoftin arveltiin tekevän samoin. Spencer kuitenkin kertoi CNBC:n tuoreessa haastattelussa, että vaikka näin ei ole vielä tapahtumassa, asia saattaa olla ajankohtainen myöhemmin.

"Arvioimme bisnestämme jatkuvasti, joten en voi sanoa ettemmekö voisi tehdä niin myöhemmin", Spencer kertoi.

"Voin vakuuttaa, että emme ole aikeissa tällä hetkellä nostaa konsoliemme hintaa. Kuluttajat ovat jo valmiiksi haastavassa taloustilanteessa, joten se ei olisi meiltä kohtuullista ainakaan tässä tilanteessa."

Harha-askelta väistämässä

An Xbox Series X controller held in two hands

(Image credit: Shutterstock / Chikena)

Spencer totesi samassa yhteydessä Xbox-tuoteperheen keskittyvän hinta-laatusuhteeseen. Yhtiön edullisempi Xbox Series S -konsoli on kerännyt jopa yli puolet yhtiön tuloista, vaikka Xbox Series X on teknisesti selvästi edistyneempi.

Microsoft haluaa pitää valttikorttinsa tulevaisuudessa. Osana tätä on luonnollisesti jo pelkkä toive siitä, ettei globaali sirupula aiheuta yhtiölle samanlaisia hinnankorotuspaineita kuin Sonylle. Toistaiseksi Xbox Series S:n tuotanto on ollut varmempaa kuin muilla uutuuskonsoleilla, sillä sen heikompi prosessori on helpompi valmistettava.

Kun edullisen konsolin oheen hankkii vielä varsin kohtuuhintaisen Xbox Game Pass -tilauksen, tarjoaa Xbox Series S huokean tavan päästä käsiksi uusimpiin peleihin. Konsolin mahdollinen hinnannousu olisikin todennäköisesti iso harha-askel menestyspolulla, joka pohjautuu juuri edullisuuteen.

Erityisesti tämä korostuu, jos Nintendo todella saa pidettyä Switch-konsolin hinnan ennallaan. Yhtiön johtaja Shuntaro Furukawa kertoi aiheesta Nikkein haastattelussa viime kuussa. Tämän vuoksi Sony on ainakin toistaiseksi ainoa, joka on joutunut hilaamaan hintalappua ylemmäs.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti