007 First Light: kaikki tiedot tulevasta James Bond -pelistä

007 First Light
(Kuva: IO Interactive)

007 First Light on nähnyt päivänvalon. Kesällä 2025 julkaistu traileri esittelee pelimekaniikkoja sekä hahmoja tavalla, joka saa monet salaisen agentin fanit hyppimään tasajalkaa. Luvassa on kolmannen persoonan toimintaa, jossa varusteet, räiskintä sekä tuho kohtaavat samalla tavalla kuin James Bond -elokuvissa sekä Ian Flemingin kirjoissa.

Pitkään kehityksessä ollut 007 First Light esiteltiin osana Sonyn State of Play -tapahtumaa. Pätkällä nähdään nuori Bond työskentelemässä ikonisten hahmojen Q, M ja Moneypenny kanssa. Päähahmon näyttelijää ei ole vielä vahvistettu, mutta tiedämme The Walking Deadin Lennie Jamesin olevan projektissa mukana. Joka tapauksessa peli näyttää esittelevän meille noin parikymppisen kuumakallen, joka lienee leffojen tavoin todellinen päänvaiva johdolle sekä varustemestarille.

Vaan spekulaatiot sikseen, sillä nyt on aika käydä läpi tähän mennessä vahvistuneet ja vuotaneet yksityiskohdat 007 First Light -pelistä.

Mikä on 007 First Light?

  • Mikä se on? Hitman-sarjan kehittäneen IO Interactiven uusi James Bond -peli
  • Mille alustoille se julkaistaan? 2026
  • Milloin se julkaistaan? PS5, XSX|S, PC, Switch 2

007 First Light - Alustat

HITMAN World of Assassination - Signature Edition/Project 007 [Nintendo Direct | Nintendo Switch 2] - YouTube HITMAN World of Assassination - Signature Edition/Project 007 [Nintendo Direct | Nintendo Switch 2] - YouTube
Watch On

007 First Light julkaistaan PS5:lle, Xbox Series X:lle, Switch 2:lle ja PC:lle. Mainitut alustat on vahvistettua tietoa.

Teos ilmestyy vuoden 2026 aikana.

007 First Light - Tarina

James Bond 007 First Light

(Image credit: IO Interactive)

007 First Light seuraa 26-vuotiasta James Bondia, joka kasvaa merivoimien edustajasta ikoniseksi MI6-agentiksi. Tehtävänä ei ole enempää eikä vähempää kuin etsiä käsiin petturiksi osoittautunut 009. Luvassa onkin katsaus Bondin ensimmäisiin tehtäviin, joissa mentoriksi valittu Greenway pyrkii pitämään tulokkaan oikealla tiellä.

Emme vielä tiedä tarinasta sen enempää, mutta tarinan puolesta salainen agentti 007 päätyy ainakin lumisille vuorille sekä aurinkoisille rannoille. Lentopisteitä siis kertyy rutkasti!

007 First Light - Pelimekaniikat

The MI6 laboratory

(Image credit: IO Interactive)

Olemme nähneet vasta ensipuraisun 007 First Lightin pelattavuudesta. Luvassa vaikuttaisi olevan hiippailevaa toimintaa sekä suoraa toimintaa. Jos vertailukohdaksi ottaa tekijöiden Hitman-sarjan, ovat tällä kertaa pyssyt aktiivisemmassa käytössä. Lisäksi menoa maustetaan erilaisin vempaimin, sillä minkälaisessa Bond-seikkailussa ei muka olisi laserilla varustettua älykelloa sekä muita laitteita, joiden palauttamista Q suotta pyytelee.

Tiedossa on myös vauhdikkaita menopelejä, joista näemme prätkäilyn ohella ikonisen Aston Martin -auton. Ja silloin kun kärryn ratista hypätään pois, hoidetaan vihollset pois päiväjärjestyksestä kolmannen persoonan toiminnalla. Tuhoutuvat ympäristöt pitävät salaisen agentin liikkeessä.

007 First Light - Trailerit

Ensimmäinen kunnollinen traileri julkaistiin 4. kesäkuuta 2025. Kolmeminuuttisella videolal nähdään Bondin kasvu merivoimien tulokkaasta MI6-agentiksi. Kuten olettaa saattaa, nuorukaisella on hetkittäin tapana höntyillä, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Taustalla näyttäisivät olevat ainakin petturiagentti sekä rutkasti Q:n kehittämiä tarvikkeita.

007 First Light - Announcement Trailer | PS5 Games - YouTube 007 First Light - Announcement Trailer | PS5 Games - YouTube
Watch On

IO Interactive julkaisi alkujaan ja vuosia ennen varsinaista traileria ainoastaan julkistustrailerin. Se ei sisällä paljoakaan varmaa tietoa, mutta maistiaisen näkemys klassisesta James Bond -alusta on eittämättä todella tyylikäs.

Project 007 - Teaser Trailer - YouTube Project 007 - Teaser Trailer - YouTube
Watch On

007 First Light - Uutiset

James Bond actors standing side by side

(Image credit: MGM)

Pelin virallinen nimi on 007 First Light
Hitman-pelisarjan 25-vuotista taivalta juhlistettiin lähetyksellä, jossa esiteltiin tulevia pelejä sekä tekijöiden hittisarjoja. Näiden joukossa olivat muun muassa Hitman, Mindseye, and 007 First Light.

Bond-peli saattaa aloittaa trilogian
IO-pomo Hakan Abrak kertoi IGN:n haastattelussa yksityiskohtia tulevasta teoksesta:

"Kyseessä on puhdasverinen aloitus tarinalle, joka kasvaa toivottavasti tulevaisuudessa trilogiaksi."

IO Interactive on palkannut äänisuunnittelijan
Tekijät vahvistivat kotisivuillaan palkanneensa uuden äänisuunnittelijan. Roolissa aloittava Dominic Vega on työskennellyt aiemmin muun muassa League of Legendsin, Ratchet and Clank: Nexusin ja Just Cause 4:n parissa.

"Ei ole montaakaan äänimaisemaa, jotka olisivat yhtä ikonisia kuin James Bondin maailma. Kyseessä on yksi suosikkiäänimaailmoistani. Näin ikonisen sarjan parissa työskenteleminen osana IO Interactive -tiimiä on todella huikeaa", kertoi Vega.

Project 007 osana Nintendo Switch 2 -julkistusta
IO Interactive esitteli Nintendo Switch 2:n esittelytilaisuudessa Hitman: World of Assassinationin sekä Project 007:n. Kummankin tapauksessa nähtiin pikainen teaser-videomaistiainen, mutta sen enempää yksityiskohtia ei paljastettu.

Ei kannata odottaa tuttuja näyttelijöitä
Viralliset tiedot ovat vielä vähissä, mutta IO Interactiven studiopomo kertoi haastattelussa, että tulevassa pelissä ei nähdä elokuvista tuttuja näyttelijöitä. Hakan Abrakin mukaan ratkaisu mahdollistaa studion oman näkemyksen James Bondista sen sijaan, että valmiille näyttelijälle tehtäisiin oma peli.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti