Sony vahvisti PS5:een keskittyvän esityksen – nähdäänkö PS5 Pro huomenna?
Korkea aika?
Sony on vahvistanut järjestävänsä PlayStation 5 Technical Presentation -tilaisuuden tiistaina 10. syyskuuta 2024. Tapahtuman nimen ja ajankohdan huomioiden on syytä olettaa, että valokeilassa on jo pitkään odotettu PS5 Pro -pelikonsoli.
9-minuuttisen tilaisuuden isännöi Mark Cerny, joka on vastuussa PS5-konsolin arkkitehtuurista. Ohjelman kuvataan keskittyvän "PS5:een ja pelialan teknologian innovaatioihin".
Ennakko-odotukset keskittyvät ennen kaikkea PS5 Prohon, jota on huhuiltu ja odotettu jo pitkän aikaa. Monet lähteet ovat vihjailleet Sonyn esittelevän konsolin nimenomaan syyskuun aikana.
Osa saattaa olla ilmoituksesta sekä tilaisuuden kestosta jopa pettyneitä, sillä Sonylta odotetaan uutta PlayStation Showcase- tai State of Play -tilaisuutta lähiajoille. Huhuissa ovat liidelleet Marvel's Spider-Man 2:n tarinalaajennukset sekä Hideo Kojiman odotettu Death Stranding 2: On the Beach. Tällä kertaa luvassa lienee kuitenkin yksinomaa PS5 Pro sekä sen teknologia.
Tilaisuus vahvistettiin X / Twitter-viestillä sekä PlayStation blog -päivityksellä. Tilaisuus alkaa kello 18.00 Suomen aikaa ja se on katsottavissa alla olevalta videolta.
Lisävihjeitä konsolin saapumisesta ilmestyi vain muutama päivä sitten, kun Sony julkaisi juhlavuoden kunniaksi kuvan, jossa näytti olevan myös PS5 Pro.
PlayStationin Instagram-tilillä julkaistu viesti vieläpä erikseen vihjasi ensivilaukseen, joten alkuperäinen kuva lienee ollut tietoinen kiinnostuksen herättäjä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Tietoa julkaisupäivästä sekä hinnasta joudutaan vielä odottamaan, mutta huomenna tiistaina lienemme sen osalta viisaampia.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Dashiell WoodHardware Writer