Xbox Series X saa lisäerän myyntiin keskiviikkona 20. tammikuuta

Xbox Series X
(Kuva: Xbox)

Päivitetty: Erä on myyty loppuun.

Marraskuussa kauppoihin saapuneet julkaisuerät PS5- ja Xbox Series X -konsolista sujahtivat nopeimpien pelaajien matkaan välittömästi. Näinpä suurimmalle osalle ei riittänyt odotettua konsolia vielä julkaisun yhteydessä. Valitettavasti tilanne on myös jatkunut vaikeana, sillä lisäerät ovat valtavan kysynnän vuoksi kiven alla. Microsoft onkin pahoitellut tilannetta varsin avoimesti.

Keskiviikkona 20. tammikuuta on kuitenkin mahdollisuus napata itselleen Microsoftin Xbox Series X -konsoli. Elisa on ilmoittanut saavansa pienen erän myyntiin, joka saapuu verkkokauppaan noin kello 12. Paikalla kannattaa kuitenkin olla jo hitusen aiemmin, sillä nopea syövät hitaat.

"Kuten näistä ennakkomyynneistä opittu, niin hyvä olla jo klo 11:5x Kategoria-sivuilla päivittelemässä dataa, koska palvelinten palvelinten päivitys rullaa ja emme saa sitä 100% ajastettua klo 12:00 ajankohdalle."

Mikäli haluat hankkia itsellesi Xbox Series X -konsolin, kannattaa siis olla keskiviikkona hereillä. Seuraavaa mahdollisuutta saattaa joutua jälleen odottamaan useita viikkoja.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.