Microsoft on aikeissa päivittää Xbox Series X -konsolia tehokkaammaksi
Energiatehokkuus kunniaan
Microsoftin väitetään kehittävän Xbox Series X:lle päivitettyä sirua, joka parantaisi konsolin energiatehokkuutta ja olisi todennäköisesti edullisempi valmistaa.
Näin väittää toimittaja Brad Sams, joka kertoo YouTube-kanavallaan Microsoftin päivittävän parhaillaan Xbox Series X:ssä ja Xbox Series S:ssä olevaa sirua. Kun yksi katsojista kysyi häneltä asiasta, Sams vastasi:
"Mielestäni on luotettavaa sanoa, että Microsoft on kehittämässä pienempää ja entistä energiatehokkaampaa sirua. Olen luottavainen tämän suhteen."
"Kannattaa muistaa, että vaikka konsoli on ollut saatavilla vasta 18 kuukautta, myyntiin saapunut malli on todennäköisesti hyväksytty jo 14 tai 12 kuukautta ennen jälleenmyyjille toimitusta", hän lisäsi.
"Joten teknologia-alalla voimme puhua jo vanhentuneesta suunnitteluratkaisusta."
Mahdollisten parannusten osalta Sams tosin toteaa, että vaikka tällaiset ovat mahdollisia, ne ovat todennäköisesti hyvin rajalliset.
"Näemmekö samalla parannuksia suorituskykyyn tai johonkin muuhun? En usko. Mutta Microsoft haluaa aina valmistaa viileämpiä ja energiatehokkaampia siruja, koska ne tiputtavat valmistuskustannuksia."
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Enemmän tehoja halvemmalla
Microsoftin tehokkaamman sirun valmistaminen Xbox Series X:lle ei tule tosin suurena yllätyksenä. Kuten Sams mainitsee, teknologiajätit parantavat jatkuvasti omia tuotteitaan pienentääkseen valmistuskustannuksia. Olemme jo nähneet Sonyn tehneen muutoksia PS5:n jäähdytysjärjestelmään pienentääkseen valmistuskustannuksia.
Vaikka Microsoftin tuorein päivitys ei tuo radikaaleja muutoksia konsoliin, se tekee uusien Xbox Series X/S -konsolien omistajien elämästä aavistuksen helpompaa. Entistä tehokkaampi siru tarkoittaa myös pienempää virrankulutusta, jolloin konsoli itsessään pysyy viileämpänä ja mahdollisesti myös hiljaisempana.
Tätä merkittävämpiä muutoksia joudutaan kuitenkin odottamaan, kunnes Microsoft julkaisee jossain välissä uuden ja tehokkaamman Xbox Series X -konsolin. Vaikka tällaista ei ole julkistettu, olemme melko varmoja sellaisen olevan suunnitteilla Xbox One X:n ja vastaavasti Sonyn PS4 Pron lailla. Odotamme näkevämme tuolloin entistä isomman SSD-aseman, paremman näytönohjaimen ja enemmän muistia.
Xbox Series X on tässä vaiheessa vielä konsolisyklinsä alkuvaiheessa. Etenkin maailmalla vallinneen komponenttipulan huomioiden uusia konsoleita on ollut heikosti saatavilla, joten emme usko parannettujen mallienkaan saapuvan vielä ihan hetkeen.
- Parhaat Xbox Series X -pelit: näitä ei kannata jättää välistä
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.
- Callum BainsGaming News Writer
Blue screens, begone: Microsoft puts an end to troubles caused by optional Windows 11 update, and you don't even have to do anything to fix your PC
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time