OnePlus julkisti virallisesti yhtiön uuden edullisen älypuhelimen OnePlus Nordin

OnePlus Nord
(Kuva: OnePlus)

OnePlus Nord on vahvistettu virallisesti. Kuukausia jatkuneen huhuilun ja spekulaation jälkeen kiinalainen älypuhelintenvalmistaja vahvisti nimen tulevalleen edullisemmalle älypuhelimelle.

Alkujaan tulevan puhelimen nimeksi huhuiltiin OnePlus 8 Litea tai OnePlus Z:aa, mutta OnePlus Nord nousi lopulta esille muutamien vuotojen kautta puhelimen viralliseksi nimeksi.

Julkistustiedotteessa OnePlus kertoo Nordin olevan uusi tuoteperhe, joten varsinainen puhelin saattaa saada peräänsä vielä muitakin numeroita tai kirjaimia erottumaan muiden tuotelinjaan kuuluvien tuotteiden joukosta.

OnePlussan perustaja ja toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti OnePlus Nordin saapuvan ensin Eurooppaan ja Intiaan, sekä Pohjois-Amerikassa "valikoiduille käyttäjille" rajoitettua betajulkaisua varten. 

OnePlus vahvisti myös Instagram-tilinsä kautta, että yhtiö tuo 100 kappaletta uutta älypuhelintaan ennakkotilattavaksi 1. heinäkuuta.

Mitä OnePlus Nord tarjoaa?

Tämä on ensimmäinen kerta sitten vuonna 2015 julkaistun OnePlus X:n, kun yhtiö tuo markkinoille lippulaivamallistonsa rinnalle asteen edullisemman mallin.

OnePlus ei ole kuitenkaan paljastanut mitään sen tarkempaa tiedotteessaan, mutta samaan aikaan Instagram-tileillä ollut paljastus vihjaisi puhelimen maksavan 500 dollaria. Euro-hinta ei ole vielä tiedossa.

Aiempien huhujen perusteella OnePlus Nordissa olisi kaksi punch-hole-kameraa (32 MP ja 8 MP) edessä. Vuodettujen teknisten tietojen osalta kyseessä olisi Qualcomm Snapdragon 765G -suorittimella, 6 gigan RAM-muistilla ja 6,65 tuuman näytöllä sekä kolmella takakameralla varustettu malli, joskin tässä vuodossa puhelimessa oli vain yksi etukamera.

Vielä vanhempi vuoto väittäisi puhelimessa olevan MediaTek 1000 -suoritin ja yksi etukamera sekä 6,4 tuuman näyttö.

Toisin sanoen emme tiedä vielä tarkalleen, mitä OnePlus pitää sisällään ennen kuin puhelimen tiedot julkistetaan virallisesti.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.