Markus Mesiä

Markus Mesiä

Markus Mesiä on tamperelaislähtöinen teknologia- ja pelitoimittaja, joka on työskennellyt eri medioissa vuodesta 2012 lähtien. Tuolloin tie vei KonsoliFIN-pelisivuston toimitukseen, jossa opetettiin kädestä pitäen raapustamisen salat, pilkkujen paikat sekä johdonmukaiset tekstirakenteet. Sittemmin välipysähdyksiä on tehty Tiltin, V2.fi:n, Ilves Hockeyn ja Jatkoaika.comin kohdalla Pilke on pysynyt silmäkulmassa, eikä harrastuksen muuttuminen työksi ole saanut kipinää sammumaan. Vähintään itseä hihityttävä sanaleikki tai kummelismi on päätynyt tekstiin yleensä ihan tarkoituksella!


Markus on ollut osa TechRadar Suomen toimitusta loppuvuodesta 2019 asti, jolloin tehtävät alkoivat uutisoinnista. Tämän jälkeen vastuut ovat kasvaneet, ja tätä nykyä hartioille on asetettu sisällöntuotannollisen puolen hallinta koko komeudessaan. Olipa kyseessä elektroniikka, pelit, viihde tai jokin muu aihealue, mukana on palava halu tutustua aiheisiin ja kertoa siitä selkeässä muodossa.


TechRadar Suomi tai edes oikea päivätyö eivät kuitenkaan vie koko päivää, vaan muillekin aktiviteeteille piisaa edelleen tunteja. Konsolipelaaminen on sydämen asia, kuten myös penkkiurheilu. Mikäli kodin toiselta asukkaalta kysytään, jääkiekko, F1, snooker sekä jalkapallo valtaavat näyttöpäätteet aivan liian usein. Myös juokseminen on kesäkeleillä lempipuuhia.

Articles by: Markus Mesiä