HBO Max lanseerattiin Suomessa syksyllä 2021. Samalla suoratoistopalvelun elokuva- ja sarjavalikoima kasvoi entisestään.
Palvelu tarjoaakin saman HBO-laadun kuin aina ennenkin, mutta sen lisäksi siellä nähdään myös uudempaa tuotantoa muun muassa Warner Brosilta, HBO:lta, Max Originalsilta, DC Comicsilta ja Cartoon Networkilta. Warner Brosin teatteriensi-illat saapuvat palveluun puolestaan 45 päivää näiden teatteriensi-illan jälkeen.
HBO Maxin valikoima on kattava ja suunnattu pääosin aikuisille, mutta mukana on myös iso liuta laajemmalle yleisölle sopivia tuotantoja, kuten ikoniset televisiohelmet Game of Thrones, The Sopranos, The Wire ja Deadwood.
Olemme koonneet alapuolelle listan HBO Maxin parhaista sarjoista, joihin lukeutuu niin draamaa, jännitystä, komediaa kuin trillereitä. Etsi siis itsellesi sopivin viihdyke keväälle laadukkaan televisiotuotannon parista.
HBO Maxin parhaat sarjat
Gotham Knights
Vaikka Gotham Knights tuo monille mieleen ristiriitaisen vastaanoton saaneen videopelin, on Bruce Waynen kuolemasta luotu myös tv-sarja. Lepakkomiehen oppipoika Turner Hayes pyrkii nuorisojenginsä kanssa selvittämään Brucen todellisen murhaajan tässä alkuvuoden 2023 mielenkiintoisessa supersankarisarjassa.
Kausia HBO Maxissa: 1
The Last of Us
Samannimiseen kehuttuun pelisarjaan perustuva The Last of Us on noussut HBO:n yhdeksi suosituimmista sarjoista, eikä suotta. Tappavan sienipandemian jälkeiseen Yhdysvaltoihin sijoittuva draamasarja seuraa kyynistä Joelia (Pedro Pascal) ja tämän kontolleen annettavaa Ellietä (Bella Ramsey), kun kaksikko yrittää matkata läpi vaarallisen mantereen.
Kausia HBO Maxissa: 1
Velma
Scooby-Doo-piirretystä tunnettu Velma Dinkley saa oman uutuussarjan Velma, jossa seurataan jengin aivoina usein toiminutta hahmoa tämän uusissa seikkailuissa. Luvassa onkin perin omaperäinen ja huumorilla kyllästetty piirretty, jossa ratkotaan monimutkaisia mysteerejä ja nauretaan kliseille.
Kausia HBO Maxissa: 1
His Dark Materials
Philip Pullmanin fantasiatrilogiaan perustuva HBO-sarja His Dark Materials käynnisti juuri toisen tuotantokauden, joten orpotyttö Lyran (Dafne Keen) maagiseen matkaan päästään jälleen yhdessä katsojina. Sarja seuraa mysteerisiä lasten katoamisia ja näihin liittyvää tomua, kun Lyra sukeltaa yhä syvemmälle uskomattomaan fantasiamaailmaan ja oppii enemmän omasta taustastaan.
Kausia HBO Maxissa: 3
Doom Patrol
Grant Morrisonin sarjakuvaan perustuva Doom Patrol on DC-osaston oudointa kategoriaa. Sarja seuraa yliluonnollisilla kyvyillä varustettuja hylkiöitä, joiden rooleissa nähdään Timothy Daltonin ja Brendan Fraserin kaltaisia tähtiä. Sarja on omalaatuinen, outo ja aikuismainen, etkä taatusti ole nähnyt tällaista sarjakuvasovitusta aiemmin.
Kausia HBO Maxissa: 4
True Story Suomi
Istahda radiosta tuttujen Vikin ja Köpin seuraan suoratoistopalvelun ensimmäisessä suomalaisessa viihdeohjelmassa True Story Suomi. Sarjassa tutustutaan tavallisiin suomalaisiin ihmisiin, jotka kertovat näiden hillittömät tositarinan koko kansan kuultavaksi.
Kausia HBO Maxissa: 1
Avenue 5
Palkitun Veepin takana olleen Armando Iannuccin tieteissarja Avenue 5 ei hylkää luojan kärkevää satiiria ja huumoria, vaan vie tutut piirteet avaruuden syövereihin. Sarja seuraa epäonnisen risteilyaluksen miehistöä, kun odotettu matka kohtaa odottamattomia ongelmia.
Sarjan pääosissa nähdään muun muassa Hugh Laurie, Josh Gad, Zach Woods, Suzy Nakamura ja Rebecca Front.
Kausia HBO Maxissa: 2
The White Lotus
The White Lotus on tarkkasilmäinen sosiaalinen satiiri, joka seuraa havaijilaisen luksushotellin työntekijöitä ja vieraita hyvin tapahtumarikkaan viikon aikana. Sarjan pääosissa nähdään muun muassa Connie Britton, Murray Bartlett, Jennifer Coolidge, Alexandra Daddario, Steve Zahn ja Molly Shannon.
Odotetun sarjan toinen kausi käynnistyi juuri.
Kausia HBO Maxissa: 2
Young Sheldon
Rillit huurussa -hittisarjan lähes yhtä suureksi menestykseksi noussut esiosa Young Sheldon seuraa kenties televisiohistorian mielenkiintoisinta älykköä, Sheldon Cooperia, tämän kouluaikoina. Samalla kun Sheldon yrittää sopeutua ympäröivään maailmaan, tämän vanhemmat yrittävät ymmärtää lapsensa ainutlaatuisia älyllisiä lahjoja tässä hulvattomassa sitcomissa.
Kausia HBO Maxissa: 6
The Handmaid's Tale
Margaret Atwoodin samannimisen kirjan erinomainen sarjasovitus on yksi puhutuimmista televisiosarjoista viime vuosiin. Vaikka se perustuu vuosikymmenia vanhan kirjan dystopiaaan, se tuntuu nykypäivänä jopa alkuperäistä ajanjaksoa ajankohtaisemmalta – mikä on jo itsessään hyvin pelottavaa.
Sarja seuraa Offredia (Elisabeth Moss) maailmassa, jossa demokratia on kaadettu ja tilalle on perustettu totalitaarinen ja vahvasti uskonnollinen hallitus. Hedelmälliset naiset on orjuutettu palvelijattariksi rikkaammalle väestölle, joille heidän ainoa tehtävä on synnyttää lapsia.
Kyseessä on todella laadukas ja erinomainen televisiosarja, jota katsoessa ei tunnu kuitenkaan hyvältä. Sarjan viides kausi käynnistyi juuri.
Kausia HBO Maxissa: 5
Rick and Morty
Justin Roilandin ja Dan Harmonin luoma hulvaton Rick and Morty -animaatiosarja on aikuiseen makuun suunnattu komedia, jonka räävittömän menon alta paljastuu tarkkaavainen ja hienovarainen huumori. Tiedemies Rickin ja tämän lapsenlapsen Mortyn seikkailut ovat vieneet kaksikon mitä hullunkurisimmille reissuille.
Kausia HBO Maxissa: 6
The Walking Dead
The Walking Dead on suurin ja isoin zombisarja, joka perustuu samannimiseen Robert Kirkmanin sarjakuvaan. Kun koko maailma ajautuu kaaokseen ihmisten noustessa kuolleista, joutuu joukko selviytyjiä tekemään kaikkensa pysyäkseen elossa uudenlaisessa maailmanjärjestyksessä.
Sarjan viimeiseksi jäänyt 11. kausi lisättiin palveluun hiljattain.
Kausia HBO Maxissa: 11
House of the Dragon
HBO:n odotettu uutuussarja House of the Dragon on käynnistynyt vahvasti ja tuo Game of Thrones -maailmaan sijoittuvan esiosan vakuuttavasti televisioon. Yhtiö on vahvistanut sarjan saavan jo toisen kauden.
George R. R. Martinin suosittuun kirjasarjaan pohjautuva sarja seuraa Targaryenin suvun historiaa ja näiden aikana käytyä sotaa valtaistuimesta. Alkuperäisen Game of Thronesin faneille luvassa on paljon samaa nautinnollista viihdettä, johon on tuotu tosin oma liekehtivä käänne.
Sarjan monissa rooleissa nähdään Paddy Considine, Matt Smith, Emma D'Arcy, Olivia Cooke, Rhys Ifans ja Steve Toussaint.
Kausia HBO Maxissa: 1
Industry
Industry palaa HBO Maxiin erinomaisen ensimmäisen kauden jälkeen ja tuo katsojille jälleen laadukasta ja viihdyttävää draamaa seurattavaksi.
Sarja seuraa nuoria koulusta valmistuneita henkilöitä, jotka kilpailevat toisiaan vastaan saadakseen vakituisen paikan Lontoon arvostetusta sijoituspankista Pierpoint & Co.
Henkilöt vievätkin itsensä äärimmilleen voittaakseen paikan ja sysätäkseen muut taakseen, ja tätä draamaa johtavat upeat näyttelijät, lukuisat juonenkäänteet ja suorastaan säkenöivä jännitys.
Kausia HBO Maxissa: 2
Uusi Sherlock
Mark Gatissin ja Steven Moffatin luoma Uusi Sherlock on huippulaadukas trilleri, joka sovittaa mestarietsivän ja tämän avuliaan kumppanin moderniin aikakauteen. Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman loistavat nelikautisen sarjan pääosissa, kun ruudulle sovitetaan liuta ikonisia Sherlock Holmes -tarinoita modernein kääntein.
Kausia HBO Maxissa: 4 + The Abominable Bride -erikoisjakso
What We Do in the Shadows
Hieman erilaisempaa vampyyriohjelmaa kaipaaville Jemaine Clementin luoma What We Do in the Shadows tarjoaa ratkiriemukkaan ja uniikin elämyksen yön prinsseistä.
Staten Islandiin sijoittuvassa komediassa kolme vampyyria on asunut kämppäkavereina jo satojen vuosien ajan. Sarja seuraa näiden toilailuja ja arkisia askareita nykypäivässä, jolloin kaikki on hieman toisin. Odotettu neljäs kausi lisättiin juuri palveluun.
HBO Maxista löytyy myös sarjaa edeltänyt elokuva What We Do in the Shadows, jonka on ohjannut Clementin lisäksi Thor: Ragnarokista tuttu Taika Waititi.
Kausia HBO Maxissa: 4
Primal
Samurai Jack -sarjan luoja Genndy Tartakovskyn uusi Primal on vähintäänkin yhtä huikea animaatiosarja, joka sijoittuu feodaaliajan Japanin sijaan kauaksi kiviaikaan. Kolme Emmy-palkintoa saavuttanut sarja seuraa luolamiestä ja tämän dinosaurusta, jotka matkaavat uuteen väkivaltaiseen aikaan yhdessä.
Sarjan toinen kausi saatiin juuri HBO Maxiin.
Kausia HBO Maxissa: 2
Breeders
Perheellisille perin arkisessa ja paikoin ahdistavan samaistuttavassa Breedersissä seurataan Martin Freemanin ja Daisy Haggardin esittämiä vanhempia, joiden suhde taaperoisiinsa on hyvin kaksijakoinen – kuten kuuluukin. Hulvattomien ja koskettavien kohtausten sekaan onkin ujutettu runsaasti tuttuja koettelemuksia, jotka samanaikaisesti saavat meidät vihaamaan ja rakastamaan omia lapsiamme.
Kausia HBO Maxissa: 3
Teho-osasto
Palkittu ja rakastettu lääkärisarja Teho-osasto tarjoaa huikeat 15 tuotantokautta laatudraamaa ja tunnettuja näyttelijöitä. Sukella Chicagossa sijaitsevan ensiapupoliklinikan henkilöstön mukaan seuraamaan näiden arkea tässä genren ikonisimmassa televisiosarjassa.
Sarjassa nähdään muun muassa George Clooney, Julianna Margulies, Angela Bassett, Anthony Edwards ja Noah Wyle.
Kausia HBO Maxissa: 15
Fortitude
Brittiläinen rikossarja Fortitude luottaa hyytävään tunnelmaan, kauniiseen kuvaukseen ja kutkuttavaan mysteeriin pitääkseen katsojat ruudun äärellä. Legendaarisen Twin Peaks -sarjan jalanjäljissä kulkeva psykologinen trilleri seuraa 800 asukkaan arktista kaivoskaupunkia, jossa alkaa ilmaantua epätavallisia kuolemia.
Kausia HBO Maxissa: 3
Downton Abbey
Downton Abbey on noussut kaikkien tuntemaksi ja monien katsomaksi hittisarjaksi, joka seuraa brittiläisen ylimystön elämää 1900-luvun alussa. Palkittu sarja sijoittuu vuosien 1912 ja 1926 välille ja seuraa Crawley-suvun menoja, kun näiden perimysjärjestys menee uusiksi.
Jos jostain syystä jätit sarjan katsomatta niiden ilmestyessä vuosina 2010-2015, nyt on hyvä aika tutustua, mistä olet jäänyt paitsi. Sarjalle julkaistiin vuonna 2019 vielä jatkoa erillisen elokuvan muodossa.
Kausia HBO Maxissa: 6
Parks and Recreation
Kestosuosikki ja edelleen vatsat kirvoittavan hauska Parks and Recreation on todellisten tähtien juhlaa. Muun muassa Amy Poehler, Rashida Jones, Aubrey Plaza ja Chris Pratt esittävät valedokumentissa valtion puistoista vastaavia virkailijoita, jotka usein kotipaikkakuntaansa parantamaan pyrkimällä aiheuttavat vain lisää kaaosta.
20-minuuttiset jaksot, kevyt ja terävä huumori sekä loistavat näyttelijät tekevätkin tästä sarjasta erinomaisen ahmittavan viikonlopulle tai kiireisen työviikon tauottajaksi.
Kausia HBO Maxissa: 7
Irma Vep
Nuori amerikkalaisnäyttelijä (Alicia Vikander) saapuu etsimään itseään Ranskaan, josta hän on saanut roolin mykkäelokuvaklassikko Les Vampiresin uudessa versiossa. Pian rajat todellisuuden ja hänen hahmonsa välillä alkaa kuitenkin hämärtyä.
Kausia HBO Maxissa: 1
Barry
Barry on musta komedia salamurhaajasta, joka haluaa näyttelijäksi. Se on hauska, väkivaltainen ja toisinaan äärimmäisen intensiivinen komediasarja, jonka pääosassa nähtävä Bill Hader loistaa ympärillään olevien näyttelijäkollegoidensa tukemana. Näistä etenkin Henry Winklerin opettaja Gene Cousineau on suorastaan nerokas hahmo, jonka toivoisi tapaavan oikeassa elämässä.
Kausia HBO Maxissa: 3
Mayans M.C.
Erinomaisen Sons of Anarchyn sisarsarja siirtää kamerat kilpailevan moottoripyöräjengin, Mayans M.C:een, riveihin ja seuraa vankilasta vapautuvaa Ezekiel Reyesia uuden jaostonsa kokelaana. Kurt Sutterin luoma sarja ottaa aavistuksen erilaisen, mutta silti helposti tunnistettavissa olevan näkökulman monien rakastamaan aiheeseen.
Kausia HBO Maxissa: 4
We Own This City
The Wire -luoja David Simonin odotettu uutuussarja We Own This City palaa Baltimoren kaduille ja seuraa korruptoituneen Gun Trace Task Force -poliisiryhmän nousua ja tuhoa. Kiristyksiä, petoksia ja huumemyyntiä harjoittaneen yksikön taustoista kertova sarja muistuttaakin monilta osin luojansa aiempaa hittisarjaa.
Kausia HBO Maxissa: 1
The Staircase
The Staircase saattaa olla monille tuttu samannimisestä tosirikossarjasta, johon myös HBO Maxin uutuussarja pohjautuu. Kyseessä onkin dramatisointi kirjailija Michael Petersonista (Colin Firth), jota syytettiin vaimonsa Kathleenin (Toni Collette) murhasta, ja tämän 16 vuotta kestäneestä oikeustaistelusta.
Kausia HBO Maxissa: 1
Tokyo Vice
Vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva rikosdraama Tokyo Vice perustuu löyhästi toimittaja Jake Adelsteinin uraan tämän uppoutuessa Tokion alamaailmaan ja sen yhteen vaarallisimmista rikollispomoista. Sarjan pääosissa loistavat muun muassa Ansel Elgort, Ken Watanabe ja Riko Kikuchi.
Kausia HBO Maxissa: 1
Our Flag Means Death
Merirosvoelämää kaivanneet katsojat nauttivat täysin rinnoin uudesta Our Flag Means Death -sarjasta, joka on suorastaan hulvaton ja erilainen työpaikkakomedia. Paperiyrityksen sijaan se nimittäin sijoittuu 1700-luvun alun merirosvojen maailmaan.
Herrasmies Stede Bonnet (Rhys Darby) vaihtaa huolettoman elämän hieman villimpään, mutta piraattina seilaus saa yllättävän käänteen, kun tämä törmää pahamaineiseen Mustapartaan (Taika Waititi).
Kausia HBO Maxissa: 1
The Tourist
Jamie Dornan tähdittää kiihkeää The Tourist -sarjaa, jossa näyttelijän esittämä mies herää Australian erämaasta muistinsa menettäneenä. Tietämättään tilanteesta tai omasta itsestään mies joutuu selvittämään vähäisten tiedonmurusten avulla oma identiteettinsä ennen kuin on liian myöhäistä.
Kausia HBO Maxissa: 1
Wellington Paranormal
Hulvattoman What We Do In Shadows -sarjan tekijäkaksikko Jemaine Clementin ja Taika Waititin uutuussarja Wellington Paranormal seuraa uusiseelantilaisia poliiseja, jotka tutkivat Wellingtonin kaupungissa tapahtumia paranormaaleja ilmiöitä.
Sarja päättyi neljänteen kauteen, joten nyt on hyvä hetki katsoa sarja alusta loppuun.
Kausia HBO Maxissa: 4
The Flight Attendant
Chris Bohjalianin vuonna 2018 julkaistuun kirjaan perustuva The Flight Attendant on koukuttava trilleri, joka kertoo American-lentoyhtiön lentoemäntä Cassie Bowdenista (Kaley Cuoco). Viinaanmenevä bilettäjä herää yksi villi yö Bangkokista ruumis vierellään, mikä usuttaa tämän kansainvälisen salaliiton ikeeseen epätoivoiselle reissulle todistaa syyttömyytensä.
Ensiluokkainen toteutus yhdistettynä Cuocon virkistävään näyttelijäsuoritukseen tekee HBO:n sarjasta viihdyttävän ja laadukkaan seurattavan. Sarja oli ehdolla myös parhaan naispääosan ja parhaan televisiosarjan Golden Globessa. Toisen kauden jaksot käynnistyvät huhtikuussa.
Kausia HBO Maxissa: 2
Killing Eve
Luke Jenningsin Villanelle-kirjasarjaan perustuva Killing Eve saa upean käsittelyn Phoebe Waller-Bridgen kynästä. Juuri sopivasti vinksallaan olevassa maailmassa seurataan taitavaa palkkamurhaajaa (Jodie Comer) ja tätä jahtaavaa etsivää (Sandra Oh), joiden elämät nivoutuvat toisiin yllättävillä ja tuhoisilla tavoilla.
Mustalla huumorilla ryyditetty draamasarja on erinomaisten näyttelijöiden ja loistavasti kirjoitettujen hahmojen juhlaa.
Kausia HBO Maxissa: 4
Snowfall
Snowfall on tiukka draamasarja, joka sijoittuu 1980-luvun alun Los Angelesiin ja crack-kokaiiniepidemian alkuaikoihin. Sarja seuraa useita lain molemmilla puolilla kulkevia henkilöitä, joiden elämään koukuttava huume vaikuttaa eri tavoin.
Kausia HBO Maxissa: 6
Superman & Lois
Laadukkaista draamoistaan tunnettu Greg Berlanti ja Todd Helbing ottavat uudessa sarjassa käsittelyynsä ikonisen Teräsmiehen. Superman & Lois on tosin aavistuksen maanläheisempi katsaus suosittuun supersankariin, sillä nimensä lailla se seuraa Teräsmiehen ja Lois Lanen arkea nykyaikaisina työssäkäyvinä vanhempina paineiden ja stressin täyttämässä maailmassa.
Kausia HBO Maxissa: 2
Peacemaker
Vuonna 2021 julkaistussa The Suicide Squadissa esitetty Peacemaker palaa hahmon omassa sarjassa tässä hulvattomassa HBO Max -tuotannossa, jossa John Cena pistää parastaan. Seuraa turhamaisen supersankarin armotonta vapauden puolustusta, jonka vuoksi tämä on valmis tappamaan niin monta ihmistä kuin rauha siihen vaatii.
Kausia HBO Maxissa: 1
Euphoria
Supertähti Zendaya on yksi päätähdistä uudessa HBO-sarjassa Euphoria, joka seuraa koululaisten elämää näiden navigoidessa läpi aikuistumisen myötä saapuvien ongelmien ja ajatusten. Sarja käsittelee muun muassa huumeita, seksiä, identiteettiä, traumaa, sosiaalista mediaa, rakkautta ja ystävyyttä. Sarja sisältääkin paljon ahdistavia kohtauksia, mikä kannattaa pitää mielessä sarjaan saapuessa.
Kausia HBO Maxissa: 2
Billions
Palkittu draamasarja Billions jatkuu viidennen kauden merkeissä ja amerikkalaisen unelman jalanjäljissä. Sukella mukaan rikkaiden, vaikutusvaltaisten ja korruptoituneiden maailmaan, jossa vastaan astuvat yhdysvaltalainen asianajaja Chuck Rhoades (Paul Giamatti) ja miljardöörirahoittaja Bobby Axelrod (Damian Lewis).
Pääkaksikon upeita roolisuorituksia siivittävät niin ikään erinomaista jälkeä tekevät Malin Äkerman, Maggie Siff ja Toby Leonard Moore.
Kausia HBO Maxissa: 6
And Just Like That
Sinkkuelämää-sarjan ikoniset sinkut tekevät odotetun paluun And Just Like Thatissa, jossa seuraamme Carrien, Mirandan ja Charlotten elämää ja ystävyyttä näiden ollessa viisikymppisiä. Palaa takaisin ystäviesi seuraan ja itke, naura, jännitä ja elä suosikkihahmojen elämää näiden uusissa askareissa.
Kakkoskausi ilmestyy kesäkuussa 2023.
Kausia HBO Maxissa: 1
Rillit huurussa
Nörttisarjojen uusi kuningas The Big Bang Theory on riemastuttava sitcom, joka pyörii nerokkaiden mutta sosiaalisesti rajoittuneiden tieteilijöiden kommelluksiin, kun näiden naapuriin muuttaa kaunis Penny. Luvassa onkin hauskoja tilanteita, huvittavia henkilöhahmoja sekä aimo kasa popkulttuuriviittauksia, joita näin nörtteinä voi arvostaa.
Kausia HBO Maxissa: 12
The Night of
Huikea rikosdraama The Night of seuraa jännittävää murhaoikeudenkäyntiä, jossa John Turturron esittämä puolustusasianajaja ryhtyy puolustamaan Riz Ahmedin esittämää pakistanilaistaustaista nuorukaista. Huikeiden näyttelijöiden ja kivenkovan käsikirjoituksen voimin etenevä sarja on takuuvarmaa viihdettä genren ystäville.
Kausia HBO Maxissa: 1
Veep
Viime vuosien parhaimpiin ja hauskimpiin komediasarjoihin lukeutuva Veep on Armando Iannuccin ohjaama hykerryttävä sukellus Yhdysvaltain poliittiseen maailmaan ja sen selkään puukottaviin henkilöihin, joita seurataan varapresidentti Selina Meyerin ja tämän lähipiirin kautta. Julia Louis-Dreyfus loistaakin nimikkoroolissaan, mutta kiitosta saavat myös sarjan monet muut sivunäyttelijät kuten Tony Hale ja Reid Scott.
Kausia HBO Maxissa: 7
Insecure
Issa Raen luoma Insecure on nopeasti noussut yhdeksi mielenkiintoisimmista komediasarjoista, mikä ei ole yllätys. Terävän huumorin, tarkkaavaisten huomioiden ja loistavien näyttelijäsuoritusten vetämä sarja pitää otteissaan ja onnistuu hauskuuttamaan seuratessaan Issan ja Mollyn seikkailuja Los Angelesissa.
Kausia HBO Maxissa: 5
Big Little Lies
Piinkova trilleri Big Little Lies on puhdasta näyttelijöiden juhlaa, sillä elokuvan lukuisissa rooleissa nähdään muun muassa Nicole Kidman, Shailene Woodley, Reese Witherspoon ja Meryl Streep. Elokuva seuraa kolmea perheenäitiä, joiden näennäisen täydelliset elämät luhistuvat samanaikaisesti.
Kausia HBO Maxissa: 2
Curb Your Enthusiasm
Larry Davidin osin improvisoitu ja tähtinäyttelijöillä kuorrutettu sarja on ennättänyt yli 20 vuoden ikään. Sarja seuraa Seinfeldin toisen luojan noloja kommelluksia ystävien ja ventovieraiden kanssa, mutta sarjan todellinen nerous on tavassa, jolla David ja muut käsikirjoittajat onnistuvat kaappaamaan taidokkaasti niin universaalisesti kiusallisia tilanteita sarjaan. Sarjan 11. kausi käynnistyi juuri hiljattain HBO Maxilla.
Kausia HBO Maxissa: 11
Succession
HBO:n Successionissa on iso liuta hahmoja, joiden kohtalosta välittää siitä huolimatta, että he ovat kaikki miljardöörejä. Kun yritysmagnaatti Logan Roy (Brian Cox) saa terveyteen liittyvän kohtauksen, hän joutuu päättämään, kelle yrityksensä antaisi perinnöksi. Ja juuri tämä dynamiikka sisarusten valtaantavoittelun välillä synnyttää sarjan mielenkiintoisen vetovoiman.
Jesse Armstrongin luoma sarja tuntuu olevan suoraa jatkumoa Veepille, joten luvassa on älykästä ja kirosanojen sävyttämää dialogia sekä katkeria hahmokohtaloita, jotka vetävät puoleensa.
Kausia HBO Maxissa: 4
Scenes from a Marriage
Ingmar Bergmanin klassikkosarjaan Kohtauksia eräästä avioliitosta perustuva uusioversio sovittaa moniulotteisen kerronnan nykypäivään. Oscar Isaac ja Jessica Chastain nähdään tunteikkaan draamasarjan pääosassa, kun kaksikon myrskyisää parisuhdetta ja sen moninaisia tunteita rakkaudesta vihaan käydään läpi jakso jaksolta.
Kausia HBO Maxissa: 1
The Nevers
Joss Whedonin luoma HBO-sarja The Nevers tarjoaa katsojilleen amerikkalaista tieteisdraamaa. Sarjaa kuvaillaan eeppiseksi tarinaksi viktoriaanisen ajan naisista ja näiden epätavallisista kyvyistä, sekä vihollisista ja tehtävästä, joka saattaa muuttaa koko maailman.
Kausia HBO Maxissa: 1
Miracle Workers
Komediasarja Miracle Workers vie katsojat Taivaan toimistoihin ja seuraa kahta enkeliä (Steve Buscemi ja Daniel Radcliffe) näiden kausittain vaihtuvissa seikkailuissaan. Hulvaton antologiasarja onkin vienyt katsojat niin maailmanlopun äärelle kuin pimeälle keskiajalle seuratessaan enkeleitä näiden uusissa kommelluksissa.
Sarja perustuu Simon Richin kirjaan What in God's Name.
Kausia HBO Maxissa: 3
Dave
Koomikko ja räppäri Dave Burdin omaan elämään perustuva Dave on ratkiriemukas sarja neuroottisesta kolmekymppisestä, jonka tavoitteena on nousta maailman parhaaksi räppäriksi. Ennen sitä hänen täytyy kuitenkin todistaa se myös tämän omille ystävilleen.
Kausia HBO Maxissa: 2
The West Wing
Aaron Sorkinin huikea ja palkittu poliittinen draamasarja The West Wing seuraa Valkoisen talon arkea ja tapahtumia dramatisoitujen tilanteiden yhteydessä. Taidokkaasti käsikirjoitettu sekä huikeilla näyttelijöillä varustettu sarja on kestänyt aikaa, kiitos erityisesti Sorkinin terävän kynänjäljen.
Sarjan lukuisissa rooleissa nähdään muun muassa Martin Sheen, Rob Love, Allison Janney, Bradley Whitford ja Richard Schiff.
Kausia HBO Maxissa: 7
Frendit
Suomessakin lukuisten katsojien rakastamat Frendit tekivät vuosien jälkeen odotetun ja kaivatun paluun upouudessa The Reunion -erikoisjaksossa. Nostalgisen muisteluepisodin lisäksi HBO Maxissa on nähtävissä myös kaikki ikimuistoisen sitcomin kaudet ja jaksot, joten mikäpä sen parempi hetki aloittaa tuhannes katselukerta kuin juuri nyt.
Kausia HBO Maxissa: 10 + The Reunion -erikoisjakso
Fear the Walking Dead
Kehutun zombidraama The Walking Deadin sivusarjana käynnistynyt Fear the Walking Dead on noussut emosarjansa rinnalle ja käynnistänyt juuri kuudennen kautensa. Samaan universumiin sijoittuva sarja seuraa uusia päähenkilöitä, jotka pyrkivät selviytymään uudenlaisesta maailmasta hengissä ja järjiltään.
Kausia HBO Maxissa: 7
Mare of Easttown
HBO onnistuu jälleen vakuuttamaan uudella trillerillään, jossa rikosetsivä (Kate Winslet) ryhtyy tutkimaan paikallista murhaa ja pyrkimään pitämään hiljalleen murenevan elämänsä kasassa. Monitasoinen sarja on paitsi näyttelijöiden juhlaa, myös upeasti kuvattu ja vetävä murhamysteeri, jota ei kannata jättää välistä.
Kausia HBO Maxissa: 1
The Stand
Stephen Kingin suosittuun romaaniin perustuva uusi HBO-sarja The Stand seuraa ihmiskunnan rippeitä nämä miltei sukupuuttoon ajaneen viruksen jäljiltä. Pahin on kuitenkin vasta edessä, kun raamatulliset mittasuhteet saava taistelu alkaa väärän profeetan (Aleksander Skarsgård) ja tätä vastustavaan käyvien ihmisten välillä.
Kausia HBO Maxissa: 1
It's a Sin
Brittisarja It's a Sin seuraa neljää Lontooseen muuttavaa homonuorta 1980-luvulla, jolloin AIDS-virus tunnistettiin ja alkoi levitä laajemmin yhteiskunnassa. Sarja seuraa näiden neljän päähenkilön myötä- ja vastoinkäymisiä yhdistellen erinomaisesti vakavia teemoja ja humoristisia hetkiä viihdyttäväksi kokemukseksi.
Sarja sukeltaakin syvälle AIDS:n aiheuttamaan pelkoon ja turvattomuuden tunteeseen kulttuurissa, jota jo entuudestaan hyljeksittiin ja jouduttiin häpeämään ulkopuolisten painostusten vuoksi.
Kausia HBO Maxissa: 1
True Blood
Ennen Game of Thronesin saapumista HBO:n ensimmäinen ison budjetin televisiovaltaus oli Charlaine Harrisin The Southern Vampire Mysteriesin sarjasovitus. Sookie Stackhouse (Anna Paquin) on telepaattinen tarjoilija, joka rakastuu Bill Comptoniin (Stephen Moyer) ja ryhtyy selvittämään vampyyritapauksia Louisianassa. Loistavat näyttelijät, kaunis rämeinen miljöö sekä lähes campia lähestyvä tunnelma tekevät True Bloodista äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa.
Kausien lisääntyessä sarjaan saapuu entistä enemmän tunnettuja näyttelijöitä, vaikka laatu heikkeneekin loppua kohden. Silti sarja on suositeltavaa katsottavaa, jos et ole sitä vielä nähnyt.
Kausia HBO Maxissa: 7
Game of Thrones
Vaikka Game of Thronesin loppu aiheuttikin monissa närästystä, tämä fantasiadraama valloitti meidät jokaisen käynnistyessään vuonna 2011. Se sovittaa George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -kirjasarjan vakavasti otettavaksi fantasiadraamaksi, jossa Sean Beanin ja Lena Headeyn kaltaiset näyttelijät tekevät parastaan. Jos et ole vieraillut aiemmin Westerosissa, nyt on aika.
Kausia HBO Maxissa: 8
The Wire
David Simonin tarkkaavainen draama huumerikollisuuden vaikutuksista Baltimoreen käsittelee aihetta niin huumediilereiden, poliitikkojen kuin poliisienkin silmin. Kyseessä on yksi laadukkaimmista televisiosarjoista koskaan, mistä kiitokset saavat rikas ja moniulotteinen käsikirjoitus, monet näkökulmat sekä lukuisat sympaattiset hahmot lain molemminpuolin.
The Wire ei ole ainoastaan laadukasta draamaa, vaan se käsittelee myös niin poliisin, hallituksen kuin mediankin tekemiä virheitä ja mihin nämä saattavat pahimmillaan johtaa. Saamme kiittää sarjaa myös sittemmin tähdiksi nousseista näyttelijöistä, kuten Idris Elbasta ja Dominic Westista.
Simon on tunnettu HBO-tekijä, jonka muita tuotoksia HBO Maxissa ovat muun muassa pornoteollisuutta käsittelevä The Deuce, New Orleansin jazzkulttuuriin sijoittuva Treme sekä minisarjat The Plot Against America ja Show Me a Hero.
Kausia HBO Maxissa: 5
The Leftovers
Lost-fanien kannattaa katsoa sarjan toisen luojan, Damon Lindelofin, ensimmäinen HBO-sarja, joka perustuu samannimiseen Tom Perottan kirjoittamaan kirjaan. Siinä on samaan tapaan keskeinen mysteeri, jossa 2 % ihmiskunnasta katoaa jälkiä jättämättä jättäen näitä rakastaneet ihmiset emotionaalisiksi riekaleiksi.
Mysteeri ei ole kuitenkaan sarjan pääpointti, vaan kyseessä on laadukas ihmissuhdedraama surusta, uskosta ja henkisestä kamppailusta. Sarjan pääosissa nähdään muun muassa Justin Theroux, Carrie Coon ja Christopher Eccleston, jotka käsittelevät menetystä eri tavoin.
Kausia HBO Maxissa: 3
Watchmen
Alan Mooren ikonisen Watchmen-sarjakuvan jatko-osa sijoittuu nykypäivään ja on luultavasti yksi parhaimmista DC-sarjakuvasovituksista koskaan. Sarjassa Rorschachin ikoninen maski on otettu valkoisen äärioikeisto Seventh Kavalryn symboliksi, kun taas poliisit peittävät omat naamansa salatakseen henkilöllisyytensä. Angela Abar (Regina King) taistelee rikollisuutta vastaan Sister Knightiksi pukeutuneena ja kohtaa tämän poliisikomentaja Judd Crawfordin (Don Johnson) synkän salaisuuden, kun tämä löytyy hirtettynä puusta.
Watchmen on yhtälailla historiallinen draamasarja kuin sarjakuvan jatkoa, mutta se käsittelee ennen kaikkea Amerikan rasismin verisiin juuriin aina Tulsan vuonna 1921 tehdyistä verilöylyistä lähtien. Sarja käsittelee traumaa ja sen kulkemista suvussa, sekä yhdistää alkuperäisen sarjakuvan teemat nätisti osaksi nykypäivää.
Sarja onnistuukin mahdottomassa ja tekee käsittämättömältä tuntuneelle jatko-osalle oikeutta ja sementöityy saumattomaksi osaksi alkuperäistä mestariteosta.
Kausia HBO Maxissa: 1
Eastbound and Down
Mennyt baseball-pelaaja Kenny Powers (Danny McBride) palaa kotikaupunkiinsa uran tyssättyä ja aikoo liehitellä itselleen entisen rakkaansa ja sittemmin uusiin naimisiin menneen Aprilin (Katy Mixon). Sekä tietenkin palata takaisin baseballin huipulle. Powers on suulas mutta rakastettava hahmo, jonka huvittava mulletti ja oman nolouden tiedostamattomuus luovat humoristisen yhtälön.
Kausia HBO Maxissa: 4
The Plot Against America
The Plot Against America sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan ja seuraa juutalaisperhettä New Jerseyssä pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat valitsee toisen maailmansodan kynnyksellä presidentiksi natsimyönteisen Charles Lindberghin Franklin Rooseveltin sijaan. The Wire -luoja David Simonin sekä Ed Burnsin luoma sarja seuraa, kuinka piilevät antisemitistiset asenteet nousevat hiljalleen esille uuden johtajansa käytöksen seurauksena ja miten natsiajatusmaailma alkaa levitä yhdysvaltalaisten elämään. Vaikka sarja on toisinaan vaikeaa seurattavaa, se resonoi nykypäivänä entistä rankemmin.
Kausia HBO Maxissa: 1
True Detective
Rikosantologia True Detectiven ensimmäinen kausi on yleisesti ottaen sen paras. Matthew McConaugheyn ja Woody Harrelsonin loisteliasta trilleriä seurasi toisen kauden pettymys, jossa nähtiin Colin Farrell ja Vince Vaughn. Sen sijaan Mahershala Alin tähdittämä kolmas kausi palaa takaisin paremmalle puolelle, kiitos juurikin loistavien näyttelijäsuoritusten niin Alilta kuin tämän etsiväparia esittävältä Stephen Dorffilta tarinassa, joka kattaa useita vuosikymmeniä.
Kausia HBO Maxissa: 3
Mullan alla
HBO:n vanhempaan kaartiin lukeutuva loistava draamasarja Six Feet Under seuraa hautaustoimistoa ylläpitävää Fisherin perhettä, jonka vanhin poika Nate (Peter Krause) palaa vastahakoisesti takaisin kotikonnuille pyörittämään yritystä perheen patriarkan kuoltua. Apunaan hänellä on äiti Ruth (Frances Conroy), velipoika David (Michael C. Hall) ja teini-ikäinen Claire (Lauren Ambrose), jotka joutuvat kohtaamaan päivittäisessä arjessaan niin kuoleman kuin elämän.
Alan Ballin palkittu sarja käsitteleekin taboo-aiheita sydämellä, aitoudella ja tummalla huumorilla, mikä tekee Six Feet Underista samanaikaisesti koskettavan ja syvällisen katsottavan.
Kausia HBO Maxissa: 5
Deadwood
Western-draama Deadwood on yksi HBO:n isoimpia hittejä 2000-luvulta ja määritteli pitkälti sen tunnelman, josta HBO on tullut tunnetuksi. 1800-luvun lopulle sijoittuva sarja seuraa nimikkokaupunkinsa asukkaita, kun sivilisaatio saapuu Yhdysvaltain viimeisimpien lainsuojattomien asuinsijoille. Moniulotteinen, mielenkiintoinen ja otteissaan pitävä draama on äärimmäisen nautinnollista katsottavaa, minkä lisäksi se sai viimein tyydyttävän finaalin hiljattain julkaistun elokuvan muodossa.
Kausia HBO Maxissa: 3 (ja elokuva)
Sharp Objects
Amy Adams esittää kotiin palaavaa journalistia, joka saapuu tutkimaan kotikaupungissa tapahtunutta kahta nuoren tytön murhaa. Gillian Flynnin erinomaiseen romaaniin Sharp Objects perustuva minisarja tutkii myrkyllisen perhesuhteen vaikutuksia ja sen kauaksi yltäviä traumoja. Mysteerin sijaan sarja onkin nimenomaan tiukka ja vakuuttava henkilödraama, joka pitää otteissaan aivan viime metreille asti.
Kausia HBO Maxissa: 1
Chernobyl
Tositapahtumiin perustuva draama vuoden 1986 Chernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta ansaitsee kehuja sen yksityiskohtaisuudesta ja pelottavista yhtäläisyyksistä nykypäivään hallituksen väärinkäytön mahdollisuuksista. Jared Harris esittää Valery Legaslovia, joka määrätään selvittämään kriisiä Venäjän hallituksen Boris Scherbinan (Stellan Skarsgård) kanssa. Vaikka kyseessä ei ole dokumentti, minisarja onnistuu silti kaappaamaan pelottavan vakuuttavasti Pripyatin asukkaiden tuntemukset ja kriisin kauheuden.
Kausia HBO Maxissa: 1
The Sopranos
Yksikään parhaiden HBO-sarjojen lista ei ole valmis ilman The Sopranosia, David Chasen kehittämää ikonista rikossarjaa 1990-luvun lopulta. Sarja seuraa Tony Sopranosia (James Gandolfini), joka elää kaksoiselämää italialaisamerikkalaismafian ja perheensä päänä, jotka johtavat lukuisiin terapiassa selvitettäviin ongelmiin.
Tästä sarjasta saadaan pitkälti myös kiittää sittemmin yleistynyttä trendiä sarjoista, joissa on sisäisesti piinattu päähenkilö, hiljaa etenevä isompi juoni ja yllättävät hahmojen kuolemat.
Kausia HBO Maxissa: 6
Silicon Valley
Vaikka sarja satiirisoi teknologialan suuruudenhullut puheet ja naurettavat toimitusjohtajat, Silicon Valley on silti ensisijaisesti kevyempää komediaa. Richard Hendricks (Thomas Middleditch) aloittaa oman yhtiön ystäviensä kanssa ja onnistuu luomaan algoritmin, joka pystyy kompressoimaan tiedostot ilman laadun kärsimistä. Tämä johtaa isompien yhtiöiden ostoaikeisiin, joiden vanavedessä Hendricks yrittää ylläpitää omaa mainettaan ja terveyttään samalla tavoitellen niitä kuuluisia miljoonia.
Kausia HBO Maxissa: 6
Viikingit
Jos olet kiinnostunut pohjoismaisesta mytologiasta ja kuullut Ragnar Lothbrokista, rakastat todennäköisesti tätä viikinkiteemaista toimintadraamasarjaa.
Vikings seuraa Lothbrokin ja tämän jälkeläisten taivalta Pohjoismaista Englantiin ja muualle Eurooppaan näiden kuuluisten ryöstöretkien aikana. Toiminnan sijaan se keskittyy kuitenkin enemmän hahmoihinsa, kulttuurien välisiin eroavaisuuksiin ja useiden poliittisten nappuloiden väliseen valtapeliin.
Kausia HBO Maxissa: 6
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Mikä on HBO Maxin hinta?
Suomessa HBO Max -tilauksen hinta on 8,99 euroa kuukaudessa, joten se on itse asiassa kilpailijoitaan hivenen halvempi. Uuden lanseerauksen myötä se tarjoaa myös valikoitujen elokuvien kohdalla 4K-resoluution, sekä Dolby Atmos- ja Dolby Vision -tuen.
Onko HBO Maxista ilmaista kokeilua?
Ei. Suurin osa HBO Maxin palveluntarjoajista ei sisällä ilmaista kokeilujaksoa uusille tai vanhoille tilaajille. Jos tilaukseen lukeutuu ilmainen kokeilujakso, tästä mainitaan palveluntarjoajan kampanjan yhteydessä.
HBO Maxin tilaus maksaa Suomessa 8,99 euroa kuukaudessa.