Paras ulkoinen kovalevy 2026: keräsimme 5 turvallista ja nopeaa vaihtoehtoa lisätilaa kaipaavalle

Paras ulkoinen kovalevy -listan mallit puisella pöydällä läppärin vieressä
(Kuva: Future / John Loeffler)

Siinä missä aikanaan tärkeille papereille varattu arkistokaappi pursui ääriään myöten, digitalisoitunut yhteiskunta ei ole päässyt perustavanlaatuisesta tilaongelmasta irti. Tokikaan enää et tarvitse valtavaa hyllykköä pilaamaan olohuoneen sisustusta, mutta vanhojen dokumenttien, kuvien ja videoiden poistaminen tilapuutoksen takia on edelleen yhtä karvas kokemus.

Markkinat ovat pullollaan erilaisia tallennustilaratkaisuja, joissa on kaikissa puolensa. Kenties hyödynnätkin jo pilvitallennusta. Mahdollisesti olet myös hankkinut puhelimeesi ylimääräisen microSD-muistikortin. Vaihtoehdot ovat moninaiset, mutta yleensä varmin ratkaisu on kaikesta huolimatta fyysinen kovalevy. Ne ovat varmoja, turvallisia ja helposti hallittavia.

Ulkoiset kovalevyt tekevät vaihtoehdosta entistä houkuttelevamman. Pienikokoinen apuväline ahtaa valtavan määrän tietoa syövereihinsä, eikä sitä tarvitse edes kantaa koneen mukana. Samalla et joudu tekemään samanlaista kompromissia kirjoitusnopeuden suhteen kuin mitä muistikortit tai -tikut vaativat.

Markkinat suorastaan pursuavat erilaisia ulkoisia kovalevyjä, joiden seasta voi olla vaikeaa löytää sopivinta tuotetta. Kenties katsot ensisijaisesti tallennustilan määrää ja vasta sitten hintaa? Vai onko tiedostojen siirtonopeus ainoa tärkeä asia?

Koska aikasi on kallisarvoista etkä välttämättä innostu etsimään satojen vaihtoehtojen joukosta sopivinta, me TechRadarilla kannamme kortemme kekoon. Listasimme mielestämme markkinoiden tämän hetken parhaat ulkoiset kovalevyt, joilla tilaongelmasi ratkeavat kuin itsestään.

Lyhyesti

Paras ulkoinen kovalevy 2026

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

Testivoittaja

1. WD Elements Portable HDD

Testivoittaja

Tekniset tiedot

Kapasiteetti: 1 Tt, 2 Tt, 4 Tt, 5 Tt
Liitännät: Micro-B USB 3.0
Koko: 110,49 x 14,99 x 82,04mm
Paino: 0,13 kg
Lukunopeus: 114,0 MB/s
Kirjoitusnopeus: 109,0 MB/s

Osta, koska

+
Hinta-laatusuhde ja tasapainoinen kokonaisuus
+
Helposti liikuteltava muotoilu

Älä osta, koska

-
Ei suoranaisesti paras millään osa-alueella
-
Rajoitettu takuu

WD Elementsin ulkoinen kovalevy ei ole markkinoiden nopein, isoin, halvin eikä monipuolisin. Silti se on tämän listan ykkönen näiden kaikkien välillä tasapainoilun vuoksi.

Osa kilpailijoista voi tarjota edullisemman hinnan teratavulle tai pidemmän takuun, mutta yleensä tämä tarkoittaa ongelmia muilla osa-alueilla. Jos hintalappu nousee merkittävästi, ei pieni etulyöntiasema paina vaakakupissa paljoakaan.

WD Elements on klassinen joka paikan höylä. Se tekee kaiken erittäin hyvin, minkä vuoksi mallia on helppo suositella valtaosalle käyttäjistä. Jollet erikseen tiedä tarvitsevasi jotain yksittäistä ominaisuutta, on tässä paras vaihtoehto.

Kyseessä ei ole suorituskyvyltäkään nopein malli. Erityisesti lukunopeudet ovat onneksi riittävän lähellä kärkeä. jotta eroa ei juurikaan huomaa.

Kokonaisuus on hinta-laatusuhteeltaan niin hyvä, etteivät kilpailijat pysty parempaan.

Paras halpa ulkoinen kovalevy

2. UnionSine Ultra Slim

Paras edullinen ulkoinen kovalevy

Tekniset tiedot

Kapasiteetti: 250 Gt, 320 Gt, 500 Gt, 750 Gt, 1 Tt, 2 Tt
Liitännät: Micro-B USB 3.1
Mitat: 115,83 x 12,7 x 80,01 mm
Paino: 0,136 kg
Lukunopeus: 141,0 MB/s
Kirjoitusnopeus: 148,0 MB/s

Osta, koska

+
Loistava suorituskyky
+
Saatavissa myös pienellä kapasiteetilla
+
3 vuoden takuu

Älä osta, koska

-
Maksimissaan 2 Tt
-
Tietojen kopiointi kestää

UnionSine Ultra Slim on loistava ulkoinen kovalevy, mutta sillä on muutama pieni kompastuskivi. Jos nämä vajavaisuudet saataisiin korjattua, olisi tämän listan ykköspaikka melkoinen selviö.

Kokonaisuus on suorituskyvyltään kirkkainta kärkeä, minkä lisäksi tykästyimme erittäin ohueen muotoiluun. Vaikka laite on hieman isoimpi kuin WD Elements tai WD My Passport Ultra, on liikutteleminen todella helppoa.

Mallia on saatavissa tavanomaista pienemmillä tilakapasiteeteilla, mikä tuo joustavuutta. Valitettavasti suurin versio on kuitenkin "vain" kaksi teratavua, mikä voi olla joillekin ongelma.

Vaikka hintalappu on huokea, luku- ja kirjoitusnopeus ovat erinomaisella tolalla. Hinta-laatusuhde hakee sekin vertaistaan, joten monelle peruskäyttäjälle UnionSine Ultra Slim on markkinoiden ykkösvaihtoehto.

Suorituskyvyltään se päihittää monet kilpailijansa. Ainoaksi isommaksi murheenkryyniksi osoittautui tavanomaista pidempi tiedostojen kopiointiaika, jota mittasimme 25 Gt testitiedostolla. Myös kirjoitusnopeus jää aavistuksen takamatkalle.

Nämä kaksi ongelmaa voivat olla liian iso kanto kaskessa, sillä valtaosalle nimenomaan tiedostojen kopiointi sekä kirjoitusnopeus ovat avainasemassa.

Hintaa on silti vaikea ohittaa. Jos haluat hyvää halvalla, on tässä suosituksemme.

Paras ulkoinen kovalevy Mac-tietokoneille

3. Western Digital My Passport Ultra

Paras Macille

Tekniset tiedot

Kapasiteetti: 1 Tt, 2 Tt, 4 Tt, 5 Tt
Liitännät: USB-C 3.1
Mitat: 110 x 21,1 x 81,53 mm
Paino: 0,23 kg
Lukunopeus: 114,0 MB/s
Kirjoitusnopeus: 109,0 MB/s

Osta, koska

+
Hyvä suorituskyky
+
Iso kapasiteetti
+
Hyvä muotoilu helpottaa liikuttelua

Älä osta, koska

-
Muovinen runko ei yhtä kestävä kuin toivoisi

Mac-käyttäjien tarpeisiin suunnatut USB-C-liitännälliset ulkoiset kovalevyt ovat harvinainen näky. Yleensä tällaista etsivä joutuu tekemään isoja kompromisseja, mutta onneksi WD My Passport Ultra tekee sääntöön poikkeuksen.

Kuten WD Elementsin kohdalla, tässäkään tapauksessa nopeudet eivät ole aivan markkinoiden kärkeä. Nopeudet ovat silti hyvällä tolalla ja pitkälti WE Elementsiin vertautuvat. Tosin Mac-versio maksaa hieman enemmän.

Lisähinta voi olla monille vaikea pala purtavaksi, sillä kokonaispisteiltään malli ei ole aivan kilpailijoiden veroinen. Lisäksi muut ulkoiset kovalevyt saa pienellä adapterilla toimimaan Macin kanssa, jolloin voi säästää riihikuivaa käteistä.

Jos pelkästään suorituskykyä katsotaan, ovat nopeudet ja pisteet samalla tasolla WD Elementsin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tiedostojen kopiointi kovalevyn sisällä on todella nopeaa, ja vain Seagate Expansion on yltänyt tällä saralla parempaan. Sen sijaan tiedostojen siirtäminen kovalevylle vie todella kauan aikaa.

Jälkimmäistä voinee pitää yleensä tärkeämpänä, mutta tämä on tietenkin käyttäjästä riippuvainen asia. Ennen kaikkea tämä malli on helppokäyttöinen ja vaivaton, mikä saattaa antaa anteeksi pienet vajavaisuudet.

Mikäli etsit Western Digitalin tuotteita tositarkoituksella, kannattaa kurkata Western Digital -alennuskoodimme.

Lue koko arvostelu: WD My Passport Ultra

Paras ulkoinen kovalevy pelaajalle

4. Seagate FireCuda Gaming Drive

Paras PC- ja konsolipelaamiseen

Tekniset tiedot

Kapasiteetti: 1 Tt, 2 Tt, 5 Tt
Liitännät: USB 3.2 Gen 1 (Micro B)
Mitat: 122,5 x 81 x 21,5 mm
Paino: 0,27 kg
Lukunopeus: 147,0 MB/s
Kirjoitusnopeus: 134,0 MB/s

Osta, koska

+
Hyvät nopeudet
+
RGB-valaistus on Razer Chroma -yhteensopiva
+
Ei vaadi ulkoista virtalähdettä

Älä osta, koska

-
Vain vuoden takuu
-
Kallis

Nykyiset pelikonsolit sekä pelitietokoneet hyödyntävät pääasiassa SSD-tallennustilaa, joten ulkoinen kovalevy ei ole yhtä olennainen asia kuin aiemmin. Emme silti sanoisi niitä turhiksi, sillä etenkin valtavan pelikirjaston omistava saattaa arvostaa kovalevyn tuomaa vapautta.

FireCudan ulkoinen kovalevy on tarkoitettu juuri tähän. Se tarjoaa jopa viiden teratavun verran tilaa peleille, minkä lisäksi sen luku- ja kirjoitusnopeudet ovat oivalliset. Onpa mukana myös RGB-valaistuksista pitäville Razer Chroma -yhteensopivuus.

Isoimpana puutteena ovat hinta, rajalliset kokovaihtoehdot sekä vaatimaton takuu. Nämä eivät kuitenkaan ole liian suuria ongelmia.

Suorituskyvyllisesti malli on lukunopeuksiltaan erinomainen, mikä auttaa pitämään lataustauot lyhyinä. Saat myös siirrettyä pelit SSD:lle sutjakasti.

Vaikka hinta-laatusuhde ei ole niin hyvä kuin monella edullisemmalla vaihtoehdolla, on erityisesti viiden teratavun kovalevy mainio hankinta erilaisista tarjouskampanjoista.

Paras iso ulkoinen kovalevy

5. Seagate Expansion

Korkeakapasiteettinen ulkoinen kovalevy

Tekniset tiedot

Kapasiteetti: 4 Tt - 24 Tt
Liitännät: USB 3.0 (Micro B)
Mitat: 178,75 x 41,9 x 125 mm
Paino: 1,176 kg
Lukunopeus: 242,0 MB/s
Kirjoitusnopeus: 237,0 MB/s

Osta, koska

+
Valtavasti tallennustilaa
+
Nopein testaamamme ulkoinen kovalevy
+
Ei liian kookas

Älä osta, koska

-
Kallis
-
Vaatii virtalähteen

Seagate Expansion on todellinen lippulaivamalli HDD:tä etsiville. Sen pisteet ovat lähes tuplasti paremmat kuin kilpailijoilla, eivätkä luku- ja kirjoitusnopeus jää kauaksi SSD-asemien tasosta. Kyseessä on kookas, tilava ja kestävä ulkoinen kovalevy.

Lisäteratavut eivät näy liiaksi hinnassa, joten teratavusta ei tarvitse maksaa liiemmälti. Tämän vuoksi malli sopii hyvin esimerkiksi leffakirjastoa siirtävälle. Vastapainoksi Seagate Expansion on todella isokokoinen ja painava, joten sen kuljettaminen ei ole täysin vaivatonta. Se myös vaatii erillisen virtapiuhan.

Jos etsit korkeakapasiteettista varajärjestelmää, ei tarjolla ole parempaa vaihtoehtoa SSD-mallien ulkopuolella. Nopeudet häikäisevät ja kokonaisuus on upea, mutta kokonaishinta on ostohetkellä toki pienempiä malleja suolaisempi.

Paras ulkoinen kovalevy - Kysymykset ja vastaukset

Miten valitsen parhaan ulkoisen kovalevyn?

Kuten elektroniikassa aina, paras on erittäin suhteellinen käsite. Luonnollisestikin haluat lisätilaa sekä tietoturvaa, jotta dokumentit ja tiedostot pysyvät taatusti varmassa säilössä. Lisäksi luotettavuus on elintärkeää, sillä ärräpäille on todellakin käyttöä tuhoutunutta kovalevyä elvyttäessä.

Nopeutta valttikorttinaan pitävät kovalevyt luottavat yleensä puolijohdelevyyn eli SSD-teknologiaan. Toisaalta myös liitännät tuovat rivakkuutta, ja sillä saralla haluat suunnata katseesi USB-C:n suuntaan. Mikäli tämä ei onnistu, myös USB 3.0 ajaa asiansa hienosti. Useat edullisemmat ulkoiset kovalevyt perustavat toimintansa USB 2.0 -teknologiaan, mikä tarkoittaa nopeudessa merkittävää kompromissia.

Ennen hankintaa on kuitenkin syytä tarkastaa oman tietokoneen liitäntämahdollisuudet. Nopeat USB-C ja USB 3.0 jäävät merkityksettömiksi asioiksi mikäli työasemasi ei tue niiden toimintaa.

Ulkoista kovalevyä hankkiessa on syytä pohtia omaa tilatarvetta. Vaihtoehtoja on runsaasti, mutta suosittelemme peruskäytössä katsomaan erityisesti yhden teratavun malliston. Sitä pienemmät ovat melko hyödyttömiä, kun taas lisägigat ja -teratavut näkyvät nopeasti hinnassa.

Isommille ulkoisille kovalevyille on silti aikansa ja paikkansa. Erityisesti videoiden ja kuvien kanssa työskentelevät tarvitsevat tilaa kookkaille tiedostoille. Tässä kohtaa katse on syytä suunnata ainakin teratavun kokoisiin vaihtoehtoihin, eikä toinenkaan varmasti haitaksi ole.

Yhteenvetona voidaankin sanoa, että etsi parhaan sijasta sopivinta ulkoista kovalevyä. Tukeva rakenne, sinulle riittävä tallennustila sekä koneeseesi sopivat liitännät muodostavat pohjan oikean laitteen valinnalle. Ja mikäli kuljetat tallennustilaa aktiivisesti mukanasi, kannattaa toki pohtia myös koon merkitystä.

SSD Vs HDD - YouTube SSD Vs HDD - YouTube
Watch On
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti