OnePlus Nord N10 5G saa ainoastaan Android 11 -käyttöjärjestelmäpäivityksen
OnePlus N10 5G ei saa kuin yhden vuosipäivityksen
OnePlus Nord N10 5G julkaistiin Android 10 -käyttöjärjestelmällä. Ratkaisu on ymmärrettävä joskin valitettava valinta, sillä tarjolla olisi myös tuoreempi Android 11 -versio. Päivittäminen toki onnistuu, mutta se jääkin viimeiseksi kerraksi.
OnePlus on vahvistanut AndroidCentralille, että edulliseen puhelimeen ei ole luvassa Android 12 -päivitystä. Tietoturvapaketeista pidetään huoli kahden vuoden ajan, mutta uutuusominaisuudet jäävät täten välistä.
Päätös tuntuu yllättävältä, sillä OnePlus on yleensä ollut varsin ripeä uuden käyttöjärjestelmäversion käyttöönotossa. Esimerkiksi OnePlus 8 aloitti päivittämisen jo lokakuun puolivälissä, joten päätös jättää Android 12 kokonaan pois N10 5G -mallista tuntuu erikoiselta.
- Arvostelussa OnePlus 8T
- Paras edullinen puhelin – eniten vastinetta rahoillesi
- Black Fridayssä nähdään monia puhelimia huippuhintaan
Muuttaako tämä mielipidettämme N10 5G:stä?
Vastaus otsikon kysymykseen on yksinkertainen: ehdottomasti. Keskihintaisissa puhelimissa käyttöikä on merkittävä tekijä, joten OnePlussan päätös sitoa puhelin vanhaan käyttöjärjestelmään on ikävä. Ratkaisu muistuttaakin kovasti Motorolan linjaa, jossa uusi puhelin päivittyy yhden sukupolven verran sekä tietoturvan osalta kahden vuoden ajan.
Lisäksi puhelinmarkkinat tuntuvat siirtyvän aktiivisesti kohti pidennettyä tukea. Esimerkiksi Samsung on luvannut Galaxy Note 20- ja Galaxy S20 -puhelimille peräti kolmen Android-sukupolven tuen. Vain hetkeä myöhemmin sama päätös tehtiin edullisemman Galaxy A51:n ja taittuvan Galaxy Z Foldin kohdalla.
Myös Microsoft ilmoitti vastaavasta ratkaisusta Surface Duon kohdalla. Vaikka sinänsä kaikkien ei tarvitsekaan seurata samaa linjaa, on se selkeä tasoitus pidempikestoisille laitteille.
Tämän vuoksi päätös rajoittaa N10 5G:n ja N100:n tukea on selkeästi vastavirrasta poikkeava ja valitettava ratkaisu. Toivottavasti tulevissa malleissa tilanne on toisin.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.