Nintendo Switch rikkoi maagisen rajan – jätti hittikonsoli Wiin taakseen myynneissä

Wario istuu rahakasassa
(Kuva: Nintendo)

Nintendo Switch on ylittänyt Wiin kokonaismyynnit alle viidessä vuodessa, mikä tekee siitä nopeimmin 100 miljoonan maagisen rajan rikkoneen kotikonsolin.

Yhtiö ilmoitti Switchiä toimitetun maailmalla loka-joulukuussa 2021 huikeat 10,67 miljoonaa yksikköä huolimatta maailmaa ravistelleesta puolijohdepulasta. Sen seurauksena Switchiä on toimitettu yhteensä kansainvälisesti jo yli 103,54 miljoonaa yksikköä. Samalla Nintendon uusi konsoli ohitti yhtiön aiemman Wii-konsolin kokonaismyynnit, jotka jäivät 101,63 miljoonaan.

Hiljattain julkaistu Nintendo Switch OLED -malli on yhtiön mukaan "saanut hyvän alun", mutta seuraavaa konsolia odottaville Nintendon edustajien kommentit eivät luvanneet hyvää.

"Switch on tällä hetkellä elinkaarensa puolessa välissä, ja sen vauhti tälle vuodelle näyttää hyvältä", Shuntaro Furukawa totesi Bloombergin mukaan yhtiön tilivuosikatsauksessa. "Switch on rikkonut meidän aiempien konsoleiden kaavan, jossa myynti ja kasvu alkoivat hidastua konsolin kuudennen vuoden kohdalla."

Koska Switch-konsolia myydään edelleen valtavia määriä, ei Nintendolla ole välttämättä syytä julkaista uutta konsolirautaa markkinoille. Etenkään, jos se vaikuttaa negatiivisesti Switchin myynteihin. Siten Nintendo Switch 2:n julkaisu lähitulevaisuudessa tuntuu entistä epätodennäköisemmältä.


Paluu menestykseen

Nintendo Switch Wii U

(Image credit: Shutterstock/Interneteable)

Nintendon omatkin odotukset todennäköisesti rikkonut Switch on yhtiölle iloinen uutinen, etenkin katastrofaalisesti myyneen Wii U:n jälkeen, jota myytiin elinkaarensa aikana ainoastaan 13,56 miljoonaa yksikköä. Tuorein konsoli onkin ollut äärimmäisen suosittu sen julkaisusta, maaliskuusta 2017, lähtien, eikä sen kysyntä tunnu laantuvan.

Wiin lailla Switch on helposti ymmärrettävä konsoli kuluttajille. Sillä on lisäksi laaja kohdeyleisö, koska sen hybridimalli soveltuu täydellisesti kiireisten ihmisten arkeen. Heille konsoli, jota voi pelata sekä kotona että reissussa, soveltuu täydellisesti, ja sen ansiosta Nintendo on onnistunut nousemaan markkinajohtajaksi.

Kiotossa sijaitseva yhtiö on onnistunut lisäksi julkaisemaan useita upeita pelejä Nintendo Switchille, sekä tuomaan liudan Wii U:lle saapuneita laatunimikkeitä. Yhtiön kokeilut ovat niin ikään jatkuneet Nintendo Labon ja Ring Fit Adventuren merkeissä.

Nintendo on tosin saamassa pian kilpailijan, sillä Valve on aikeissa julkaista Steam Deckin 25. helmikuuta. Markkinoille onkin saapumassa selkeä kilpailija, jolle on jo heti julkaisussa tarjolla tuhansia pelejä. Nintendo saattaakin joutua muuttamaan strategiaansa riippuen Valven kannettavan käsikonsolin menestyksestä.

Toistaiseksi Nintendo voi kuitenkin tukea tyytyväisenä Switchiä vielä useiden vuosien ajan, sillä kysynnälle ei näy loppua. Kun myynnit rikkovat ennätyksiä vielä viisi vuotta konsolijulkaisun jälkeen, on uudelle konsolille vaikea keksiä järkiperusteita.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Read more
Nintendo Switch 2
Nintendo julkisti uutuuskonsolin – tässä on Switch 2
Parhaat Nintendo Switch -pelit: Mario juoksee ja hyppää Luigin edessä osana Super Mario Wonderin maisemaa
Paras Nintendo Switch -peli 2025: kiinnostavimmat Switch-pelit juuri nyt
Paras pelikonsoli: Switch, PS5 ja Xbox Series X violetilla TechRadar-taustalla
Paras pelikonsoli 2025: PS5, Xbox Series X, Nintendo Switch ja muut
Lego
Nintendo julkisti palikkakonsolin
Paras SD-muistikortti Switchille: viisi SD-korttia vierekkäin violetilla taustalla
Paras SD-muistikortti Switchille: lataa enemmän pelejä Nintendo Switch -konsolillesi
A person looking down playing the Nintendo Switch.
Vuotokuva vihjaa Nintendo Switch 2:n ohjaimien todella rohkeasta värityksestä
Latest in Nintendo Switch
Red and blue Nintendo Switch Joy-Cons in controller shell
Nintendo Direct esittelee loppuvuoden pelejä – katso lähetys täältä
Mario Red Edition Nintendo Switch
Nintendo Switch OLED punastuu
Nintendo Switch OLED
Nintendo Switchin myyntilukemat ovat taittuneet laskuun
Lapsi pitää kädessään Nintendo Switch -konsolia
Nintendo ei ole aikeissa nostaa Switch-konsolin hintaa
Nintendo Switchin puhdistus takaa parhaan pelikokemuksen
Näin puhdistat Nintendo Switch -konsolisi
Kirby and his friend in a photo op
Arvostelussa Kirby and the Forgotten Land
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia