Nintendo Direct esittelee loppuvuoden pelejä – katso lähetys täältä

Red and blue Nintendo Switch Joy-Cons in controller shell
(Kuva: Enrique Vidal Flores on Unsplash)

Nintendo on paljastanut seuraavan Nintendo Direct -tilaisuuden esittelevän Switch-konsolin loppuvuoden pelivalikoimaa. Lähetys alkaa torstaina 14. syyskuuta kello 17:00 Suomen aikaa.

Lähetys kestää "noin 40 minuuttia", ja sen painopisteenä ovat talvella ilmestyvät teokset. Sen tarkempia tietoja ei vielä annettu, mutta koska yhtiö esitteli vasta kaksi viikkoa sitten omassa erikoislähetyksessään tulevaa Super Mario Bros. Wonders -tasoloikintaa, lienee valokeila osoitettu tällä kertaa muihin teoksiin.

Tulevien pelien julkaisukalenterin pohjalta voidaan tehdä jonkinlaisia ennakko-odotuksia. Batman: Arkham Trilogy julkaistaan lokakuun 13. päivä, Super Mario RPG:n uusioversio ilmestyy marraskuun 17. päivä, eli samalla ovenavauksella Persona 5 Tactican kanssa. Lisäksi WarioWare Move It! saapuu 3. marraskuuta ja Dragon Quest Monsters: The Dark Princess joulukuun ensimmäisenä päivänä. Näiden voisikin olettaa olevan osa show'n sisältöä.

Mainittakoon samalla, että Nintendon kerrotaan esitelleen Switch 2 -konsolia elokuun Gamescom-messuilla. Tiettävästi näytetyt teknologiademot osoittivat muun muassa parannettua versiota The Legend of Zelda: Breath of the Wildista.

Toisaalla Zelda-sarjan tuottaja Eiji Aonuma ilmoitti, että The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom -seikkailu ei ole saamassa lisäsisältöä. Hyrulen osalta lieneekin torstaina täten hiljaisempaa.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti