Nintendo Switch 2: tiedot, uutiset ja huhut Nintendon seuraavasta konsolista

Nintendo Switch 2:n edeltäjä Nintendo Switch valkoisella pöydällä
Tutto quello che sappiamo su Nintendo Switch 2, la nuova console Nintendo. (Kuva: GuliKit)

Nintendo ei ole vielä vahvistanut virallisesti Nintendo Switch 2:ta, mutta olemme saaneet joitain tiedonmurusia sen osalta, mitä tulevaisuudessa saattaisi odottaa. Huhujen tahti tuntuu syystäkin kiihtyneen, sillä alkuperäinen Nintendo Switch julkaistiin yli kuusi vuotta sitten. Laite onkin tyypillisen konsolin elinkaaren ehtoopuolella.

Yhtiö julkisti Nintendo Switch OLED -mallin syksyllä 2021, joka on todennäköisesti korvannut aiemmin huhuillun Nintendo Switch Pron. Konsolin myötä saimme myös pienen kuvan siitä, mihin suuntaan Nintendo on viemässä uusia konsoleitaan.

Tällä hetkellä Nintendo on auttamatta takaa-ajajana raa'an suorituskyvyn saralla. Näin on kuitenkin ollut aina Nintendo 64:n julkaisusta asti, joten Nintendo tuskin pyrkii vastaisuudessakaan laittamaan kampoihin PS5:n ja Xbox Series X:n kanssa. Toisaalta säteenseurannan kaltaiset lisäykset olisivat mielenkiintoinen lisä, joka eittämättä asettaisi Sonyn ja Microsoftin tukalaan asemaan.

Asioiden spekulaatio on kuitenkin aina hauskaa, joten teemme seuraavaksi muutamia valistuneita arvauksia, miltä Nintendon seuraava konsoli saattaisi näyttää ja pitää sisällään. Kerromme myös tarkemmin, miten Nintendo lähestyy omaa rautapuoltaan.

Nintendo Switch 2 lyhyesti

  • Mikä se on? Nintendo Switch -konsolin seuraaja
  • Paljonko se maksaa? Ei tiedossa
  • Milloin se julkaistaan? Ei tiedossa

Nintendo Switch 2:n julkaisupäivä: milloin se saapuu kauppoihin?

Nintendo Switch Pro

(Image credit: Shutterstock/Wachiwit)

Nintendo Switch 2 odottaa julkistusta, mutta ajankohtaa ei ole vielä kerrottu. Odotamme kuitenkin kuulevamme lisätietoja vuoden 2024 aikana. Tämä tuntuisi luontevalta, sillä Nintendo Switch julkistettiin lokakuussa 2016 ja julkaistiin keväällä 2017. Kun konsolilla on ikää jo yli kuusi vuotta, olisi aika kypsä seuraajalle.

Alkujaan Nintendo Switch Prota huhuiltiin vuodelle 2021. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan yhtiö toi tuolloin myyntiin paremmalla näytöllä ja pienillä teknisillä muutoksilla varustetun Nintendo Switch OLED -mallin.

Nintendo Switch 2: Hinta

Nintendo Switch neljän pelaajan pelaamana

Nintendo jatkanee yhteisöllisen pelaamisen puolestapuhujana.

Voimme ennustaa hintaa katsomalla ajassa taaksepäin alkuperäisen Nintendo Switchin julkaisuun. Konsoli maksoi tuolloin Suomessa 329 €, kun taas sitä seurannut Nintendo Switch OLED maksoi saapuessaan 369 €. Jos ja kun Nintendo Switch 2 ahtaa sisäänsä parempaa teknologiaa, voi hintalapun olettaa nousevan hitusen. Tämä on perusteltua myös inflaation vuoksi.

Voimme tietenkin ottaa suuntaa PS5:n ja Xbox Series X:n julkaisusta, sillä molemmat konsolit maksoivat yli 500 euroa julkaisussaan. Nintendo on yleensä julkaissut teknisesti heikompia mutta hinnaltaan edullisempia laitteita. Täten voisimme hyvin olettaa Nintendo Switch 2:n maksavan julkaisussaan noin 400 euroa.

Toistaiseksi tämä kaikki on kuitenkin vain spekulaatiota, joten odotamme lisätietoja.

Nintendo Switch 2: Tekniset tiedot

Pelaaja pelaa Breath of the Wildia Switchin Joy-Coneilla

Switchin seuraaja voi hyvin hyödyntää Joy-Coneja. (Image credit: Shutterstock / Tinxi)

Osa huhuista on maininnut mini-LED-näyttöjen korvaavan LCD-ruudun. Economic Daily News mainitsi Switch Pron käyttävän Innoluxin valmistamaa mini-LED-näyttöä. Alkuperäinen Switch sekä Switch Lite hyödyntävät 720p-resoluution LCD-ruutua, kun taas Switch OLED:ssa on nimen mukaisesti OLED-paneeli. Jos uudessa konsolissa on 4K-resoluutio, koskenee se telakoitua laitetta. Todennäköisesti irrotettava näyttö parantuu 1080p-tarkkuuteen.

Tiedonlouhija SciresM on väittänyt Wccftechin mukaan löytäneensä uuden Switch-koodinimen järjestelmäpäivityksestä. Havaittu nimi on "Aula". Lähde kertoo huomanneensa viitteitä "4K UHD multimedia SoC" -suorittimesta, joka olisi Realtekin valmistama.

Tämä ei kenties ole kuitenkaan Switchissä itsessään, vaan siru "saattaa olla uudessa telakassa, vaikka tätä ei voikaan lähdekoodin pohjalta varmistaa". Lisäksi konsolin oman näytön kerrotaan olevan entistä parempi OLED-ruutu, mutta resoluutiota ei tiedetä. Joka tapauksessa 4K-tuki on linjassa eri lähteiden kanssa. Olisimme jopa hämmästyneitä jos näin ei lopulta kävisi.

Tuoreemmista Nintendo Switch Pro -huhuista on kiittäminen Nvidiaa. Reddit-kanavalla r/GamingLeaksandRumours julkaistu viesti "vahvistaa" Tegra239-järjestelmäpiirin olemassaolon. Sen kerrotaan olevan suunniteltu yksinomaan Nintendo Switch 2:ta varten.

Tietenkään tietoa ei ole vahvistettu, ja Nintendon Doug Bowser kehotti laittamaan jäitä hattuun. Hänen mukaansa konsolia saadaan odottaa vielä jonkin aikaa. Kun Switch on kuitenkin jo kunnioitettavassa kuuden vuoden iässä, oletamme Nintendo Switch 2:n olevan ennemmin lähellä kuin kaukana.

Nintendo Switch 2 - Uutiset ja huhut

Nintendo Switch 2

Switchin menestyksen takana on käsi- ja kotikonsolin yhdistäminen. (Image credit: TechRadar)

Älä odota uutta konsolia tällä tilikaudella
Japanilainen talouslehti Nikkei uutisoi, että Nintendo ei aio julkaista uusia laitteita tällä tilikaudella. Bloombergin toimittaja Takashi Mochizuki totesi Twitterissä, että on epäselvää mikäli kyseessä on Nintendon johtaja Shuntaro Furukawan lausunto vai Nikkein oma väittämä.

Nintendo Switch OLED sisältää 4K-salaisuuden
Kun Switch OLED julkaistiin, huhuttiin laitteen 4K-tuen olevan piilotettuna sen sisuksiin. Laite nimittäin sisältää HDMI 2.0 -liitännän, mikä mahdollistaa 4K:n ja HDR:n läpiviennin.

Lisäksi Switch OLED:n telakka sisältää Realtekin 4K-sirun, joka oli laitteessa uusi tuttavuus. On kuitenkin mahdollista, että se on tarkoitettu yksinomaan ääni- tai Ethernet-parannuksiin. Vaikka kyseessä ei siis ole 4K-konsoli, voisi telakka pienellä skaalauksella olla 4K-valmis Switch Pron saapuessa.

Lähikuvassa Joy-Con ohjain pelaajan kädessä

Joy-Conit voivat tehdä paluun vastaisuudessakin. (Image credit: Nintendo)

Patentti irralliselle Joy-Con-ohjaimelle
VGC:n havaitsema patentti viittaa Nintendon suunnittelevan konsolista irrallisia Joy-Con-ohjaimia.

Vuonna 2018 jätetty ja huhtikuussa 2020 rekisteröity patentti esittelee nykyisten Joy-Con-ohjaimien muotoisia ohjaimia, jotka eivät kuitenkaan ole yhdistettävissä nykykonsoliin. Havainnointikuvista puuttuvat kokonaan perusohjaimien sivuissa olevat pidikkeet.

Vastaavanlaiset ohjaimet eivät vaikuta millään tavalla järkevältä lisältä perus-Switchille, mutta ne voisivat tuoda lisämahdollisuuksia täysin kannettavalle Switch Litelle. Kun huomioi huhut liittyen tehokkaampaan Switchiin, voisivat ohjaimet olla hyvinkin suunniteltu sitä silmällä pitäen.

Patentti ei kuitenkaan tarkoita välttämättä mitään lopullista. Saattaakin olla, että Nintendo vain hahmottelee ideaa ilman sen suurempaa suurta suunnitelmaa.

Koodinimet
Tiedonkaivajat ovat käyneet läpi Nintendon konsolin 10.0.0-käyttöjärjestelmäversiota. Sen syövereistä on paljastunut muutamia tunnistamattomia koodinimiä.

Reseteran JershJopstin mukaan koodista paljastui viisi eri koodinimeä: Icosa, Copper, Hoag, Iowa ja Calcio. TweakTown on ansiokkaasti kerännyt tarkemmat tiedot Switch-konsolien koodeista:

  • Icosa - Switchin julkaisuversio - nx-abca2 - 20 nm Tegra X1 - 
  • Iowa - Päivitetty Switch -  nx-abca2 - 16 nm Tegra X1 ja Mariko-siru
  • Hoag - Switch Lite - nx-abcc - 16 nm Tegra X1 ja Mariko-siru
  • Copper - Tuntematon- nx-abcb
  • Calcio - Tuntematon - nx-abcb - 16 nm Tegra X1 ja Mariko-siru

Kuten listalta käy ilmi, Iow, Hoag ja Icosa on jo tuotu myyntiin. Sen sijaan Copper ja Calcio ovat pysyneet toistaiseksi piilossa.

JershJopstinin mukaan Copper ei olisi kannettava konsoli, sillä siinä ei ole akkua eikä latauskeinoa. Lisäksi HDMI-paikka olisi erikoisuus, sillä aiemmin se on kuulunut telakkaan.

Toisen huhun mukaan Calcio olisi ainoastaan telakassa toimiva ja täten perinteisempi konsoli.

See more

JershJopstin on vihjannut Calcion olevan täysin digitaalinen konsoli, eikä siinä täten olisi lainkaan lukijaa pelikortille. Lisäksi uudistunut nimi viittaa laitteen olevan muista poikkeava.

Kaikki tämä on kuitenkin syytä ottaa varauksella siihen asti, että Nintendo avaa suunnitelmiaan tarkemmin.

Nintendo ei ole huolissaan uudesta konsolisukupolvesta
2020 ei jäänyt historiaan uuden Nintendo Switchin vuotena, sillä pelipuolella huomio kiinnittyi Sonyn ja Microsoftin julkaisemiin uuden konsolisukupolven laitteisiin. Nintendo on kuitenkin kommentoinut, ettei sillä ole tarvetta huolestua asiasta. Japanilaisyhtiön pomo Shuntaro Furukawa kommentoi sijoittajille pidetyssä tilaisuudessa, että vaikka alustat vaihtuvat, sillä ei ole suurtakaan vaikutusta Nintendon tilanteeseen.

"Emme usko muiden yhtiöiden toiminnan vaikuttavan merkittävästi meidän tilanteeseemme", kertoi Furukawa. Syykin on selvä: PS5 ja Xbox Series X tavoittelevat eri kohdeyleisöä kuin Nintendo.

Vaikka tämä ei kerro paljoakaan Nintendon suunnitelmista uuden konsolin suhteen, ei valmistajalla näytä olevan kummoistakaan kiirettä tai painetta uuden laitteen kanssa.

Nintendo Switch Lite

Nintendo Switch Lite kolmessa alkuperäisessä värissä. (Image credit: Nintendo)

AR- ja VR-tuki
VR- (virtuaalitodellisuus) ja AR-tuki (jatkettu todellisuus) ei ole koskaan vaikuttanut järin todennäköiseltä ominaisuudelta Switchille. Jopa Nintendon Ranskan osasto on kritisoinut teknologiaa ääneen. Labo VR Kit kuitenkin antaa osviittaa, että Nintendo on saattanut vaihtaa mielipidettään.

Switch ei mahdollista monien VR-julkaisujen vaatimaa korkeaa resoluutiota, joten saatamme nähdä tehokonsolin mahdollistavan 2K- ja 4K-tarkkuuden. Toisaalta VR Kit on suunnattu nuorelle yleisölle, joten olisimme varsin yllättyneitä AR- ja VR-tuen saapumisesta.

Tukeeko se 4K-resoluutiota?
Siinä missä Sony ja Microsoft ovat panostaneet 4K-grafiikkaan, Nintendo on pysyttäytynyt resoluution osalta taka-alalla.

Nintendo Ranskan johtaja Philippe Lavoué kommentoi haastattelussa jo aiemmin mainitun VR-teknologian ohella myös 4K-resoluutiota. Lavouén mukaan uusi resoluutio "ei ole vielä suurella yleisöllä käytössä", minkä vuoksi Nintendo ei ole siitä myöskään kiinnostunut.

Nintendo hyppäsi HD-tarkkuuteen vasta vuonna 2012 julkaistulla Wii U -konsolilla. Tämä tapahtui siis noin neljä vuotta Sonyn ja Microsoftin jälkeen, jolloin HD-televisiot olivat jo valtavirtaa.

Miyamoto on sittemmin kertonut, että Nintendon olisi pitänyt hypätä HD-aikakauteen jo aikaisemmin. Hänen mukaan HD-televisiot yleistyivät noin kolme vuotta aikaisemmin kuin japanilaisyhtiö ennakoi.

Arvion mukaan vuonna 2020 jo puolet Yhdysvaltojen kodeista oli hankkinut 4K-television. Todennäköisesti Nintendo hyppääkin mukaan jo tässä vaiheessa.

Artikkelin teossa ovat auttaneet myös Adam Vjestica, Henry St. Leger ja Emma Boyle.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti
  • Associate Editor, TechRadar Gaming