Apple lopettamassa iPhone XR:n ja iPhone 11 Pron tuotannon

iphone 11 pro ja iphone xr pois myynnistä
(Kuva: Future)

Applen vuoden tärkein tapahtuma on tällä kertaa lokakuussa, jolloin iPhone 12 -mallisto julkistetaan. Virtuaalinen paljastustapahtuma tarkoittaa ensitietojen mukaan kuitenkin myös muutamien iPhone-mallien urakan päättymistä.

Lähteet kertovat Applen lopettavan samalla iPhone XR:n, iPhone 11 Pron ja iPhone 11 Pro Maxin valmistuksen.

Aiempien mallien vetäminen markkinoilta on yhtiölle tyypillistä. Esimerkiksi iPhone XS sekä iPhone XS Max vedettiin myynnistä iPhone 11 -malliston saapumisen yhteydessä. Tällä kertaa ratkaisu on kuitenkin yllättävämpi, sillä erityisesti iPhone 11 Pro -mallisto on ollut erittäin suosittu.

Väitteiden mukaan iPhone XR:n sekä kahden iPhone 11 -mallin poistumisen ohella saataisiin myös hinnoittelumuutoksia. Huhun mukaan iPhone 11:n hintaa laskettaisiin uuden mallin saapumisen yhteydessä 150 dollarilla, mikä tarkoittaa todennäköisesti suunnilleen vastaavaa euromäärää.

Vaikka kolmen mallin poistuminen kuulostaa merkittävältä muutokselta, erityisesti iPhone XR:n kohtalo ei olisi erityinen yllätys. Aiemmin tänä vuonna julkaistu iPhone SE (2020) on merkittävästi tehokkaampi sekä suositumpi, joten iPhone XR:n markkinarako on eittämättä jäänyt aiempaa pienemmäksi.

See more

Virallista tietoa odotetaan

Väittämille ei ole toistaiseksi saatu vielä virallista vahvistusta, mutta asiaan palattaneen iPhone 12 -julkistuksen yhteydessä. Edellisen vuoden malliston hinnanpudotus on kuitenkin erittäin todennäköistä, sillä muutoin niiden asema uudempiin malleihin nähden on erittäin vaikea.

iPhone 11 Pron ja Pro Maxin putoaminen markkinoilta vaikuttaa myös loogiselta askeleelta. Kun markkinoille saadaan samojen puhelimien uudemmat ja 5G-tuella varustetut mallit, ei kilpailu oman yhtiön malleja vastaan olisi järkevää.

Raj Narayan

A media veteran who turned a gadget lover fairly recently. An early adopter of Apple products, Raj has an insatiable curiosity for facts and figures which he puts to use in research. He engages in active sport and retreats to his farm during his spare time.