Skip to main content

Applen loppuvuoden odotettujen julkistusten huhutaan saapuvan porrastetusti

iPhone
(Kuva: Future)

Applen loppuvuoden julkaisukuviot ovat saattaneet vuotaa, jos toisinaan oikeaan osuneeseen Apple-vuotaja Jon Prosseriin on uskominen.

Hän on julkaissut Twitter-tilillään listan viikoista, jolloin hän uskoo yhtiön julkistavan ja julkaisevan uusia tuotteitaan tälle vuodelle. Valitettavasti iPhone 12 -malleja, ja etenkin huhuttua iPhone 12 Pro 5G -mallia, odottaville aika voi käydä pitkäksi.

Jos hänen väitteet pitävät paikkansa, Apple Watch 6 ja uudet iPadit julkaistaan ensimmäisenä 7. syyskuuta alkavalla viikolla. Näiden kerrotaan kuitenkin saapuvan melko vähin äänin Covid-19-tilanteen vuoksi hieman samaan tapaan kuin alkuvuodesta julkaistu iPhone SE (2020).

Odotamme julkaisupäivän olevan tällöin tiistai, 8. syyskuuta, sillä sitä edeltävä maanantai on Yhdysvalloissa Labor Day -pyhäpäivä. Se osuu samalla Applen tyypilliseen julkistusikkunaan. Uusia iPhone-malleja ei kannata kuitenkaan odottaa vielä tällöin, sillä Apple on kertonut näiden myöhästyvän.

Emme myöskään usko Prosserin mainitsemien "uusien iPadien" sisältävän parempia Pro-malleja, sillä edellinen iPad Pro (2020) -malli saatiin vasta viime maaliskuussa. Odotammekin näkevän seuraavan mallin vasta ensi vuonna 5G:n kera. Sen sijaan keskihintaiset iPadit, kuten iPad Air 4 ja iPad mini 6, voisivat lukeutua syyskuun päivityksiin.

(Image credit: The Apple Post)

iPhone 12:n viivästyminen

iPhone 12:n julkaisupäivä on Prosserin mukaan viisi viikkoa myöhemmin, 12. lokakuuta alkavalla viikolla. Tämä ei tosiaan tule yllätyksenä, sillä Apple kertoi sijoittajille viime kuussa siirtäneensä iPhone 12:n julkaisua muutamilla viikoilla.

Uusien mallien kerrotaan kuitenkin esiteltävän tapahtumassa, joskin tällä hetkellä on epävarmaa, onko kyseessä fyysinen tapahtuma vai Applen WWDC 2020:ssa nähty suoratoistolähetys. Odotamme näkevämme tuolloin neljä erilaista mallia.

Osa ennakkotilauksista käynnistyy Prosserin mukaan samana viikonloppuna, meidän arviomme mukaan perjantaina 16. lokakuuta. Applella on ollut tapana käynnistää ennakkomyynti heti julkaisua seuraavana perjantaina. iPhone 12:n väitetään puolestaan saapuvan myyntiin seuraavalla viikolla, eli perjantaina 23. lokakuuta.

Sen sijaan kalliimpi iPhone 12 Pro ei saapuisi myyntiin lainkaan lokakuussa. Sen sijaan korkealaatuisempi malli saapuisi vasta marraskuussa ennakkomyyntiin ja myyntiin, joskaan "tarkkaa julkaisupäivää" ei ole "vielä merkitty järjestelmään".

Jos väite pitää paikkaansa, marraskuu tuntuu hyvin myöhäiseltä joskaan ei ennenkuulumattomalta uudelle iPhonelle. Varsinkin, kun kalliimpi malli on todennäköisesti se, jonka suurin osa haluaa ostaa ensimmäisten joukossa huhutun 5G-teknologian vuoksi.

Kyseessä ei olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Applen uusin ja paras iPhone -malli saapuisi vasta marraskuussa. Myös iPhone X julkaistiin perjantaina 3. marraskuuta 2017.

Prosser on osunut aiemmin oikeaan muun muassa iPhone SE:n (2020) ja 27-tuumaisen iMacin (2020) kohdalla, mutta toisaalta hän oli myös väärässä monissa Applen WWDC-julkistuksiin liittyvissä väitteissään. Hän myös huomauttaa, että päivämäärät saattavat vaihdella Applen osalta.

Lisäksi toinen tunnettu Apple-vuotaja, Bloombergin Mark Gurman, on vastannut Prosserin twiittiin alaspäin suunnatuilla peukuilla viitaten, ettei hän usko tiedon pitävän paikkaansa.

Joten kuten aina, suosittelemme ottamaan yllä olevan suurella varauksella, kunnes Apple itse vahvistaa tilanteen virallisesti.