Apple vahvisti iPhone 12:n toimitusten myöhästyvän

iPhone 11
(Kuva: TechRadar)

Apple on ilmoittanut virallisesti, että yhtiön seuraavan sukupolven iPhone 12 -puhelimet myöhästyvät muutamilla viikoilla näiden totutusta syyskuisesta julkaisusta.

Yhtiö vahvisti asian tuoreimmassa osavuosikatsauksessaan, jonka aikana he ilmoittivat samalla positiiviset tulokset Q3 2020:n osalta. Huolimatta Covid-19-pandemian aiheuttamista vaikeuksista, iPhone-mallien myynnit kasvoivat 2 % viime vuodesta, kiitos iPhone SE:n (2020) lanseerauksen.

Apple kuitenkin varoitti, että edelleen vallitsevan epätyypillisen tilanteen vuoksi yhtiö ei aio asettaa tulostavotteita vuoden viimeiselle neljännekselle.

Sama epävarmuus oli syynä myös Applen vahvistukselle iPhone 12 -mallien myöhästymisestä. Lisäksi yhtiö kertoi, että iPadien ja Macien myynnit ovat kasvaneet kaksinumeroisen luvun verran huolimatta koronaviruksen tuomista jakeluongelmista.

Onko iPhone 12:n myöhästyminen odottamisen arvoinen?

Uusi iPhone 12 saattaa olla odottamisen arvoinen. Applen kerrotaan esittelevän tänä vuonna yhtiön ensimmäisen 5G-puhelimen, jolloin se pääsisi samalle viivalle pahimpien kilpailijoidensa kanssa. Muun muassa Samsung Galaxy S20:ssä, OnePlus 8 Prossa ja tulevassa Galaxy Note 20:ssä on 5G-valmiudet.

Tulevaa mallia saatetaan saada myös entistä useammassa variaatiossa, sillä odotusten mukaan Apple julkistaa neljä erillistä iPhone 12 -mallia. Kaikissa malleissa odotetaan olevan uusittu muotoilu, A14-piirisarja, OLED-näytöt sekä 3D-kuvaukseen kykenevä kolmen kameran järjestelmä.

Syyt myöhästymisen takana

Yleensä, kun Apple siirtää iPhonen julkaisua tai sitä on saatavilla rajoitetusti, syyt ovat toimitusongelmissa. Tällaisia tapauksia olivat muun muassa lokakuussa 2017 julkaistu iPhone X sekä musta iPhone 7, joita nähtiin hyvin rajallinen määrä liikenteessä.

iPhone 12:n viivästymisen taustalla saattaa olla tosin ulkoiset syyt. Applen toimitusjohtaja Tim Cook selitti sijoittajilleen pitämässä tilivuosikatsauksessa, että useat iPhone SE:t myytiin kuluttajille, jotka olivat odottaneet päivitystä vanhoille malleilleen. He eivät välttämättä olekaan valmiita päivittämään lippulaivamallejaan joutuessaan elämään eristyksissä ja taloudellisesti vaikeana aikana. Sen lisäksi keskellä vuotta julkaistu edullisempi iPhone saattaa vaikuttaa loppuvuonna julkaistavien lippulaivojen menekkiin.

Näiden lisäksi useat Applen kivijalkamyymälät ovat suljettu ympäri maailmaa Covid-19:n vuoksi. Tim Cook huomauttaakin myymälöiden sulkemisella olevan vaikutus nykyisten mallien myyntiin:

"Myymälöiden sulkemisen vaikutus näkyi jo puettavissa laitteissa ja iPhonessa", Cook sanoi sijoittajille. Hän jatkoi, että kuluttajat haluavat testata Apple Watchin eri rannekkeita ennen ostopäätöstä. Tämä saattaisi viitata siihen, ettei Apple Watch 6:ta nähdä välttämättä kaupoissa ennen kuin kivijalkamyymälät taas aukeavat.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.