Skip to main content

WWDC 2020: Kaikki julkistukset iOS 14:stä MacOS Big Suriin ja Applen omiin prosessoreihin

WWDC 2020
(Kuva: Apple)

Applen keskikesän WWDC keskittyy perinteisesti erityisesti kehittäjille tärkeisiin asioihin, mutta avaustapahtuma tarjosi tällä kertaa rutkasti sisältöä myös kuluttajille. Ja vaikka uusia laitteita ei paljastettukaan, ei tapahtuma jättänyt varmasti ketään Applen ekosysteemistä kiinnostunutta kylmäksi.

Illan merkittävin julkistus koski joka tapauksessa laitteistoa, vaikka uusia malleja ei paljastettukaan. Apple ilmoitti hyppäävänsä pois Intelin piirijärjestelmästä, sillä vastaisuudessa yhtiön laitteet iPhoneja, iPadeja ja Apple Watcheja myöten käyttävät talon omia prosessoreita.

Erityisesti tiedot uusista käyttöjärjestelmistä saavat sukat pyörimään jaloissa. Esimerkiksi iOS 14:n muutokset povaavat merkittävää parannusta käyttökokemukseen. Olipa kyseessä sitten sovellusten helpotettu lataus, applikaatiokokoelman automaattinen järjestely tai hiotut ryhmäkeskustelut, Applella on suunnitelmia varallesi. Varsinkin Androidilta tuttu mahdollisuus katsoa videota kuva kerrallaan on merkittävä mullistus.

iPadOS 14 saa niin ikään näkyviä uudistuksia. Esimerkiksi tabletin ruutua aiempaa paremmin hyödyntävät sivupalkit helpottavat pikakuvakkeiden sekä monipuolisempien valikoiden luomista. Ja kun viimein on aika laittaa pää tyynyyn, WatchOS 7 tarkkailee unenlaatuasi. Ajankohtaiseksi lisäksi nousee näin pandemian runtelemana vuonna myös käsienpesua mittaava valvonta

MacOS 11 Big Sur uudistaa nimensä mukaisesti tuttuja tapoja suuresti. Luvassa on parannuksia käytettävyyteen, hakuun sekä työkaluihin. Kustomoitavuutta lisää puolestaan iOS:ltä ja iPadOS:ltä tuttu Control Center.

Vaikka Apple on perinteisesti ollut pelaajille oma saarekkeensa, tvOS 14:n lisäämä tuki Xbox-ohjaimille on kiinnostava lisäys. Videoita pääsee puolestaan katsomaan vastaisuudessa kuva kerrallaan mahdollisten yksityiskohtien tarkastelemiseksi.

Kuten yltäkin käy selväksi, tapahtumassa saatiin runsaasti odotettuja ilmoituksia. Kokosimme tähän artikkeliin kaikki Applen ekosysteemin tärkeimmät uudet tuulet.

Tämä kaikki WWDC 2020:ssä kerrottiin

(Image credit: Apple)

Applen järjestelmäpiiri yhdistää ekosysteemin

Tapahtuman suurin yllätys yhdistää Mac-perheen, joka on luopumassa tyystin Intelin prosessoreista. Vastaisuudessa Applen työasemat siirtyvät Applen oman piirin piiriin. Ensimmäinen uudella teknologialla varustettu Mac saapuu myyntiin loppuvuodesta 2020, joskin siirtymä kokonaisuudessaan ottaa Applen toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan noin kaksi vuotta. Intelin varaan rakennettuja laitteitakaan ei kuitenkaan hylätä, sillä luvassa on sovellusten varaan rakentuva tuki tulevien vuosien ajaksi.

Vaikka muutos saattaa vaikuttaa pieneltä, Apple korosti sen tärkeyttä. Ratkaisua verrattiin kolmeen aiempaan Mac-historian käännekohtaan: PowerPC-piirilevyihin siirtymiseen, MacOS X:n esittelyyn sekä tietysti Intelin prosessorien käyttöönottoon.

Apple perustelee ratkaisuaan koko tuoteperheensä menestyksen takaamisella. Kokemukset ainakin ovat olleet hyviä, sillä iPhone 4:n A4 Bionic sekä Apple Watch -älykellojen sekä iPad-tablettien piirit ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Siirto oman talon sisälle mahdollistaa täysipainotteisen keskittymisen suorituskyvyn sekä virrankulutuksen kehittämiseen.

(Image credit: Apple)

iOS 14: Karttasovelluksesta jaettavaksi autonavaimeksi

iOS 14 valtasi suurimman osan WWDC 2020 -esityksestä. Applen tärkein huomio on siinä, miten heikosti ihmiset järjestelevätkään sivuja ja sovelluksia. Onneksi vaivaan on rohto, sillä vastaisuudessa kotinäytölle ilmestyy erilaisia sovelluskokoelmia. Harvakseltaan käytetyt applikaatiot saa myös tyystin piiloon. Kyllä, meillekin tämä kuulostaa hitusen Android-ominaisuudelta, mutta siitäkin huolimatta se on tervetullut lisäys. Samanlaiseksi on tulkittava mahdollisuus katsoa videoita kuva kerrallaan.

Lisäksi kotinäytön widgettiin saa lisättyä erillisiä minisovelluksia, jotka toimivat hitusen samaan tapaan kuin Apple Watchissakin. Myös viestittely saa kaivattuja lisäyksiä, kun ketjut saa kiinnitettyä listan kärkeen. Luettavuutta puolestaan helpottavat viestien väleihin lisättävät suorat vastaukset.

Aiemmin koko ruudun vallannut Siri kevenee ruudun alaosaan pieneksi ikoniksi, minkä ohella myös ääniviestien lähettäminen onnistuu tekoälyn avulla. 

Maps-sovellus päivittyy näyttämään pyöräreitit, mikä tosin koskee vain alkuun muutamia suuria kaupunkeja. Sama pätee sähköautojen reitteihin, joka näyttää mahdolliset latauspisteet matkan varrelta.

Autoilijat saavat omat lisäilonsa iOS 14:n mahdollisuuksista. Esityksessä näytettiin miten tuore BMW 5 -mallisto ottaa hyödyn iPhonesta autonavaimen korvikkeena. Carplayn avulla ovet aukeavat NFC:n avulla. Erikoisin lisäys on samalla mahdollisuus "jakaa" avain myös muiden iPhone-laitteiden kanssa, jolloin menopelin voi antaa esimerkiksi kaverille lainaan. Ominaisuus on tulossa myös iOS 13 -käyttäjien saataville heinäkuussa.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on nostettava App Storen kehitys. Uusi App Clips -ominaisuus tarjoaa pienen ponnahdusruudun, jonka avulla käyttäjä voi ladata tarvittavan sovelluksen suoraan käyttöön. Oikean applikaation voi hakea vaikkapa NFC-teknologian avulla, jolloin esimerkiksi iPhonen vilauttaminen sähköpotkulaudan lähellä avaisi suoraan latausmahdollisuuden. NFC:n ohella myös teksti ja QR-koodi ajaa saman asian. Käyttökokemusta helpotetaan lisäksi rekisteröitymisellä, jonka voi mahdollisuuksien mukaan hoitaa suoraan Apple Payn tiedoilla.

(Image credit: Apple)

iPadOS 14: Sivupalkki sekä lisäiloa kynäilijöille

iPadOS on ollut markkinoilla loppuvuodesta 2019 asti, mutta se on pysynyt siitä asti turhankin orjallisesti samanlaisena iOS 14:n kanssa. Tuorein päivitys tuo viimein mukanaan tabletin isolle ruudulle sopivia ominaisuuksia sekä lisäjujuja.

Osa uudistuksista on varsin odotettuja: esimerkiksi uusi sivupalkki helpottaa pikakuvakkeiden sekä näppärien työkalujen hallinnointia. Lopputulos vaikuttaa hitusen samalta kuin mitä esimerkiksi Adoben sovellukset tarjoavat – toki laajentuvalla alasvetovalikolla höystettynä.

Näpertelijät saanevat lisäiloa mahdollisuudesta lisätä esimerkiksi taidetta tai lyriikkaa kuunnellessaan musiikkia koko ruudulla. Vastaavasti pienempään rooliin ajautuvat puhelut, jotka ovat vastaisuudessa pienenä mainintana ilmoitusten kärjessä. Samainen muutos on saapumassa myös iPhoneOS 14:n mukana. Laitteiden onkin määrä keskustella keskenään ja vinkata toiselle laitteelle olennaisemmasta tapahtumasta.

Apple Pencil saa niin ikään osansa päivityksistä. Sen uuden Scribble-ominaisuuden avulla voi täyttää tekstikenttiä esimerkiksi Safarissa, minkä lisäksi kaunokirjoitus kääntyy automaattisesti tavalliseksi tekstiksi. Päivitysten jälkeen mahdolliset nuolet sekä muut kuviot vaihtuvat sulavalinjaisemmiksi merkeiksi. Vastaavasti tekstin kopioimisen pitäisi helpottua merkittävästi myös sovellusten välillä.

(Image credit: Apple)

AirPods: Siirtymä laitteiden välillä helpottuu

Uuden päivitysversion avulla kuulokkeiden vaihtaminen eri Applen ekosysteemin laitteisiin onnistuu automaattisesti. Jos esimerkiksi katselet videota iPadilla AirPodien kanssa, mutta yhtäkkiä iPhone soi taskussa, kuulokkeiden pitäisi yhdistyä automaattisesti puhelimeen.

AirPods Pro pyrkii päivityksen lisäämillä algoritmeilla luomaan surround-äänimaiseman sekä korjaamaan ääntä. Käytännössä sensorit huomaavat käyttäjän liikkumisen esimerkiksi bussissa, minkä jälkeen laite tekisi äänimaiseman säilyttämiseen vaaditut muutokset lennosta. Käytännön toimivuus on vielä iso kysymysmerkki, mutta ennakkopuheet povaavat kiinnostavaa kokeilua.

(Image credit: Apple)

Apple Watch 6: Seuraa unta sekä... käsienpesua?

WatchOS 7 parantaa iOS 14:n tavoin Maps-sovellusta. Luvassa on esimerkiksi pyöräreittien ohella lisätietoja korkeuseroista. Suuntavaiston työtä puolestaan kevennetään paremmilla ohjeistuksilla.

Urheilijat saavat Workoutsiin odotettuja lisäyksiä, kun muun muassa tanssiminen lisätään mukaan. Sovelluksen on määrä tunnistaa esimerkiksi latinotanssi tai hip hop kehittyneillä algoritmeilla, jotka erottavat joraustyylit toisistaan käsien tai jalkojen liikkeiden perusteella. Treenaajat saavat lisäksi mukaan esimerkiksi voimaharjoittelun sekä hikoilun jälkeisen jäähdyttelyhetken. Lopputulos kruunataan Activity-applikaation päivityksellä.

Merkittävin muutos on kuitenkin unenseuranta, jonka avulla käyttäjän yölliset pyörinnät kirjautuvat Health-sovellukseen. Mukana on mahdollisuus luoda oma iltarutiini nukahtamisen helpottamiseksi. Aamulla puolestaan herätyskello korvautuu äänillä tai haptisella tärinällä, minkä jälkeen pedistä nousemista tsempataan tervehdyksellä, säätiedotteella, ilmoituksilla sekä akkutilanteella.

Eriskummallisempi joskin kuluvalle vuodelle hyvinkin ajankohtainen uudistus on käsienpesua mittavaa lisäys. Mikäli vettä ja saippuaa läträä tarvittavat 20 sekuntia, saa käyttäjä kiitokseksi hauskan äänen sekä ansaitut kehut.

(Image credit: Apple)

MacOS: Big Sur

macOS:n seuraava päivitys tunnetaan nimellä Big Sur, joka juontaa niin ikään juurensa Kalifornian suuntaan. Tällä kertaa luvassa on runsaasti uudistuksia erityisesti käyttöliittymään. Ikkunoiden järjestystä esimerkiksi korostetaan syvyydellä, varjostuksilla sekä läpinäkyvyydellä. Kaikki muutokset koskevat niin normaalia kuin pimeää tilaakin. 

Apple keskittyy hiomaan kulmia varsin kirjaimellisesti, sillä Macin sovellukset pyöristyvät aiemman neliskulmaisuuden kustannuksella. Merkittävämpää taasen on iOS:ltä tutun Control Centerin saapuminen. Sen avulla esimerkiksi kirkkauden ja muiden asetusten säätäminen onnistuu aiempaa sutjakammin. Niin ikään ilmoitukset saavat oman widgettinsä, mikä onkin jo tuttua iOS 14:sta.

Karttasovellusta hiotaan entisestään sisätilojen sekä Lookaroundin eli katunäkymän osalta. Mikäli matka taittuu mukavimmin ympäristöystävällisiä kulkupelejä käyttämällä, iOS 14:sta tutut uudistukset aina pyöräilyreiteistä lähtien tulevat tarpeeseen.

Safari: Yksityisyys kunniaan

Safari saa oman osuutensa uudistuksista. Tärkein painopiste on yksityisyydessä, sillä tuoreet työkalut kertovat käyttäjälle mahdollisista vakoilusovelluksista. Lisäksi salasanoja vahditaan mahdollisten tietomurtojen varalta, mikä toki on tuttu ominaisuus Googlen Chrome-selaimesta.

Muista muutoksista silmiinpistävimpiä lienevät parannettu välilehtien hallinta sekä sivujen esikatselu.

tvOS 14: Xbox mukaan pelikarkeloihin

tvOS 14 tuo mukanaan tuen useammalle pelaajalle. Kokemusta puolestaan parannetaan erityisesti ohjaintuella, jonka piiriin saapuvat Xbox Elite 2 sekä Xbox Adaptive Controller.

Mikäli AppleTV:n sisällöstä haluaa tutkia yksityiskohtia, onnistuu picture-in-picture-ominaisuuden avulla kuvien katsominen yksi kerrallaan.