iPhone XR on myynyt selvästi paremmin kuin XS ja XS Max

Apple julkaisi tänä vuonna peräti kolme uutta iPhonea: edullisemman iPhone XR:n, viime vuoden iPhone X:ään perustuvan iPhone XS:n ja suurempikokoisen iPhone XS Maxin. Nyt yhtiö on paljastanut, että viimeisimpien myyntilukujen perusteella suurin menestys on ollut "budjettimalli" iPhone XR. 

CNET:ille antamassa haastattelussaan Applen varatoimitusjohtaja Greg Joswiak kertoi, että iPhone XR on ollut yhtiön "suosituin iPhone joka ikinen päivä julkaisustaan lähtien".

Vaikka yhtiö ei erikseen maininnutkaan asiasta, kommentti iPhone XR:n myyntimenestyksestä oli todennäköisesti vastaus viimeaikaisiin tietoihin siitä, että Apple olisi joutunut vähentämään lippulaivamalliensa tuotantoa.

Yksi iPhone XR:n mahdollisista menestystekijöistä on sen edullisempi 878 euron lähtöhinta. Kyseessä ei toki ole missään nimessä erityisen halpa puhelin, mutta se keventää silti kukkaroasi huomattavasti vähemmän kuin vähintään 1 178 euron hintainen iPhone XS – tai vieläkin kalliimpi XS Max.

Täytyy myös muistaa, etteivät iPhone XS ja XS Max olleet lopulta kovin merkittäviä päivityksiä viime vuoden iPhone X:ään verrattuna. Viime vuoden lippulaiva oli Applen suurin uudistus vuosiin ja moni hankkikin uuden puhelimensa jo tuolloin. iPhone XR on puolestaan merkittävä muutos aiempiin edullisiin malleihin: iPhone 8:aan ja 8 Plussaan. Se selittää varmasti osaltaan mallin korkeita myyntilukuja.

Apple kertoi noin kuukausi sitten, ettei se enää tulevaisuudessa aio paljastaa laitteiden tarkkoja myyntilukuja. Tämä Joswiakin lausunto on siis ainoa virallinen tieto uusien iPhone-mallien myynnistä. 

Meidän on mahdotonta analysoida miehen lausuntoa tarkemmin ilman puhelinten myyntilukuja. Toisaiseksi tiedämme siis ainoastaan sen, että iPhone XR:ää myydään enemmän kuin iPhone XS:ää ja iPhone XS Maxia.

TOPICS
Harry Domanski
Harry is an Australian Journalist for TechRadar with an ear to the ground for future tech, and the other in front of a vintage amplifier. He likes stories told in charming ways, and content consumed through massive screens. He also likes to get his hands dirty with the ethics of the tech.
Latest in iPhone
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia
Apple iPhone 16 Pro Max REVIEW
Huhut paljastivat iPhone 17 Airin todennäköisen näyttökoon
Apple iPhone 16e REVIEW
Arvostelussa iPhone 16e
Apple iPhone 16e REVIEW
iPhone 16e ei tue langatonta latausta, koska Apple ei usko käyttäjien haluavan sitä
iPhone 16e
Apple julkisti uutuuspuhelimensa – tässä on iPhone 16e
Apple Launch teased for 2/19
Apple vahvisti huhut – seuraava uutuusmalli saapuu ensi viikolla
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia