Samsung Galaxy Note 21 jättänee kuluvan vuoden väliin – toimitusjohtaja mainitsee syyksi puolijohteiden saatavuusongelmat

Samsung Galaxy Note 20 Ultra
Samsung Galaxy Note 20 Ultra (Kuva: Aakash Jhaveri)

Samsung Galaxy Note 21:n mahdollinen kohtalo on ollut viimeaikoina paljon esillä ja nyt siihen on saatu virallinen lausunto. Samsungin toimitusjohtaja on viitannut sijoittajilleen, ettei tänä vuonna nähtäisi lainkaan uutta Note-puhelinta.

Etelä-Koreassa sijoittajille pidetyssä konferenssissa yhtiön toimitusjohtaja DJ Koh puhui maailmanlaajuisesta puolijohdinten saatavuus- ja kysyntäongelmista, mikä Digital Dailyn mukaan nostaa Samsungin suurimmaksi kuluttajateknologiayhtiöksi, joka on julkisesti puhunnut saatavuusongelmista.

Samsung, joka valmistaa myös itse piirijärjestelmiä, uskoo ongelmien näkyvän yhtiön seuraavan tilikauden neljänneksellä. Samat puutteet näkyvät myös Galaxy Note -sarjan kohdalla.

Koh selittää, että kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla on vaikea julkaista Galaxy Note 21:tä, sillä kahden korkealuokkaisen laitteen kehittäminen ja myyminen voi olla "rasite". Tällä hän viittaa Samsung Galaxy S21:een ja Galaxy S21 Ultraan, jotka julkaistiin aiemmin tänä vuonna. 

Koh mainitsi samalla, ettei yhtiö "ole aikeissa olla julkaisematta uusia tuotteita. Ajoitus saattaa vain vaihdella, ja ensi vuonna aiomme jatkaa [uusien tuotteiden julkistusta]."

Yhtiön edustaja tarkensi myöhemmin, ettei Note-sarjaa ole lakkautettu kokonaan, vaan ainoastaan viivästetty tuonnemmaksi. Uuden mallin voi odottaa saapuvan taas ensi vuonna, jolloin kyseessä on luultavasti Galaxy Note 22, joka seuraa Samsung Galaxy S22:ta.

Koh kertoi myös Bloombergille, että "Note-sarja kuuluu yhtiön korkealuokkaisten tuotteiden portfolioon. Kahden lippulaivamallin esittely samana vuonna olisi rasite, joten voi olla vaikeaa julkaista Note-mallia vuoden toisella puoliskolla."

"Note-mallin julkaisuikkunaa voi muuttaa, mutta näillä näkymin julkaisemme Note-mallin ensi vuonna."

Vasta vuonna 2022

Koh mainitsee varta vasten piirijärjestelmien saatavuusongelmat Digital Dailyn uutsessa, jossa hänen kerrotaan sanoneen "erot IT-alan saatavuuden ja kysynnän välillä on valtavat".

"Seuraamme komponenttien saatavuusongelmaa joka aamu. On vaikea sanoa, että se olisi 100 % jo hoidossa. Se on ollut ongelma toisen neljänneksen aikana. Aiomme raportoida asian, jotta se ei vaikuta yrityksen toimintaan."

Vaikka piirijärjestelmien tuotanto yleensä tasaantuu lähikuukausien aikana, korkealuokkaisten piirien tasaantumisessa kestänee pidempään, koska ne ovat monipuolisempia ja vaativat entistä tarkempaa osaamista.

Pahimmassa tapauksessa näemme kuluttajatuotteiden hinnoissa valtavia hinnankorotuksia.

iPhone 12 -sarjan kohdalla nähtiin saatavuusongelmien vaikutus puhelinten saatavuuteen ensimmäisten kuukausien aikana. Samsung saattaakin haluta välttää tilanteen, jossa uuden puhelimen saisi vain muutamat kuluttajat.

On mielenkiintoista myös nähdä, kuinka nykyinen tilanne vaikuttaa Samsungin tulevien taitettavien mallien julkaisuun, kuten Galazy Z Fold 3:n ja Galaxy Z Flip 3:n, joiden odotetaan saapuvan kesällä 2021. Näidenkin viivästyminen tuonnemmaksi ei olisi täysin odottamatonta, joskin kyseiselle kaksikolle ei ole välttämättä aivan niin suurta kysyntää kuin yhtiön muille puhelimille.

Aakash Jhaveri

Aakash is the engine that keeps TechRadar India running, using his experience and ideas to help consumers get to the right products via reviews, buying guides and explainers. Apart from phones, computers and cameras, he is obsessed with electric vehicles.