Xbox Series X:n julkaisuikkuna vahvistui marraskuulle

(Kuva: Xbox)

Olemme saaneet entistä tarkemmin julkaisuikkunan Xbox Series X:lle, sillä Microsoft on vahvistanut seuraavan sukupolven konsolin saapuvan marraskuussa.

Se vastaa aiempia huhuja ja vuotoja, joiden mukaan konsolin epäiltiin julkaistavan marraskuussa. Tarkemmat päivämäärät ovat osoittaneet puolestaan Yhdysvalloissa vietettävään kiitospäivään, joka olisi tänä vuonna 26. marraskuuta 2020. Microsoft ei kuitenkaan paljastanut vielä tarkkaa julkaisupäivää.

Marraskuu vahvistettiin Microsoftin virallisessa uutiskanavassa Xbox Wiressa, jossa mainostettiin samalla konsolin taaksepäin yhteensopivuutta neljän konsolisukupolven osalta.

Tiedotteessa mainitaan samalla osa noin 50 uudesta pelistä, jotka julkaistaan Xbox Series X:lle tänä vuonna. Näihin lukeutuvat muun muassa Assassin's Creed Valhalla, Dirt 5, Yakuza: Like a Dragon ja Watch Dogs: Legion. Yksi peli jää listasta kuitenkin uupumaan.

Master Chief viimeistelee taistelun... vuonna 2021

Erillisessä tiedotteessa 343 Industriesin pomo Chris Lee paljasti twiitissä, että studio on päättänyt tehdä vaikean päätöksen ja siirtää Halo Infiniten julkaisun vuoteen 2021.

See more

Leen mukaan viivästymisen taustalla on useat viimeisen vuoden aikana kohdatut ongelmat, jotka ovat vain vahvistuneet Covid-19:n seurauksena.

Lee kertoo fanien olevan todennäköisesti pettyneitä päätöksestä, mutta toteaa, "ettei pelin julkaisu joulupyhiksi ole kannattavaa tiimimme hyvinvoinnin tai pelin menestyksen kannalta".

Vaan onnistuuko Xbox Series X vakuuttamaan kuluttajat ilman Halo Infiniteä? Näemme sen marraskuussa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.