Skip to main content

Arvostelussa Assassin's Creed Valhalla

Musertavan iso maailma loistaa pienissä hetkissään

Assassin's Creed Valhalla review
(Image: © Ubisoft)

Arviomme

Assassin’s Creed Valhalla ei jaksa kannatella omaa valtavaa maailmaansa, eikä siinä ole kiinnostavaa tarinaa, mutta viikinkien matkassa on silti hetkensä. Muut avoimen maailman pelit ovatkin tehneet pelattavuuden paremmin, mutta Valhalla on silti viihdyttävä kokemus, jonka pienemmät hetket varastavat kokemuksen.

Hyvää

  • Pelisarjan hauskin peli
  • Eivor on loistava päähenkilö
  • Kaupungit ovat eläviä
  • Valtava avoin maailma

Huonoa

  • Avoin maailma tuntuu tyhjältä
  • Juoni ei kaappaa mukaan
  • Taistelu on hieman sekavaa
Arvostelutiedot

Pelattu: 35 hours

Alusta: Xbox One -versio Xbox Series S:llä

Assassin's Creed Valhalla tekee paluun vuoden tauon jälkeen, mutta kehityksen saama lisäaika ei näy juurikaan itse pelissä.

Tällä kertaa miljöönä toimii viikinkien hyökkäys Englantiin, jonne saavutaan viikinkisoturi Eivorin nahoissa. Ja koska valittu aikakausi tunnetaan nimenomaan ryöstelystä ja tuhotöistä, ei ole kovin yllättävää, että Valhalla on pelisarjansa aggressiivisin ja toiminnan osalta myös kaoottisin osa.

Ajoittain Valhallan pelattavuus muistuttaa Assassin's Creed II:n taistelua, ja pelisarja itsessään on löytänyt taas huumorin ja hölmönpidon, joka kadotettiin Black Flagin aikaan. Sarja on aiemmin ottanut itsensä aivan liian vakavasti, joten tällä kertaa on mukava palata asteen kevyempään tunnelmaan.

Vanhoista opeista on tosin vaikea päästä eroon, ja Ubisoft uskoo edelleen suuremman olevan automaattisesti parempaa. Valtava maailma on yllättävän autio, eikä ympäristöön ole kätketty kuin muutama hassu kerättävä.

Koko ei suinkaan ole itseisarvo, vaan aluetta pienentämällä kokemuksesta olisi saatu huomattavasti kiinteämpi. Tämä olisi nostanut samalla pitkin mantuja ripotellut pienemmät kylät paljon suurempaan osaan, sillä niissä tapahtuvat kohtaamiset ovat paljon mielenkiintoisimpia kuin pitkät ja tylsät laivamatkat jokia pitkin.

Vaikka liian iso ja autio maailma on ollut pelisarjan synti jo pitkään, Eivor ei sentään noudata aiempien oppaiden ohjeita. Hän jopa käyttää sarjan ikonista piiloterää rohkeasti näkyvillä, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö pelisarjassa nähtäisi hiiviskelyä: sitä on edelleen varsin runsaasti.

Black Flagissa nähdyn Edward Kenwayn lailla päähenkilö törmää salamurhaajien kiltaan vahingossa, mutta juoni ei onnistu nostamaan tätä missään vaiheessa mitenkään merkitykselliseen rooliin. Eivorin rooli pelissä on sen sijaan nimenomaan viikinkinä, kun taas sarjan tutut taustat salamurhaajien ja nykyisyyden osalta pätkivät kerrontaa säännöllisesti.

Vaikka Valhalla poikkeaa jossain määrin edeltäjistään, se hyödyntää Assassin's Creed -sarjasta tuttua kaavaa hyväksi avoimen maailman toimintaseikkailuksi. Se vie samalla huumoria, aggressiivista toimintaa ja mielenkiintoista päähenkilöä pelisarjassa eteenpäin, mutta kaikki tuntuu silti valtavan potentiaalin hukkakäytöltä.

Assassin's Creed Valhalla arvostelu

(Image credit: Ubisoft)

Assassin's Creed: Valhallan hinta ja julkaisu

  • Mikä se on? Uusin Assassin’s Creed -sarjan peli, joka sijoittuu viikinkiajan Englantiin
  • Julkaisupäivä? 10. marraskuuta 2020
  • Mille alustoille se on? PS5, Xbox Series X/S, PS4, Xbox One, Google Stadia ja PC
  • Hinta? 59,99 € 

Avoimen maailman väsymys

  • Jää toiseksi muille avoimen maailman peleille
  • Toimisi paremmin kompaktimpana kokemuksena
  • Matkaaminen on tylsää

Assassin's Creed Valhalla on pätevä peli. Se on niin hiottu ja sisällöltään rikas, että pelistä on vaikea sanoa mitään isompaa pahaa. Mutta jos sitä vertaillaan genren muihin ehdokkaisiin, se jää toiseksi miltei kaikilla osa-alueilla.

Metsästys on paljon yksinkertaisempaa kuin Red Dead Redemption 2:ssa ja tylsempää kuin aiemmissa Assassin's Creed -peleissä. Avoimen maailman tutkiminen on niin ikään haukotuttavan ikävystävää Horizon Zero Dawniin tai The Witcher 3:een verrattuna, ja toiminta jää valtavasta asekirjosta huolimatta muun muassa Ghost of Tsushiman jalkoihin pelkkänä napinhakkaamisena.

Ärsyttävintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että kaikki voisi olla toisin. Studiot tuntuvat nykyään mieltävän isompi on parempi -mentaliteetin, josta Assassin's Creed -pelisarja on kärsinyt jo vuosien ajan. Nykyisen tarinalinjan kahden edellisen osan jälkeen välivuoden pitänyt Valhalla ei ole poikennut valitettavasti tältä osin juuriltaan.

Kipu tuntuu entistä pahemmalta, kun huomaa ne Valhallan pienet hetket, jolloin peli osoittaa loistokkuutensa. Kylissä kohdattavat värikkäät hahmot, juoma- ja räppikilpailut sekä ympäristön elävyys ovat helposti pelin mielenkiintoisinta antia.

Tekijöillä tuntuu olevan kuitenkin tarve viedä peliä eteenpäin yhdestä isosta juonenkäänteestä toiseen, jolloin hahmoihin ennättää hädin tuskin tutustua. Tämän myötä itse käänteetkin jäävät hivenen yhdentekeviksi, eikä monikaan hahmo keskeinen hahmo nouse juuri pientä sivuroolia suurempaan osaan.

Temaattisesti Valhalla vertautuu God of Wariin, mutta valitettavasti jälkimmäinen tekee asiat paremmin tiukemmalla kerronnallaan. Valhalla patsastelee puolestaan valtavan avoimen maailmansa tyhjällä annilla. Itse tehtävätkin alkavat aina täysin eri puolilta valtiota, jolloin matkaaminen pisteestä toiseen käy työstä.

Ajan saatossa avattavaksi saa onneksi pikamatkustuspisteitä, jolloin tylsän matkaamisen voi sivuuttaa lähes kokonaan. Genren vakiokalustoon kuuluva hevonen vähentää toki reissaamiseen kuuluvaa aikaa, mutta elikko on niin persoonaton, eikä sitä käytetä oikeastaan mihinkään muuhun.

Seilaaminen on niin ikään turhan vaikeaa, ja matkantekoa hidastavat toistuvat sillat, jolloin nopeampi tahti hidastuu mateluksi. Oikeastaan isoin ongelmamme sekä hevosella että laivalla matkatessa on se, että vaikka nämä voi laittaa menemään automaattisesti kohteeseen, tekoäly ei kuitenkaan kulje suorinta reittiä päätepisteeseensä. Ne ainoastaan poistavat pelaajan tarpeen koskea ohjaimiin matkan aikana.

Ja vaikka varsinkin seilaamisen aikana aktivoitava elokuvallinen kamera on loistava ratkaisu ja esittelee upeita maisemia kauniisti, samaa ei voi sanoa hevosella ratsastaessa. Kauniiden maisemien sijaan kamera tuntuu olevan nimittäin paljon kiinnostuneempi itse hevosen takamuksesta kuin ympäristöstään.

Assassin's Creed Valhalla arvostelu

(Image credit: Ubisoft)

Hirtehistä huumoria

  • Huumori toimii lähes poikkeuksetta
  • Eivor kantaa peliä harteillaan
  • Naispuolinen Eivor nousee kirkkaaksi tähdeksi

Yksi syy Valhallan pienten hetken paremmuuteen on yksinkertaisesti siinä, että ne ovat aivan hillittömiä. Pelattavuudeltaan peli saattaa jäädä kilpailijoistaan jälkeen, mutta huumori ja uskallus olla höpsö pelastavat paljon.

Yhdessä tehtävässä pelaajan täytyy auttaa miestä saamaan seisokki polttamalla tämän talo, jotta hän ja vaimo voivat muistella ensimmäistä kertaansa kesken ryöstöretken.

Eivorin ääninäyttelijä on lisäksi täydellinen valinta rooliinsa, jossa hahmon kuiva ja toisinaan naiivi sävy yhdistyvät älykkääseen ja suorasukaiseen kommentointiin. Black Flagin Edward Kenway on aina ollut pelisarjan musta lammas, mutta nyt hän saa rinnalleen viimein todellisen sisaruksen.

Pelissä on mahdollista pelata joko mies- tai naispuolisella Eivorilla, kun taas vakioasetus valitsee sukupuolten välillä tilanteesta riippuen automaattisesti. Näiden välillä voi myös vaihtaa kesken pelin milloin vain.

Selitys tälle on itse asiassa ihan järkeenkäypä, tai niin järkeenkäypä kuin pelisarjan juoni nyt ylipäätään on. Silti ratkaisu tuntuu enemmänkin Ubisoftin tavalta ratkaista itse aiheutettu ongelma yksipuolisesta edustavuudesta. Naispuolinen Eivor on nimittäin ollut lähes tyystin poissa pelin markkinoinnista, mutta pelattuani molemmilla sukupuolilla, pidän naispuolisesta vaihtoehdosta tarinan kannalta paljon parempana.

Miespuolinen Eivor on paljon mahtipontisempi hahmo, joka tykkää huutaa ja olla teatraalinen. Hän on loistava viikinki, mutta ei kuitenkaan juuri tämän pelin kaipaama viikinki. Hän myös jää liian samankaltaiseksi juonen muiden viikinkien kanssa, kun taas naispuolinen Eivor erottautuu näistä juuri sopivasti.

Hän myös sopii paremmin pelin huumorin sekä hienovaraisempien kohtausten osalta, ja on ylipäätään paljon miespuolista verrokkiaan mielenkiintoisempi tuttavuus. Uskoisimme jopa, että peli olisi itse asiassa parempi pelkästään naispuolisella Eivorilla, ja tällainen ratkaisu olisi ollut kaivattu rohkea ratkaisu pelisarjaan.

Assassin's Creed Valhalla review

(Image credit: Ubisoft)

Ristiriitainen viikinkireissu

  • Juonesta ei kannata välittää
  • Kaunis mutta buginen
  • Taistelut tuntuvat sekavilta

Valitset päähenkilöksi kumman Eivorin tahansa, juoni käynnistyy siitä riippumatta melko hitaasti. Onneksi avoin maailma ottaa pian pelaajan syleilyyn ja kokemuksesta muuttuu aavistuksen sujuvampi.

Valitettavasti koko tarkoittaa samalla sitä, että kartalla joudutaan matkaamaan entistä pidempiä matkoja tehtävien välillä. Kunhan pelin rytmin oppii tunnistamaan, nämä tuntemukset vähenevät onneksi aavistuksen.

Hidastelu johtuu oikeastaan kehittäjien ratkaisemattomuudesta Eivorin suhteen, sillä pelaajalle ei anneta oikein selvää syytä, miksi täällä ollaan ja keiden puolesta taistella. Kotimaasta Norjasta ei lähdetä vehreämmille mannuille suinkaan tragedian vuoksi, vaan koska valtio yhtenäistyy viimein yhden kuninkaan alle ja rauha on tylsää.

Mutta Englantiin matkataan juuri samasta syystä: yhdistämään siellä olevat klaanit julistaakseen rauhan. Myönnettäköön, että juonessa on hieman muutakin, mitä läpikäydään ottosisarusten Sigurdin ja Eivorin välisten eroavaisuuksien kanssa. Ensiksi mainittu on valloitusreissun todellinen johtaja, mutta Eivorin matkassa kuljetaan pääosa tarinasta. Juoni ei tosiaan tempaa järin äkkiä mukaansa.

Pelin rytmityksessä on on oma ongelmansa, joka saattaa ehkä sopia aikakaudelle, mutta johon on pelaajana vaikea osallistua. Toisinaan meno on suorastaan kaoottisen nopeaa, kun taas välillä eteneminen tyssää kuin seinään.

Sama kaaos koettelee myös pelin uudistunutta taistelumekaniikkaa, jossa on vaikea erottaa vihollisia omista. Varsinaiset taistelut näyttävät kyllä upeilta, ja erikoisaseet ja kyvyt tuovat toimintaan lisäväriä, joka ei kuitenkaan muutu koskaan liian kirjavaksi.

Niin ikään visuaalinen puoli on upeaa katsottavaa, mutta sen vanavedessä kohtasimme samalla useita bugeja. Peli jäätyi kaksi kertaa ja vaati uudelleenkäynnistyksen, kun taas toisella kertaa pääsimme seikkailemaan alueella, jonne ei selkeästi olisi pitänyt päästä. Erään välianimaation aikana katsoimme puolestaan Eivoria, joka oli kuin reikätyyny tähän ammuttujen nuolien vuoksi, mutta joka ei kuitenkaan niistä tuntunut hirveästi välittävän jutustelun aikana.

Kaikkialla vastaan tulevat ristiriitaisuuden tuntuvatkin määrittävän Valhallan aivan pelin juuria myöten.

Assassin's Creed Valhalla arvostelu

(Image credit: Ubisoft)

Yhteenveto

Assassin's Creed -pelit ovat harvoin todella pahoja, eikä Valhalla tee tämän suhteen poikkeusta. Siinä on kaikki piirteet, jotka tekevät kokemuksesta hyvän avoimen maailman pelin. Tuntuma olisi todennäköisesti vain parempi, jos maailma olisi pienempi ja keskitetympi. Vaikka maailma ei ole itsessään tyhjä, se on täytetty itseään toistavalla tekemisellä.

Pelattavuus ja juoni eivät myöskään nouse studion haluamalle tasolle, vaan jäävät pitkälti yhdentekeviksi ja merkityksettömiksi tapauksiksi. Sen sijaan näiden väliin ujutetut pienemmät hetket ovat paljon mielenkiintoisempia, kuten kadonneiden kissojen metsästys, räppitaistelujen voittaminen tai oluttuopposten kittaaminen.

Mutta jos pidät avoimen maailman peleistä, rakastat myös Assassin's Creed Valhallaa. Se ei ole kuitenkaan sellainen mestariteos, jota monet muut genren pelit ovat viimeaikoina saaneet ylleen kannettavaksi. Eivor sekä kauan kaivattu huumori ovat selkeästi Valhallan kohokohdat.

Nämä eivät kuitenkaan riitä tekemään pelistä loistavaa, mutta onneksi jaksavat kannatella muutoin liian suureksi paisutettua peliä.