Seuraava iPad mini vaikuttaa saapuvan vasta vuonna 2024

iPad mini (2021) ihmisen kädessä valkoista taustaa vasten
Vuoden 2021 iPad mini on saamassa jatkoa vasta pitkän ajan päästä. (Kuva: Apple)

Kun Applen iPad mini 6 julkaistiin syyskuussa 2021, seuraavaa mallia olisi hyvinkin voinut odottaa saapuvaksi syksyllä 2022. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja mitä ilmeisimmin odotus jatkuu vielä yllättävän pitkään.

Applen asioista yleensä hyvin perillä oleva Ming-Chi Kuo kertoo seuraavan pienikokoisen iPad-tabletin toimitusten alkavan vasta vuoden 2023 lopussa tai vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. Sitä, miksi julkaisuikkuna on näin laaja, ei tarkemmin kuitenkaan avata.

Kuo väittää iPad mini 7:n keskeisimmän myyntivaltin olevan uusi prosessori. Nykyisessä mini-sarjalaisessa on samainen A15 Bionic -järjestelmäpiiri kuin samaan aikaan julkaistuissa iPhone 13 -puhelimissa.

Taittuva iPad

Seuraava iPad mini ei suinkaan ollut ainoa Kuon paljastus. Samassa yhteydessä mainittiin taitettava iPad-tabletti, joka ei kuitenkaan oletettavasti korvaa iPad miniä vuonna 2025. Tätä voidaan pitää hienoisena yllätyksenä, sillä taitettavuus tehnee tulevasta uutuusmallista hyvin kompaktin.

Moderni teknologia ei tule ilmaiseksi. Kuon mukaan taitettava malli maksaa merkittävästi enemmän kuin iPad mini -mallit, joista tuoreimman suositushinta on Suomessa ollut julkaisussa alkaen 569 €.

Olemme kuulleet runsaasti yksityiskohtia taitettavasta iPhone-puhelimesta, mutta tablettien kohdalla juorut ovat olleet harvemmassa. Yhtäällä on jopa epäilty, että kyseessä voisi olla yksi ja sama laite. Tällöin kokoon taitettuna olisi käytössä puhelin, kun taas avattuna koko vastaisi tablettia.


Apple laajentaa tuoteperhettään

Vaikka iPhonet ja iPadit ovat tämän hetken parhaimpia tabletteja sekä puhelimia, taittuvien puhelinten saralla Apple on selvästi kilpailijoitaan jäljessä. Valmistajalla ei ole toistaiseksi työkaluja haastamaan Samsung Galaxy Z Fold 4:n ja Samsung Galaxy Z Flip 4:n kaltaisia puhelimia.

Tämä ei ole yllätys, sillä Apple on perinteisesti halunnut hioa teknologian kuntoon ennen uudenlaisen tuotteen julkaisua. Tällä hetkellä taitettavat puhelimet eittämättä ovat saavuttaneet tuon pisteen, vaikka hintalappu onkin vielä monien kipurajan yläpuolella.

Tämän vuoksi pidämme Applen taitettavaa puhelinta tai tablettia todennäköisenä julkistuksena lähivuosien aikana. Todennäköisesti näemme samassa yhteydessä uudistuneen iPadOS-ohjelmiston.

Nykytiedon valossa iPad mini 7 julkaistaan kuitenkin ensin. Pitkittynyt julkaisuväli antaa silti ymmärtää, ettei kyseessä ole enää Applelle erityisen merkittävä tablettimallisto, vaan pääpaino on jo muualla.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti