Samsung Galaxy Z Fold 2 saattaa ilmestyä odotettua aiemmin

Samsung Galaxy Z Fold 2 julkaisupäivä myyntiin
(Kuva: Samsung)

Samsung Galaxy Z Fold 2 julkistettiin elokuun alussa yhdessä Galaxy Note 20:n ja Note 20 Ultran kanssa, mutta julkaisupäivää ei tuolloin vielä kerrottu. Tuoreimman tiedon mukaan ilmestyminen vaikuttaisi olevan lähempänä kuin saatettiin uskoakaan.

Twitterissä levinneen huhun takana on Evan Blass, joka on aiemmin ollut varsin hyvin hajulla tietojensa kanssa. Blassin mukaan Samsung Galaxy Z Fold 2:n ennakkomyynti alkaisi syyskuun 2. päivä.

Varsinainen myynti alkaa väitteen mukaan syyskuun 18. päivä. Tieto koskee tosin Pohjois-Amerikkaa, joten julkaisu Euroopassa tai muilla markkina-alueilla saattaa tapahtua vasta myöhempänä ajankohtana.

Väite saa tukea maailman toiselta puolelta, sillä korealaismediat uutisoivat niin ikään Galaxy Z Fold 2:n näkevän päivänvalon syyskuun 18. päivä.

Päivämäärät loksahtelevat kohdilleen myös Samsungin omien tapahtumien osalta. Yhtiö kertoi paljastavansa taittuvan puhelimen tarkat tiedot syyskuun 1. päivänä pidettävässä tapahtumassa, joten ennakkomyynnin alkaminen seuraavana päivänä olisi varsin looginen askel.

Jäämme odottamaan lisätietoja puhelimesta, jota on huhuttu jo aiemmin edeltäjäänsä edullisemmaksi.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

TOPICS