Samsung Galaxy S23 on saamassa entistä paremmat kuvausominaisuudet

Samsung Galaxy S22 ihmisen kädessä väärinpäin
Galaxy S22 -mallisto saa seuraajansa pikapuoliin. (Kuva: Future / Lance Ulanoff)

Odotetun Samsung Galaxy S23 -malliston lähestyminen näkyy alati lisääntyvinä huhuina ja vuotoina. Tuoreiden vahvistamattomien tietojen mukaan tulevat Android-puhelimet parantavat kuvaominaisuuksia niin potrettien kuin videoidenkin osalta.

Ice Universe uutisoi tulevien puhelimien pystyvän 8K-videokuvaukseen 30 fps kuvanopeudella. Tämä olisi harppaus eteenpäin, sillä Galaxy S22 -puhelimissa kuvanopeus on 24 fps.

Kehitysaskel ei ehkä vaikuta suurelta, mutta se tekee yhtäkaikki lopputuloksista laadukkaampia. Lisäksi yhä useampi haluaa ikuistaa hetkensä nimenomaan 8K-tarkkuudella, joten tätä odotetaan lähitulevaisuudessa julkaistavilta puhelimilta.

Myös muita parannuksia

Videokuvauksen parantuminen ei ole jäämässä ainoaksi muutokseksi. Ice Universe kertoo Samsungin parantavan S23 Ultran kuvausominaisuuksia päivänvalolla. Otoksia kuvataan entistä "selvemmiksi", minkä lisäksi tarkemmat yksityiskohdat sekä korkeampi saturaatio nostetaan esille.

Vaikka yksityiskohtia ei pahemmin avata, täsmäävät puheet jo aiemmin kuultuihin Galaxy S23 -huhuihin. Erityisesti Ultra-mallin kuvia on väitetty selvästi paremmiksi.

Ice Universen tietojen pohjalta voidaan olettaa, että heidän lähteensä on saanut Galaxy S23 -puhelimet käsiinsä jo hyvissä ajoin. Malliston uskotaan esittäytyvän virallisesti helmikuussa 2023.


Kamerakokonaisuutta pusketaan entistä pidemmälle

Kamerapuhelimet ovat parantuneet vuosi vuodelta merkittävää vauhtia. Nykytiedon valossa Galaxy S23 -mallisto vaikuttaisi jatkavan samalla linjalla.

Samsung Galaxy S22 ja Samsung Galaxy S22 Plus sisältävät kolmoiskameran (50 MP + 12 MP + 10 MP) 3x optisella zoomilla. Vastaavasti lippulaivamalli Samsung Galaxy S22 Ultra tarjoaa 108 MP + 12 MP + 10 MP + 10 MP -nelikameran 10-kertaisella optisella zoomilla.

Jo aiemmin on puhuttu Ultra-mallin 200 MP pääkamerasta, joka luonnollisesti poikii muitakin parannuksia erityisesti yökuvaukseen sekä tarkennukseen. Tietojen valossa muut kamerat vaikuttaisivat kuitenkin pysyvän ennallaan.

Olemme kuulleet merkittävästi vähemmän huhuja ja väitteitä koskien Galaxy S23- ja Galaxy S23 Plus -perusmallien kameraa. Osa huhuista viittaa siihen, ettei suurempia muutoksia ole luvassa kuin enintään kuvaprosessointiin ja kameraohjelmistoon.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti