OnePlus 9 vaikuttaisi panostavan akkuun ja langattomaan lataukseen

OnePlus logo
OnePlus 8T (Kuva: Aakash Jhaveri)

Toistaiseksi vahvistamattoman OnePlus 9 -älypuhelimen paljastukseen on matkaa vielä kuukausia, mutta huhut ovat jo lähteneet liikkeelle. Tuore vuoto kertoo puhelinvalmistajan satsaavan tosissaan akkukestoon sekä langattomaan lataukseen.

91mobiles (Avaa uuteen ikkunaan) kertoo "luotettavan lähteen" paljastaneen OnePlussan suunnittelevan 30 W:n langattoman latauksen sisällyttämistä. Lisäksi mukana on käänteinen lataus, joka nähtiin edellisen sukupolven OnePlus 8 Prossa. OnePlus 8 ja OnePlus 8T eivät ominaisuutta kuitenkaan tarjonneet.

OnePlus 9 on tiettävästi myös saamassa kookkaan 4 500 mAh:n akun, mikä olisi täten huomattavasti OnePlus 8:n 4 300 mAh:n akkua kookkaampi. Loikkaus olisi ymmärrettävä, sillä OnePlus 8T sisälsi myös 4 500 mAh:n akun. OnePlus 8 Pro veti kuitenkin 4 510 mAh:n akullaan pidemmän korren.

Samalla julkaistiin ensimmäisen vuodettuja kuvia OnePlus 9 -mallista. 91mobiles on yleensä ollut tietojensa kanssa varsin hyvin perillä tapahtumista, joten otoksia voitaneen pitää uskottavina. Lisäksi ne vahvistavat aiemmin huhuttuja väitteitä tasareunaisesta näytöstä.

Kuvista voi havaita OnePlus 9 -mallin etukameran sekä erittäin ohkaiset reunat. Sen suurempia arvioita muotoilusta ei kuitenkaan pienten kuvien perusteella voi tehdä.

Aiempien huhujen mukaan uutuusmalli sisältää tuen 65 W:n pikalataukselle, joka on niin ikään tuttu lokakuussa julkaistusta OnePlus 8T -mallista. Parannus olisi merkittävä, sillä OnePlus 8 ja OnePlus 8 Pro tukivat vain 30 W:n pikalatausta.

Jos tiedot pitävät paikkansa ja OnePlus 9 -perusmalli saa mainitut ominaisuudet, herättää se kysymyksiä OnePlus 9 Pron osalta. Minkälaisia ässiä OnePlussan hihassa on kalliimpaa Pro-mallia varten?

Todennäköisesti uudet OnePlus 9 ja OnePlus Pro paljastetaan sekä julkaistaan maaliskuussa tai huhtikuussa. Lisäksi puheissa on ollut vielä kolmaskin malli: OnePlus 9 Lite.

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.