OnePlus 8 saatetaan julkaista yllättäen jo huhtikuun puolessa välissä

OnePlus 7T
(Kuva: Future)

TechRadarin intialainen toimitus sai kuulla OnePlus 8:n parissa työskentelevältä lähteeltä, että kiinalaisyhtiön seuraava puhelin julkaistaisiin yllättäen jo huhtikuun puolessa välissä. Lähteen mukaan kyseessä olisi kansainvälinen julkistus.

Lähde ei kuitenkaan pystynyt varmistamaan, montako mallia OnePlus julkaisee, tai millaisia komponentteja puhelimissa nähdään.

Monet aiemmat vuodot ovat viitanneet siihen, että OnePlus siirtyisi kolmeen tuotantolinjaan vuonna 2020. Tuolloin puhelinsarja voisi saada myös Lite-mallin, joka palaisi eräällä tavalla lähemmäs alkuperäisiä juuriaan. Aivan halpaa puhelinta on kuitenkaan tuskin luvassa, vaan Lite olisi pikemminkin keskiluokkaa tai alempaa keskiluokkaa.

OnePlus 8:n luonnoskuva

(Image credit: OnLeaks)

OnePlus 8:n huhutut ominaisuudet

OnePlus 8 Liten kerrotaan saavan nykymalleja kantikkaampi muotoilu. OnLeaksin julkaisemien aikaisten havainnekuvien perusteella puhelin saisi 6,4-tuumaisen näytön kamerareiällä.

Kiinalaisyhtiö vahvisti viime vuonna, että kaikissa sen tulevissa laitteissa tulee olemaan korkea ruudunpäivitysnopeus, joten oletamme myös OnePlus 8 Liten saavan 90 hertsin näytön. Vuotokuvien perusteella puhelimessa voisi olla myös kolmoiskamera korkearesoluutioisella pääkameralla, ultralaajakulmalinssillä ja ToF-kameralla.

Järjestelmäpiiriksi saattaa päätyä MediaTek Dimensity 1000, mutta muut komponentit ovat vielä täysin auki.

OnePlus 8:n havainnekuva

(Image credit: OnLeaks)

OnePlus 8 saattaisi saada puolestaan suuremman 6,6-tuumaisen kaarevan näytön, jonka vasemmassa reunassa olisi kamerareikä. Näytön resoluutio olisi yhä vain Full HD+. mutta virkistystaajuuden odotetaan nousevan 120 hertsiin. 

Puhelimessa olisi huhujen mukaan kolmoiskamera, joka vastaisi pitkälti nykyistä OnePlus 7T prota. Se koostuisi korkearesoluutioisesta pääkamerasta sekä ultralaajakulma- ja telefotolinssistä.

OnePlus 8 Pron havainnekuva

(Image credit: OnLeaks)

OnePlus 8 Pron kerrotaan puolestan saavan vieläkin suurempi 120 hertsin QHD+-näyttö kamerareiällä. OnePlus 8:n tavoin se saa todennäköisesti Snapdragon 865 -järjestelmäpiirin sisäänrakennetulla 5G-tekniikalla.

Kameroita olisi yksi lisää kuin OnePlus 8:ssa. Sen neloiskamera koostuisi pääkamerasta, ultralaajakulma- ja telefotolinssistä sekä ToF-syvyyskamerasta. Puhelimen odotetaan saavan myös suurempi akku ja nopeampi pikalataus.

Olemme kuulleet lisäksi huhuja langattomasta latauksesta ja virallisesta vedenkestävyysluokituksesta, jotka ovat toistaiseksi uupuneet OnePlus-puhelimista. Kaikki uudet lisät voisivat viitata siihen, että ainakin huippumallin hinta nousisi aiemmasta. 

OnePlussan kerrotaan myös kehittävän omia täysin langattomia kuulokkeita, jotka esiteltäisiin puhelinjulkistuksen yhteydessä.

Aakash Jhaveri

Aakash is the engine that keeps TechRadar India running, using his experience and ideas to help consumers get to the right products via reviews, buying guides and explainers. Apart from phones, computers and cameras, he is obsessed with electric vehicles.