Skip to main content

OnePlus 10 on peruutettu – valmistajalla suunnitelmissa uusi edullinen 5G-puhelin

OnePlus 10 Pro vihreänä ja mustana
(Kuva: OnePlus)

OnePlus 10 Pro on viimein julkistettu ympäri maailmaa. Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Intiassa laite saapuu myyntiin maaliskuun lopussa. Kiinassa puhelin julkaistiin jo tammikuussa.

Monien silmissä on siintänyt lippulaivamalliston edullisempi OnePlus 10 -versio. Valitettavasti hiljaiselo puhelimen kanssa on osoittautunut perustelluksi, sillä puhelinta ei ole saapumassa lainkaan myyntiin.

OnePlus-yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti asian MWC 2022 -tilaisuudessa. Hänen mukaansa luvassa on ainoastaan OnePlus 10 Pro 5G.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2018 OnePlus 6 -mallin, kun yhtiö ei tuo tarjolle kahta vaihtoehtoa. OnePlus 7, OnePlus 8 ja OnePlus 9 saapuivat myyntiin perus- ja Pro-mallin kanssa.

Vaikka yksi on joukosta pois, ei OnePlus ole pienentämässä laitevalikoimaansa. Pikemminkin päinvastoin.

OnePlussalta luvassa entistä halvempi 5G-puhelin

OnePlussan strategiasta vastaava Chris Shu kertoi yhtiön tavoittelevan laitevalikoimansa "monipuolistamista". Vuonna 2022 onkin aikomus "julkaista yhä enemmän laitteita useammassa eri hintaluokassa". Yksi suunnitelmissa oleva tuote on yhtiön halvin 5G-puhelin.

Shu kertoi edullinen 5G-puhelimen saapuvan tämän vuoden aikana Eurooppaan ja Intiaan. Tarkempia suunnitelmia ei kuitenkaan vielä kerrottu, ja jopa hintalappu on toistaiseksi hämärän peitossa.

Tällä hetkellä yhtiön edullisin malli on OnePlus Nord CE 5G, joka maksaa Suomessa 279 euroa. Tosin laitteen saatavuus on heikentynyt radikaalisti sen jälkeen, kun Nord CE 2 5G -seuraajan saapuminen paljastettiin maaliskuulle.

OnePlus Nord CE

Nord CE on tällä hetkellä valmistajan halvin 5G-puhelin (Image credit: Future / Srivatsa Ramesh)

Nord CE 2 maksaa Suomessa 369 euroa, joten luvassa lienee vieläkin edullisempi malli.

Vuosi 2022 ei ole OnePlussalle vain tilaisuus kasvattaa puhelinvalikoimaansa. Lau lisäsi yhtiön suunnittelevan "uusia esineiden internet (IoT) -laitteita sekä nykyisiin että uusiin tuotekategorioihin".

OnePlus-esineiden internet

Vaikka puhelimet varastivat huomion, OnePlussan valikoima kattaa myös langattomat kuulokkeet sekä älykellon. Mitä todennäköisimmin horisontissa siintääkin yhä laajempi laitevalikoima.

Vaikka yhtiö ei vielä paljastanut mahdollisia tuotteitaan, voitaneen Oppo-emoyhtiön toiminnasta havaita esimerkkejä. Pete Lau myönsi suoraan, että yhtiö hyödyntää Oppon tutkimusosaston sekä teknologian mahdollisuuksia.

Oppo tarjoaa puhelimien, älykellojen ja langattomien kuulokkeiden lisäksi Oppo Band -aktiivisuusranneketta, OnePlus Pad -tablettia sekä useita reitittimiä. 

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti