MWC 2022: päivämäärä, uutiset ja odotukset Barcelonan jättitapahtumasta
Julkistuksia Samsungilta, Sonylta ja muilta
MWC (Mobile World Congress) on historiallisesti valtavat messut, jotka keskittyvät erityisesti mobiililaitteisiin. Tapahtuman massiivisuus on tosin viime vuosina jäänyt hivenen odotettua pienemmäksi.
Viime vuonna messut järjestettiin pitkälti digitaalisesti maailmalla vallitsevan pandemian vuoksi, ja vuonna 2020 tapahtuma peruttiin kokonaan.
MWC 2022 palaakin jossain määrin takaisin normaaliin, sillä se järjestetään fyysisesti ja tuttuun tapaan Barcelonassa.
Tapahtuma käynnistyy ensi viikolla, joten tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että messut ovat pitkästä aikaa taas fyysiset. Ei kannata kuitenkaan odottaa vielä entisaikojen suuruutta, sillä muun muassa Sony, Asus ja Lenovo ovat ilmoittaneet jättävänsä välistä fyysisen tapahtuman.
Järjestäjät vakuuttavat silti MWC 2022:n olevan valtava tapahtuma, johon valtaosa ilmoittautuneista saapuu paikan päälle esittelemään uusia tuotteitaan. Olemmekin koonneet alapuolelle kaiken, mitä odotamme näkevämme tänä vuonna MWC 2022:ssa ja milloin tapahtuma ylipäätään järjestetään.
Lyhyesti
- Mikä se on? Suurin älypuhelimiin keskittyvä messu vuonna 2022
- Milloin se järjestetään? 28. helmikuuta - 3. maaliskuuta
Milloin MWC 2022 järjestetään?
MWC 2022 järjestetään tänä vuonna 28. helmikuuta ja 3. maaliskuuta välisenä aikana. Tapahtumapaikka on tuttuun tapaan Barcelona, joskin odotamme vielä tänä vuonna näkevämme ison osan julkistuksista pelkästään verkossa. Varsinainen fyysinen messualue on siten todennäköisesti pienempi kuin aiempina vuosina ennen COVID-19:tä.
Pandemiasta puheenollen on edelleen täysin mahdollista, että MWC 2022 siirrettäisiin, peruttaisiin tai siirrettäisiin kokonaan verkkoon. Tällä hetkellä näyttää tosin siltä, että tapahtuma järjestetään suunnitellusti.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Järjestäjät vahvistivat TechRadarille vielä tammikuussa, että tapahtuma ollaan edelleen järjestämässä paikan päällä.
Mitä MWC 2022:lta voi odottaa?
Emme ole kuulleet hirveästi uutisia tai huhuja MWC 2022:sta, mutta olemme keränneet kaikki tiedonmuruset alle sekä tehneet muutaman valistuneen arvauksen aiempien vuosien perusteella.
Samsung MWC 2022:ssa
Samsung julkistaa usein asioita MWC:ssä. Viime vuonna yhtiö esitteli uuden älykellojen käyttöjärjestelmän, jota käytettiin muun muassa Samsung Galaxy Watch 4:ssä.
Tiedämme yhtiön osallistuvan MWC 2022:een, mutta Samsung näyttäisi keskittyvän puhumaan tapahtumassa yhdistetyistä kokemuksista. Emme siten välttämättä näe tänä vuonna uusia laitejulkistuksia.
Aiempina vuosina Samsung on tosin esitellyt messuilla uusia puhelimia ja muita laitteita, mutta emme ole nähneet yhtiön julkistavan hiljattain uusia Galaxy S -puhelimia MWC-messuilla. Yleensä nämä ovat saaneet oman erillisen lanseeraustilanteen.
Yhtiö julkaisi lisäksi Samsung Galaxy S22 -sarjalaiset sekä Samsung Galaxy Tab S8:n jo ennen MWC:tä, joten emme odota näkevämme suuria julkistuksia tänä vuonna.
Näimme tosin uudet Galaxy A -sarjan puhelimet MWC 2019:ssä, joten ehkä näemme jotain samankaltaista MWC 2022:ssa.
Sony MWC 2022:ssa
Sony on vahvistanut, ettei yhtiö aio olla paikalla läsnä tänä vuonna MWC 2022:ssa.
"Sony Corporation on tehnyt päätöksen, emmekä aio pystyttää kojua MWC 2022:ssa. Maailman siirryttyä pitkälti digitaalisiin ja verkossa oleviin mahdollisuuksiin Sony Corporation kommunikoi uusista tuotteista tavoilla, jotka yltävät entistä laajemman yleisön tietoisuuteen."
Tiedotteesta ei käy kuitenkaan ilmi, aikooko Sony jättää MWC 2022 -messut kokonaan välistä vai julkistaako yhtiö kuitenkin jotain samaan aikaan digitaalisesti.
Yhtiö on usein esitellyt oman lippulaivamallinsa MWC:ssä, ja vuonna 2019 Sony esitteli Xperia 1:n ja Xperia 10:n tapahtumassa.
Emme kuitenkaan odota näkevämme Sony Xperia 1 IV:tä MWC 2022:ssa, sillä yhtiö ei esitellyt mitään myöskään viime vuonna. Sen sijaan Sony järjesti erillisen tapahtuman huhtikuussa, jolloin he julkistivat Xperia 1 III:n.
Tämä johtui todennäköisesti siitä, että viime vuonna MWC oli niin paljon pienempi tapahtuma. Toisaalta helmi-maaliskuu saattaa olla liian aikainen ajankohta yhtiölle julkistaa Xperia 1 IV, joten saatamme nähdä tämän vasta myöhemmin tänä vuonna.
On silti mahdollista, että Sonylta kuullaan jotain ensi viikolla. Saatamme nähdä muun muassa Xperia 10 IV:n tai Sony Xperia 5 IV:n. Kannattaa silti muistaa, että Sony julkistaa lippulaivansa usein kuukausia ennen kuin ne saapuvat kauppoihin.
Nokia MWC 2022:ssa
HMD Globalilla ja näiden omistamalla Nokialla oli yksi isoimmista näkyvyyksistä MWC 2019:ssä, jolloin yhtiö esitteli Nokia 9 PureView -puhelimen. Joten näemmekö tänä vuonna kenties pitkään huhuillun Nokia 10:n?
Emme tosin pidättäisi tämän suhteen hengitystä, sillä tästä ei ole liikkunut riittävästi huhuja. Saatamme myös nähdä joitain muita Nokian puhelimia, mutta emme tiedä mitään varmuudella.
Huawei MWC 2022:ssa
Huawei ei ole puhelinten saralla enää samanlainen tekijä kuin aiemmin, etenkään Kiinan ulkopuolella, mutta yhtiö tekee silti kiinnostavia asioita. Saatamme kuulla näistä ainakin osan juuri MWC 2022:ssa, johon yhtiö on vahvistanut osallistuvansa.
Emme kuitenkaan usko näkevämme Huawei P60:ntä, sillä emme ole saaneet vielä Huawei P50:ntäkään länteen. Yhtiö ei ole myöskään esitellyt lippulaivamallejaan enää vuosiin MWC:ssä.
Huawei esitteli kuitenkin MWC 2019:ssä Huawei Mate X:n, joten emme pidä täysin mahdottomana, että näkisimme yhtiön uuden taitettavan puhelimen MWC 2022:ssa.
Ottaen huomioon, että Huawei Mate X2 julkaistiin helmikuun lopulla 2021, ajankohta sattuisi aika sopivasti Huawei Mate X3:n julkistukselle. Toisaalta jos tämä pitäisi paikkaansa, olisimme todennäköisesti kuulleet siitä jo etukäteen.
Honor MWC 2022:ssa
Tiedämme tasan tarkkaan, mitä Honor julkistaa MWC:ssä. Yhtiö vahvisti itse julkistavansa uudet Honor Magic 4 -sarjan puhelimet tapahtumassa.
Kyseessä on yhtiön uudet lippulaivamallit, joiden tiedämme sisältävän Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirit. Odotamme myös yhtiön julkaiseman kiusoittelukuvan perusteella isoja parannuksia kameraan. Uudet mallit julkistetaan maanantaina 28. helmikuuta kello 13:00 Suomen aikaan.
Realme MWC 2022:ssa
Tiedämme myös, mitä odottaa Realmelta. Yhtiö on vahvistanut lanseeraavansa maailmanlaajuisesti Realme GT 2 -sarjan MWC 2022:ssa.
Puhelimet esitellään tarkemmin maanantaina 28. helmikuuta, mutta nämä mallit on jo julkistettu Kiinassa. Tiedämme siten melko hyvin, mitä ne pitävät sisällään. Hinta ja saatavuus kerrotaan kuitenkin vasta tapahtumassa.
Kaiken tietämämme perusteella luvassa on korkealaatuiset puhelimet, joista etenkin Realme GT 2 Pro näyttäisi kilpailevan isojen lippulaivamallien kanssa luultavasti huomattavasti edullisemmalla hintalapulla varustettuna.
OnePlus MWC 2022:ssa
Olemme lisänneet OnePlussan tälle listalle, koska odotamme OnePlus 10 Pron maailmanlaajuisen lanseerauksen tapahtuvan pian. Kenties samalla myös OnePlus 10:n.
OnePlus ei ole tosin perinteisesti näyttäytynyt tapahtumassa, joten yllättyisimme suuresti, jos näemme OnePlus 10 -mallit siellä tänä vuonna. Emme odota näkevämme tänäkään vuonna mitään OnePlussalta MWC 2022:ssa.
Oppo MWC 2022:ssa
Oppon kohdalla käy samat sanat kuin OnePlussankin osalta. Oppo Find X3 -sarja julkaistiin alkuvuodesta 2021, joten saatamme nähdä Oppo Find X4:n MWC 2022:ssa.
Yhtiöllä oli myös tilaisuus MWC 2019:ssä, joskaan he eivät julkistaneet tuolloin mitään merkittävää. Sen sijaan he keskittyivät esittelemään kamerateknologiaansa ja mainostivat tulevaisuudessa julkistettavaa 5G-puhelinta.
Emme siten usko, että Oppolta kuullaan mitään MWC 2022:ssa. Kaikki on silti mahdollista, ja yhtiö on sanonut osallistuvansa MWC:hen tänä vuonna.
Xiaomi MWC 2022:ssa
Xiaomi on noussut viime vuosina isoksi tekijäksi puhelinrintamalla, mutta sitä ennen yhtiötä ei juurikaan näkynyt MWC:ssä. Vuonna 2019 yhtiö tosin julkisti MWC:ssä Xiaomi Mi 9:n julkaisun lännessä.
Saatamme mahdollisesti nähdä tänä vuonna Xiaomi 12:n maailmanlaajuisen julkistuksen MWC 2022:ssa, sillä puhelin esiteltiin jo Kiinassa aiemmin. Puhelimen länsijulkaisun ympärillä liikkuva huhumylly tukisi myös tätä spekulaatiota.
Xiaomi valmistaa myös lukuisia muita puhelimia, kuten Redmi- ja Poco-sarjan tuotteita, joten saatamme nähdä myös jotain niiden kohdalta. Yhtiö on lisäksi vahvistanut osallistuvansa MWC 2022:een.
Lenovo MWC 2022:ssa
MWC UPDATE: Due to the ongoing trends surrounding COVID, Lenovo’s activation at MWC 2022 will be fully virtual.January 25, 2022
Emme tiedä, mitä Lenovo aikoo julkistaa MWC 2022:ssa, kuulemme todennäköisesti tuolloin jotain julkistuksia. Siitä huolimatta, että Lenovo on vahvistanut jättävänsä tapahtuman tänä vuonna välistä.
Yhtiö ilmoitti jättävänsä fyysisen tapahtuman välistä edelleen vallitsevan pandemian vuoksi, mutta vahvisti samalla järjestävänsä virtuaalisen tapahtuman. Näemme siten todennäköisesti jotain uutuuksia yhtiöltä.
Lenovo omistaa myös Motorola-puhelimet, joten saatamme mahdollisesti nähdä jotain niihin liittyvääkin.
Kaikki muut
MWC 2022:een osallistuu myös muitakin valmistajia, mutta yhtä paljon tapahtuman jättää tänäkin vuonna hyvin moni välistä. Epäilemme esimerkiksi Applen jättävän tapahtuman väliin, sillä yhtiö on tehnyt niin aiempinakin vuosina. Google sen sijaan on mukana tapahtumassa, mutta emme usko kuulevamme heiltä mitään isoja julkistuksia tuolloin.
Sen sijaan TCL, Alcatel, Vivo ja ZTE saattavat julkistaa tapahtumassa jotakin.
TCL oli itse asiassa yksi suurimmista osallistujista MWC 2021:ssä, jolloin yhtiö julkisti Alcatel 1:n, älylasit sekä TCL MoveTime Family Watch 2:n. Saatamme nähdä jotain vastaavaa myös tänä vuonna.
- MWC 2022:ssa saatetaan nähdä tämän vuoden parhaat puhelimet
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.