Nintendo myöntää, ettei se pysty vastaamaan loppuvuoden Switch-kysyntään

Uusi Nintendo Switch
(Kuva: Shutterstock/leungchopan)

Nintendo myöntää tuotantonsa kärsineen erätappion, sillä yhtiöllä ei ole riittävästi Switch-pelikonsoleita juhlapyhiksi tai Black Fridaylle. Aiemmin tällä viikolla Nintendo vahvisti myös medialle, että se leikkaa Switchien valmistamisesta 20 %. 

Yhtiön mukaan tuotantoa on hidastanut maailmanlaajuinen puolijohdepula, joka on hankaloittanut kaikenlaisten komponenttien ja elektroniikan hankintaa. Samasta syystä näytönohjaimien ja myös PS5- tai Xbox Series X -konsoleiden saatavuus on heikkoa.

Nintendo Switch OLED -pressikuva

(Image credit: Nintendo)

Asiasta uutisoi ensiksi Reuters. Nintendo on kertonut pressitilaisuudessa toisen vuosineljänneksen tuloksistaan ja tuotantohaasteista. Yhtiön pääjohtajan, Shuntaro Furukawan, mukaan tuotantohaasteet jatkuvat ainakin lähitulevaisuuteen, eikä tilanteelle ole näköpiirissä parannusta.

"Emme pysty tuottamaan tarpeeksi [Nintendo Switch -rautaa], vastataksemme tulevien juhlapyhien kysyntään", sanoo Furukawa-san. "Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä parannusta ja tilanne jatkuu vakavana. En osaa arvioida, kuinka kauan tilanne jatkuu."

Nintendon tiedotus voi tarkoittaa sitä, että uudesta Nintendosta haaveilevan voi olla kannattavaa hankkia pelikonsoli ennemmin kuin myöhemmin. Esimerkiksi Black Fridayn tarjouksille asti ei uutta Switchiä välttämättä riitä.

Adam Vjestica

Adam was formerly TRG's Hardware Editor. A law graduate with an exceptional track record in content creation and online engagement, Adam has penned scintillating copy for various technology sites and also established his very own award-nominated video games website. He’s previously worked at Nintendo of Europe as a Content Marketing Editor and once played Halo 5: Guardians for over 51 hours for charity. He is now an editor at The Shortcut.