Parhaat Nintendo Switch -tarjoukset 2023: keräsimme kannettavan kotikonsolin edullisimmat hinnat

Nintendo Switch OLED -konsoli punaisella taustalla
(Kuva: Future)

Nintendo Switch palautti Nintendon takaisin voittojen tielle. Siinä missä edeltäjä Wii U jäi pahasti kilpailijoidensa varjoon, uusimmalla konsolillaan myynnit ovat pysyneet alusta asti vahvoina. Maailmalla Switchin saatavuus on ollut jopa työn ja tuskan takana, kun kysyntä on ollut toimitustahtia kovempaa.

Markkinoilla oli pitkään tarjolla kahta eri konsoliversiota. Perinteinen telakallinen Switch sai kaverikseen vain kannettavana konsolina toimivan Switch Liten, jonka toimintojen rajallisuus näkyy vastaavasti huokeampana hintalappuna. Toisaalta katumapäälle tuleva ei pysty muuttamaan kevyempää mallia tv-yhteensopivaksi, joten ostopäätöstä kannattaa miettiä tarkkaan.

Erot mallien välillä ovat varsin selvät. Nintendo Switchiä voit pelata niin telakan kautta televisiosta kuin pelkällä kannettavalla laitteella. Switch Liteä ei puolestaan voi yhdistää televisioon lainkaan, vaan se toimii ainoastaan pieneltä ruudultaan. Tämän vuoksi tai ansiosta se on kuitenkin pienempi, kevyempi ja edullisempi. Toisaalta Joy-Con-ohjaimet eivät irtoa laitteesta, mikä voi aiheuttaa rajoituksia joissakin peleissä.

On kuitenkin huomattava, että Nintendo toi myyntiin lokakuussa 2021 uuden Nintendo Switch OLED -mallin. Se on teknisesti identtinen perusmallin kanssa, mutta konsolin kannettava näyttö hyödyntää nimen mukaisesti OLED-paneelia. Tämän vuoksi kuva on terävämpi ja kirkkaampi. Uusi malli taistelee lähinnä perus-Switchin kanssa, sillä Switch Lite tähtää edelleen hyvin erilaiseen kohdeyleisöön.

Nintendo on tuonut markkinoille runsaasti loistavia pelejä, joista osa on saanut oman tyylikkään bundlensa. Valitettavasti nämä konsolin sekä hittipelin yhdistävät paketit ovat Suomessa pitkälti loppuunmyytyjä, eivätkä suurimmat jälleenmyyjät todennäköisesti saa enää varastoihinsa lisää esimerkiksi Animal Crossing: New Horizon -bundlea.

Lue arvostelu: Nintendo Switch
Lue arvostelu:
Nintendo Switch OLED

Parhaat Switch-tarjoukset

Nintendo Standard Nintendo Switch Bundle

Nintendo Switch | 287 € | Gigantti
Nintendo Switchin perusmalli on pitänyt hintansa roimassa 300 eurossa alusta asti. Mukana on konsoli, telakka sekä kaksi Joy-Con-ohjainta.

Nintendo Switch | 299,99 € | Verkkokauppa.com

Nintendo Switch | 299,99 € | Verkkokauppa.com
Myös Verkkokauppa.com on pudottanut hintaa Switch OLED -version saavuttua myyntiin.

Nintendo Standard Nintendo Switch Bundle

Nintendo Switch | 309 € | ProShop
Nintendo Switchin perusmalli on pitänyt hintansa roimassa 300 eurossa alusta asti. Mukana on konsoli, telakka sekä kaksi Joy-Con-ohjainta.

Parhaat Switch OLED -tarjoukset

Nintendo toi lokakuun 8. päivä myyntiin uuden Switch OLED -mallin. Sen merkittävimmät muutokset koskevat kannettavan laitteen ruutua, joka hyödyntää OLED-teknologiaa ja on entistä suurempi. Perus-Switchin ruutu on kooltaan 6,2-tuumainen, kun taas OLED-mallissa lukema on seitsemän tuumaa. Tämä on mahdollistettu reunoja kaventamalla.

Lue arvostelu: Nintendo Switch OLED

Nintendo Switch OLED | 349 € | Gigantti

Nintendo Switch OLED | 349 € | Gigantti
Laitteen suositushinta on Suomessa 369 €, eikä alennuskampanjoita varmastikaan nähdä kovin nopeasti.

Nintendo Switch OLED | 369,95 € | Konsolinet

Nintendo Switch OLED | 369,95 € | Konsolinet
Nintendo Switchin tuoreimman version hinta on pysynyt vakaasti 369 euron suositushinnan hujakoilla.

Nintendo Switch OLED | 369 € 349 € | Power

Nintendo Switch OLED | 369 € 349 € | Power
Laitteen suositushinta on Suomessa 369 €, eikä alennuskampanjoita varmastikaan nähdä kovin nopeasti.

Nintendo Switch OLED | 389 € | Elisa

Nintendo Switch OLED | 389 € | Elisa
Laitteen suositushinta on Suomessa 369 €, eikä alennuskampanjoita varmastikaan nähdä kovin nopeasti.

Parhaat Switch Lite -tarjoukset

Kevyt Switch Lite on saatavissa roiman 200 euron hintaan lähes kaikilta jälleenmyyjiltä. Lisäksi laite on värien puolesta huomattavasti leikkisämpi kuin perinteinen Switch. Lite-malli on saatavissa turkoosina, keltaisena, lohenpunaisena sekä tietysti harmaana.

Lue arvostelu: Switch Lite

Nintendo Switch Lite | 207 € | Gigantti

Nintendo Switch Lite | 207 € | Gigantti
Kevyempi Switch Lite on pitänyt hintansa varsin tukevasti paikallaan. Uskomme hinnan putoavan syksyn mittaan, mutta jo tällä hetkellä noin 200 euroa on hyvä hinta loistavasta pelivalikoimasta. Tällä hetkellä Gigantti tarjoaa parhaan hinnan sekä monipuolisen valikoiman värejä.

Nintendo Switch Lite| 209,99 € | Verkkokauppa.com

Nintendo Switch Lite| 209,99 € | Verkkokauppa.com
Verkkokauppa.comin valikoima kattaa runsain mitoin värivaihtoehtoja sopuisaan hintaan. Se ei ole markkinoiden halvin hinta, mutta tuotetta on onneksi saatavissa kattavasti myymälöistä.

Switchin parhaat pelit

Switch erottuu kilpailijoistaan vahvalla yksinoikeusteosten valikoimalla. Tarjolla on muun muassa Monster Hunter Rise, Mario Kart: Home Circuit, Pokémon Sword, Pokémon Shield, Animal Crossing: New Horizon, Luigi's Mansion 3, Super Mario Odyssey, ARMS, Super Mario Maker 2 sekä paljon muuta. Olemme koonneet konsolin parhaat pelit omaksi listakseen.

Lue lisää: Switchin parhaat pelit 2023

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.