Microsoft Teams on saamassa monien kaipaaman päivityksen gallerianäkymään
Palveluun lisätään viimein sivutus
Microsoft on tuomassa pienen mutta odotetun päivityksen yhteistyöalusta Teamsiin parantaakseen käyttäjäkokemusta isommissa videopalavereissa.
Yhtiö on lisännyt tuotesuunnitteluaikatauluun uuden kohdan, jonka mukaan Microsoft Teamsin gallerianäkymä saisi pian tuekseen sivutuksen.
"Kun käyttäjä on gallerianäkymässä ja siinä on enemmän kuin yhdeksän videota, gallerian alalaitaan ilmestyy navigointivälineet. Näiden avulla voi nähdä lisää palaveriin osallistuneita käyttäjiä", kohdassa mainitaan.
- Valitsimme best parhaat webkamerat yrityksille
- Nämä ovat parhaat toimisto-ohjelmat
- Olemme koonneet myös parhaat kuulokkeet videopuheluihin
Uusi ominaisuus on toistaiseksi vielä kehitteillä, mutta sen kerrotaan saapuvan kaikkien käyttöön syyskuun aikana.
Microsoft Teams -päivitys
Aiemmin tänä vuonna Microsoft Teams on näyttänyt jopa 49 osallistujaa samanaikaisesti ruudulla uuden isomman gallerianäkymän avulla. Vaikka ominaisuudella oli alkuun mielenkiintoista leikkiä, näkymän käytännöllisyys jäi nopeasti puutteelliseksi, koska kukin osallistuja näkyi ruudulla niin pienenä.
Sivutuksen avulla Microsoft pystyy tarjoamaan entistä luettavamman näkymän myös isoihin palavereihin, jolloin osallistujat jaetaan vain erillisille sivuille.
Yhdeksän hengen gallerianäkymä riittänee tosin valtaosalle videopalavereiden järjestäjistä, jolloin sivutus ei tule vielä käyttöön. Mutta jos yritykset haluavat järjestää osastojen- tai koko yhtiönkeskeisiä tapaamisia, silloin mahdollisuus nähdä osallistujat paremmin on luultavasti hyödyllinen ominaisuus.
Oletko ammattilainen? Tilaa meidän uutiskirjeemme
Rekisteröidy TechRadar Pro -uutiskirjeen tilaajaksi saadaksesi uusimmat uutiset, mielipiteet, artikkelit ja oppaat yrityksesi menestyksen parantamiseksi!
Uskomme näkevämme tulevaisuudessa ominaisuutta vietävän vielä edemmälle, jolloin videopalavereissa olevia henkilöitä voi siirtää ja järjestellä ryhmiin yksinkertaisesti vetämällä heitä käyttöliittymässä. Tällöin osallistujat voi jakaa vielä erillisiin tiimeihin, vaikka asia käsittelisi laajempaa osastoa. Toistaiseksi uusi Teams-päivitys saa kuitenkin kelvata.
- Valitsimme parhaat tuolit toimistoihin ja parhaat työpöydät toimistoihin
Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.