Skip to main content

iPhoneja valmistavassa Foxconn-tehtaassa havaittu uusia Covid-19-tapauksia

iPhone 12 review
(Kuva: TechRadar)

Intiassa sijaitsevassa iPhoneja valmistavassa Foxconn-tehtaassa on puhjennut uusi Covid-19-aalto, mikä korostaa vallitsevan pandemian edelleen jatkuvia vaikutuksia mobiilialalle.

Chennaissa sijaitseva tehdas on joutunut koronaviruksen toisen aallon kohteeksi, minkä seurauksena osavaltio on parhaillaan siirtymässä täyseristykseen. Tämä johtaa asukkaisiin ja yrityksiin kohdistuviin rajoituksiin, joilla pyritään estämään viruksen leviämistä entisestään.

Reutersin mukaan Foxconn on asettanut saapumiskiellon tehtaalle, joten alueelta poistuvia ei enää päästetä takaisin tehtaalle.

Vaikutukset iPhonejen saatavuuteen

Foxconn tarjoaa työntekijöilleen asuinsijat, ja yhtiö on vahvistanut uutistoimistolle, että osa heidän työntekijöistään on saanut Covid-19-tartunnan. Tehtaassa epäillään olevan noin sata työntekijää.

Yhtiön kerrotaan antaneen tartunnan saaneille tukea ja lääketieteellistä avustusta, mutta ei paljastanut, vaikuttaako tilanne tuotantoon tai henkilöstöön.

Spekulaatioiden mukaan uusilla koronatartunnoilla on ollut huomattava vaikutus tehtaan tuotantoon. Tämä ei kuitenkaan vaikuta iPhone-puhelinten saatavuuteen maailmalla, sillä kyseinen tehdas keskittyy tuottamaan iPhoneja varta vasten Intiaan. Tapaus osoittaa kuitenkin tuotannon ympärillä vallitsevat epävarmuustekijät, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi puhelinten tuotantoon.

Vaikka maailmalla asetetut rajoitukset ja makrotaloudelliset haasteet ovat olleet pääasiallinen syy Applen laskeneissa myynneissä, pandemian alkuaikoina tapahtunut Kiinassa sijaitsevien tehtaiden sulkeminen oli myös iso tekijä yhtiön tilivuodelle. Samaan aikaan maailmalla vallitseva pula komponenteista vaikuttaa myös tuotantoon.

Useat analyytikot epäilevätkin markkinoiden laskevan jälleen vuonna 2021, joskin aavistuksen loivemmin kuin viime vuonna. Tähän vaikuttavat hiljalleen höllennettävät rajoitukset. Tilanteen uskotaan palaavan koronaa edeltävään tilanteeseen vuonna 2022.

Apple ei ole kuitenkaan hidastanut omia suunnitelmiaan, vaan iPhone 12 -mallien suuri kysyntä on johtanut yhtiön ennätysmäiseen tulokseen viimeisen neljänneksen aikana.

Lähde: Reuters