Euroopan unioni saattaa antaa ehdotuksensa yleislaturista pian

Edge
(Kuva: Shutterstock)

Euroopan unioni (EU) on aikeissa vahvistaa suunnitelmansa esitellä yhteisen laturiliitännän mobiililaitteille, tableteille ja kuulokkeille myöhemmin tällä viikolla. Jos tapaus menee läpi, se tarkoittaisi sitä, että muun muassa Apple joutuisi vaihtamaan yhtiön oman Lightning-liitännän yleisesti käytettävään USB-C:hen.

Päättäjät ovat ajaneet yhden standardin asiaa jo yli vuosikymmenen ajan valittaen, että erilliset standardit johtavat merkittävään elektroniseen jätteen määrään, kun laitteet eivät toimi keskenään. Lisäksi se aiheuttaa epäkäytännöllisyyttä Android- ja iPhone-käyttäjien keskuudessa, kun nämä joutuvat käyttämään eri kaapeleita eri laitteille.

Puhelinalan hidas kehitys kompromissin löytämiseksi on tosin turhauttanut EU:n, joka on nyt valmis pakottamaan valmistajat yhteiseen standardiin lakisäädöksen avulla.

Yksi laturi kaikille

Reutersin mukaan Euroopan unionin jäsenvaltiot ja lainsäätäjät käyvät keskusteluja myöhemmin tällä viikolla, ja että ne saattavat olla viimeiset neuvottelut ennen konkreettisten suunnitelmien esittelyä.

Jäljellä olevia selvitettäviä asioita ovat lainsäädännön laajuus, kuinka se vaikuttaa kannettaviin ja kuinka nopeasti muutoksiin täytyisi ryhtyä.

Viime vuonna annetun ehdotuksen mukaan asiat pantaisiin toimeen kuusi kuukautta lain hyväksymisen jälkeen. Tavallisesti vastaavissa tapauksissa muutoksiin siirtymisessä on aikaa kaksi vuotta, mutta tällä kertaa asioihin halutaan saada ratkaisu nopeammin. Nopeutettu aikataulu vaikuttaisi merkittävästi valmistajiin.

Lainsäätäjien kerrotaan haluavan tehdä jo alustavat liikkeet myös langattomien latausjärjestelmien harmonisoimiseksi vuoteen 2025 mennessä.

EU on ilmoittanut oman kantansa alalle jo lähes kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2009 oltiin jo lähellä läpimurtoa, kun Nokia, Sony Ericsson, Motorola ja Apple hyväksyivät käyttävänsä microUSB-standardia kaikissa uusissa älypuhelimissa vuonna 2011. Monet valmistajat ovat sittemmin siirtyneet USB-C-teknologiaan, kun taas Apple on käyttänyt yhtiön omia ratkaisuja, kuten vuonna 2013 esiteltyä Lightningia.

USB-C-standardi vaikuttaisi siten merkittävästi juuri Appleen, jonka täytyisi luoda joko täysin uusi malli Euroopan markkinoille tai vaihtaa liitäntä kaikkiin maailmalla myytäviin tuotteisiinsa.

Apple vastustaa toimeksiantoa ja väittää, että mahdollinen muutos johtaisi valtavaan määrään elektronista jätettä, kun kuluttajien täytyisi heittää vanhat Lightning-laturit roskikseen.

EU kuitenkin uskoo yhteisen laturin vähentävän elektronisen jätteen määrää, kun johdot olisi keskenään vaihdettavissa laitteiden välillä. Kun Apple siirtyi vanhasta 30-pinnisestä liitännästä Lightningiin, osa yhtiön lisävarusteista ja laitteista vaativat erillisen adapterin toimiakseen.

Lähde: Reuters

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti