Huhut tuovat uutta Nintendo Switch 2 -mallia kauppoihin ensi vuonna

Nintendo Switch 2
(Kuva: Mechachoi)

Taiwanilaislähtöinen uutissivusto kertoo uuden Nintendo Switch -konsolin saapuvan ensi vuoden alussa. Päivitetyn laitteen erikoisuuksia ovat tarkempi näyttö sekä paranneltu interaktiivisuus, kertoo VGC.

Economic Daily News pohjaa väitteensä useisiin laitevalmistajiin, jotka vastaavat niin Switchin tallennustilasta kuin Joy-Con-ohjaimistakin. Heidän mukaansa uusi konsoli olisi menossa valmistukseen vielä tämän vuoden lopussa.

Mikäli tiedot pitävät paikkansa, nimeämisestä rippuen Nintendo Switch 2:na tai Nintendo Switch Prona tunnettu konsoli olisi saapumassa alkuvuoden aikana. Tämä tarkoittaa todennäköisesti tammikuun ja maaliskuun väliä.

Maaliskuu olisi historiaan peilatenkin varsin todennäköinen ajankohta, sillä alkuperäinen Nintendo Switch julkaistiin maaliskuun 3. päivänä vuonna 2017.

Perusteluja puolesta ja vastaan

Komponenttivalmistajien paljastukset tuntuvat melkoisen uskottavilta, mutta tästäkään huolimatta emme ole täysin vakuuttuneita aikataulusta. Julkaisun siirtyminen keväämmälle tuntuisi varsin todennäköiseltä ja loogiselta.

Vaikka Switch 2 -konsolia ollaan tuotu huhuissa jo yli vuoden ajan, mutta toistaiseksi virallista tietoa ei ole annettu.

Samalla oman lisämausteensa tuovat PS5 ja Xbox Series X, jotka ilmestyvät loppuvuodesta. Nintendon vastaisku kahdelle uuden sukupolven konsolille olisi tietysti luonteva askel, mutta samalla pelaajien lompakot ovat jo valmiiksi kovalla koetuksella. Muutama lisäkuukausi välissä voisikin tehdä ostopäätöksestä hitusen helpomman.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.