WhatsApp on saamassa uusia yksityisyyttä parantavia ominaisuuksia

Kuvakaappaus WhatsAppin uusista yksityisyysominaisuuksista
(Kuva: Meta)

WhatsApp on julkaisemassa liudan uusia ominaisuuksia, jotka auttavat käyttäjiä säilyttämään yksityisyytensä. Näihin lukeutuvat omien viestien kuvakaappauksenesto ja mahdollisuus lähteä keskusteluryhmistä ilman ilmoitusta muille.

Uusista ominaisuuksista mielenkiintoisin on kuvakaappauksen estäminen View Once -tilassa lähetettyjen viestien osalta. Kyseiset viestit on tarkoitettu hävitettäväksi lukemisen jälkeen, mutta ne eivät ole estäneet käyttäjiä kaappaamasta tekstin sisällöstä kuvaa ennen poiston tapahtumista.

Ominaisuus ei tietenkään suojaa kaikelta mahdolliselta, sillä käyttäjät voivat edelleen kaapata kuvan sisällöstä käyttämällä toista laitetta tai erillistä kuvankaappausohjelmaa. Silti ominaisuuden lisäys tekee kaappauksesta aavistuksen hankalampaa.

Kyseinen ominaisuus on tällä hetkellä vielä testattavana, joten sen virallista julkaisua saanee vielä odottaa hetken aikaa. Kyseessä on silti kaivattu lisäparannus WhatsAppin yksityisyyden parantamiseksi, mikä ei toivottavasti jää ainoaksi.

Metan edustaja ei kertonut TechRadarille sen tarkempaa aikataulua julkaisulle, vaan ilmoitti päivityksen "saapuvan käyttäjille pian".

Vaivihkaa poistuminen

WhatsAppin ominaisuuslista kasvaa onneksi jo loppukuusta, kun yhtiö lisää sovellukseen mahdollisuuden poistua ryhmäkeskusteluista ilman, että muut saavat siitä ilmoituksen.

Jatkossa ryhmistä voi poistua ilman erillistä ilmoitusta kaikille, joten salassa tehdyt katoamiset pysyvät paremmin piilossa. Poistuminen näkyy tosin edelleen ryhmän ylläpitäjille, mikä ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Toistaiseksi se on silti parempi kuin nykyinen vaihtoehto.

Henkilö käyttää iPhone 13:a puistossa

WhatsApp-päivitykset tekevät suositusta viestintäsovelluksesta entistä suojaisamman. (Image credit: TechRadar)

Päivitys tuo käyttäjille samalla mahdollisuuden valita, ketkä näkevät tämän olevan linjoilla tai viimeksi linjoilla. Toiminto näkyy nykyisellään käyttäjän nimen alapuolella yksityisviestejä lähetellessä. Jatkossa käyttäjä voi sallia näkyvyyden kaikille, sulkea sen kokonaan pois tai antaa tieto vain valituille henkilöille.

Uusittu työkalu antaa siten käyttäjille mahdollisuuden estää juuri tiettyjä henkilöitä näkemästä tai piilottaa tieto kokonaan kaikilta.

Kaikki uudet WhatsApp-päivitykset ovat saapumassa juuri ennen iOS 16:n julkaisua, jonka myötä Applen oma iMessage-sovellus saa omat parannuksensa. Meta näyttäisikin pyrkivän muistuttamaan iPhone 13:n käyttäjiään yhtiön oman viestintäsovelluksen eduista WhatsAppiin verrattuna.

Yksityisyyttään varjeleville henkilöille paras viestintäsovellus tällä hetkellä on silti edelleen Signal. Jää nähtäväksi, onnistuuko WhatsApp kuromaan eroa kiinni tulevien päivitysten myötä.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.

Alkuperäisteksti
TOPICS