Samsung Galaxy S21 -myyntipakkaus vaikuttaisi sittenkin sisältävän laturin

Samsung Galaxy S20
Samsung Galaxy S20 (Kuva: TechRadar)

Apple kertoi kuluvalla viikolla, ettei uusi iPhone 12 -mallisto sisällä laturia myyntipakkauksessa. Vahvistus osoitti samalla aiemmat huhut paikkansapitäviksi Applen uuden älypuhelimen kohdalla, mutta mitä ilmeisimmin samaiset juorut Galaxy S21 -pakkauksesta eivät sittenkään pidä paikkansa.

Samsungin julkaisemassa Facebook-kuvassa vinoillaan Appleen ratkaisulle varsin suoraan. Kuvassa on laturi sekä kommentti "sisältyy Galaxy-pakkaukseen".

Vitsailu aiheella voi osua omiaan nilkkaan, sillä Apple perusteli ratkaisuaan ympäristön säästämisellä. Samalla se kuitenkin antaa varsin suoraan ymmärtää, ettei Samsung olisi tekemässä samaa ratkaisua – ainakaan vielä.

Samsung on aiemminkin tavannut ivailla Applen kustannuksella, vaikka on sen jälkeen seurannut perässä. Tällainen tilanne nähtiin muun muassa 3,5 mm -liitännän kohdalla.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toinen, sillä Galaxy S21 saapunee jo mutaman kuukauden kuluttua. Olisikin yllättävä ratkaisu kääntää kelkka näin lyhyessä ajassa.

Myös muut todisteet puhuvat puolesta

Maailmalla liikkuu myös muita tiedonjyväsiä, jotka viittaavat laturin mukanaoloon. MySmartPrice nimittäin havaitsi sertifikoinnin, jonka mukaan Galaxy S21 sisältäisi 25 W -pikalaturin.

Suhtaudumme tähän kuitenkin varauksella, sillä se tarkoittaisi uuden älypuhelimen laturin olevan identtinen edeltävän Galaxy S20:n kanssa. Ratkaisu olisi erikoinen, sillä latausnopeudet tuntuvat olevan tällä hetkellä suurin myyntivaltti uusissa malleissa. Niinpä paikalleen jämähtäminen olisi poikkeuksellinen ratkaisu.

Joudumme toistaiseksi odottamaan Samsungin virallista paljastusta aiheesta sekä itse Samsung Galaxy S21 -mallistosta. Mitä todennäköisimmin uudet puhelimet saapuvat myyntiin helmikuu 2021.

TOPICS
Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Latest in Samsung Galaxy -puhelimet
Samsung Galaxy Z Flip 6
Samsung kiusoittelee uudella taittuvalla budjettipuhelimella
Samsung Galaxy S25 Plus in Navy Blue held in hand at angle so light hits Samsung logo
Arvostelussa Samsung Galaxy S25 Plus
The Samsung Galaxy S25 Edge on display the January 22, 2025 Galaxy Unpacked event.
Samsung Galaxy S25 Edgen vuotaneet Geekbench-tulokset herättävät kysymyksiä
The Samsung Galaxy S25 Edge, close up on the dual camera system, against a marbled background
Hämmästyttävän kevyeksi povattu Samsung Galaxy S25 Edge saattaa ilmestyä huhtikuussa
Samsung Galaxy S25 Ultra Review
Arvostelussa Samsung Galaxy S25 Ultra
Samsung Galaxy S25-series
Samsung julkisti uudet Galaxy S25 -huippupuhelimet
Latest in Uutiset
DJI Mavic 3 Pro
DJI Mavic 4 Pron julkaisupäivä, hinta ja ominaisuudet saattoivat paljastua
Google Pixel 9
Google Pixel 10 livahti Androidin koodipätkään – samalla paljastui merkittävä suorituskykyloikka
Roborock Saros 10 robot vacuum on a colorful background
Roborock julkaisee robotti-imurien uuden lippulaivamallin – tässä on Roborock Saros 10
The HyperX Cloud III S
HyperX julkisti uudet pelikuulokkeet – valttina satojen tuntien akkukesto
Huawei Watch Fit 3
Huawei Watch Fit 4 ilmestynee pikapuoliin
Apple iPhone 16 Plus Review
iPhone 17 Air saattaa olla odotettua edullisempi – myös akkukestosta kuultiin hyviä uutisia