Samsung Galaxy S21 Ultrassa on uuden vuodon perusteella valtava akku

Samsung Galaxy S20
Samsung Galaxy S20 (Kuva: Future)

Samsung on julkaissut lähes kaikki lippulaivamallinsa puhelinten osalta vuodelle 2020, joten on aika siirtää katse jo seuraavaan vuoteen. Yhtiön seuraava huippumalli on joko Galaxy S30 tai Galaxy S21 riippuen, mihin uskoa.

Vaikka nimiasia on toistaiseksi vielä epäselvä, yhtiön tuleva Ultra-malli näyttäisi saavan sisäänsä tuntuvan akun, jonka merkityksi kapaisteetiksi on annettu 4 885 mAh. Näin ainakin MyFixGuiden tutkimien dokumenttien ja mallinumeroiden vertailun perusteella.

Tämä vastaisi tyypillisesti noin 5 000 mAh akkua, jonka laitevalmistajat merkitsevät tuotetietoihin ja markkinointiin. Tällaisessa tapauksessa Galaxy S21 Ultran akku olisi tismalleen sama kuin Galaxy S20 Ultrassa.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että varsinainen akkukesto olisi kyseisissä malleissa sama, sillä niin näytön koko, tehokkuus kuin muut tekijät vaikuttavat lopulliseen akkukestoon. Toivommekin, että Samsung onnistuisi tekemään parantavia muutoksia, joilla akkukestoa saataisiin pidemmäksi.

Galaktinen tehtävä

Jos Samsung pysyttelee perinteisessa julkaisuaikataulussa, tällöin Galaxy S21 -sarjan puhelimet nähtäisiin helmikuun tietämillä. Tosin kuten kaikki muukin tällä hetkellä, myös teknologiajulkistusten aikataulut ovat jatkuvassa muutoksessa.

Tähän on aikaa kuitenkin vielä muutama kuukausi, joten odotamme kuulevamme vielä lisää huhuja, vuotoja ja spekulaatioita puhelimista ennen sitä. Näemmekö niissä kenties yhtiön huippunopean 65 W latauksen? Tai onko niissä sisäänrakennettu kamera?

Tiedämme tällä hetkellä sen, että kyseiset mallit saanevat jälleen entistä paremmat komponentit sekä laadukkaat kamerat, joiden ohella uskomme näkevän myös useamman eri mallin vaihtoehdoiksi.

Samsungilla myös tiedetään, ettei yhtiö voi pysyä paikallaan lippulaivamalliensa kehityksessä. Muun muassa Pixel 5, iPhone 12 ja OnePlus 8T ovat julkaisemassa omat mallit seuraavien viikkojen aikana, joten Samsungilla riittää kilpailua helmikuussa.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.