Samsung Galaxy Note 10:n nimi vahvistettiin virallisesti

Samsung Galaxy Note 9 saa pian korvaajan. (Lähde: TechRadar) (Kuva: Future)

Samsung on varmistanut Samsung Galaxy Note 10:n jatkavan nimityksen osalta samalla linjalla ja vahvistanut samalla sen olemassaolon virallisesti.

Näimme Samsung Galaxy Note 10 -nimen käydessämme yhtiön Etelä-Koreassa sijaitsevassa virallisessa esittelytilaisuudessa, jossa tulevan puhelimen nimestä on nähty ensimmäisen kerran viitteitä.

Galaxy Note 10 -nimi oli liitetty osaksi kuvaa, jota emme saaneet kuvata, ja joka oli esittelijöiden mukaan karkea renderöinti tulevasta laitteesta. Se ei kuitenkaan heidän mukaan esittänyt lopullista tuotetta.

Samsung Galaxy Note 10:n julkaisupäiväksi on vihjailtu 7. elokuuta, mutta odotamme vielä varmistusta Samsungilta, aikooko yhtiö todella näyttää uuden mallin vielä tuolloin.

Infinity-O mukaan?

Samassa tilaisuudessa näimme myös muutamia kuvia puhelimen tulevasta Infinity-O-näytöstä, jossa näytön ympäröimä kamera on sijoitettu ylälaitaan keskelle. Tämä poikkeaa aiemmasta käytännöstä, jossa kamera on sijoitettu oikeaan yläkulmaan, kuten Galaxy S10:ssä ja S10 Plussassa.

Kun kysyimme tarkemmin puhelimesta näiden kuvien perusteella, edustajat kertoivat niiden olevan vain mallikuvia, eivätkä vastaa lopullista tuotetta.

Se kuitenkin kielii siitä, että yhtiö harkitsee tällaiseta muotoiluratkaisua Note 10:n suhteen, sillä sen julkaisu on jo aivan nurkan takana. Siten se saattaa olla ensimmäinen avaus Samsungilta uudenlaisen muotoilun suuntaan.

Note-sarja on on tosin ollut Samsungin kallein puhelinvaihtoehto, joten tuntuisi hieman yllättävältä, jos se sisältäisi vain yhden etukameran, kun S10 Plussassa ja S10 5G:ssä on molemmissa kaksi.

Ilman virallista vahvistusta joudumme odottamaan kuitenkin lähemmäksi julkaisua saadaksemme tietää, mitä puhelin pitää sisällään.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.