OnePlus vihjailee tulevan OnePlus Z:n mahdollisesta nimestä

OnePlus 8
OnePlus 8 (Kuva: Future)

OnePlus on aiemminkin ilahduttanut epätavallisilla markkinointikampanjoilla ja hypetyksellä. Viime aikoina huhutun OnePlus Z -sarjan puhelinten kohdalla yhtiö on ryhtynyt nyt vihjaimelaan mahdollisesta nimestä yksityisten Instagram-tilien kautta.

OnePlus perusti hiljattain tilin nimeltä @onepluslitezthing, jossa yhtiö jakaa päivityksiä tulevista älypuhelimistaan. Nimi on tietenkin irvailua pelin väitetyille vuodoille sen nimestä, mutta tilin viimeisin julkaisu on saattanut hyvinkin paljastaa tulevan puhelimen oikean nimen.

Kuvassa nähdään OnePlussan toinen perustaja, Carl Pei, joka näyttäisi pitävän kädessään sinivihreää lappua, jossa lukee Nord. Nordin on aiemmin huhuiltu liittyvän vahvasti uuden puhelinsarjan lopulliseen tuotenimeen aiemmin epäiltyjen OnePlus Z:n tai OnePlus 8 Liten sijaan.

Kuva saattaa hyvinkin olla ensimmäinen vahvistettu vihje puhelimen tulevasta nimestä. Kuva tosin poistettiin ja julkaistiin kolme kertaa lyhyen aikavälin sisään tuntemattomasta syystä johtuen. Tällä hetkellä kuvaa ei ole julkaistu uudelleen tilille, joten emme ole varmoja, oliko kuvaa tarkoitus julkaista ylipäätään tilillä.

Erään poistetun viestin mukaan kuva oli otettu ensimmäisenä päivänä, kun yhtiö aloitti työskentelyn "uuden projektin" parissa. Tämä saattaisi viitata siihen, että OnePlus Nord on toiminut puhelimen koodinimenä.

(Image credit: OnePlus)

Katsellessamme taaksemme, emme voi kuin muistella viimeistä kuutta kuukautta – valehtelisimme, jos väittäisimme matkan olleen ongelmaton, mutta emme muuttaisi silti mitään. Rakastamme tekemäämme työtämme."

Instagram-teksti

Samainen yksityinen tili on jo täynnä salaperäisiä vihjeitä, jotka näyttäisivät olevan hyvin epämääräisiä. Saatamme saada tätä kautta myös lisää vihjeitä tulevasta puhelimesta, sillä aiemmassa viestissä oli kirjoitettu "heinäkuu" Morse-koodilla, mikä viittaisi lisätietojen saapuvan ensi kuussa.

Tuleva julkistus tarkoittaa samalla OnePlussan paluuta edullisimpien puhelinten markkinoille, josta yhtiö on viime vuosina erkaantunut siirtyessään yhä enemmän taistelemaan lippulaivoista. Huippuluokan muotoilu ja ominaisuudet ovat kuitenkin aikomus pitää myös tulevassa puhelinsarjassa, vaikka niitä myydäänkin paljon huokeampaan hintaan.

Pete Lau on aiemmin maininnut kyseisen projektin olevan osa uutta tuotesarjaa, joka viittaisi myös muiden älypuhelinten kuuluvan osaksi Nord-tuoteperhettä.

Aakash Jhaveri

Aakash is the engine that keeps TechRadar India running, using his experience and ideas to help consumers get to the right products via reviews, buying guides and explainers. Apart from phones, computers and cameras, he is obsessed with electric vehicles.