OnePlus 7:stä vuodetut kuvat paljastavat pop-up-kameran ja näyttölovettoman näytön
Kuvissa näkyy myös uusi kolmoiskamera
Olemme kuulleet viime kuukausien aikana monia huhuja siitä, miltä tuleva OnePlus 7 voisi näyttää ja millaisia ominaisuuksia siinä todennäköisesti olisi. Nyt olemme kuitenkin saaneet vihdoinkin uusia laadukkaita vuotokuvia puhelimesta.
Usein luotettavia tietoja antanut @OnLeaks julkaisi yhdessä Pricebaban kanssa monia virallisen näköisiä vuotokuvia sekä 360-asteisen videon OnePlussan seuraavasta lippulaivasta.
Aiempien ennusteidemme mukaisesti OnePlus 7 näyttäisi olevan käytännössä reunaton ja luopuvan kokonaan näyttölovesta. Se soveltaisi sen sijaan Vivo Nexistä tuttua pientä pop-up-kameraa, joka nousisi tarvittaessa esiin puhelimen yläosasta.
Puhelimen takaosassa olisi kolme kameraa ja salama. Ajatuksena olisi todennäköisesti mahdollistaa laajakulmakuvat sekä parantaa kuvien syvyysvaikutelmaa ylimääräisellä syvyysanturilla.
Puhelimen muut fyysiset ominaisuudet ovat pysyneet pääosassa samana kuin edeltäjässään OnePlus 6T:ssä. Siinä on edelleenkin USB-C-liitäntä, pohjaan sijoitettu monokaiutin, virtapainike ja OnePlussalle tunnusomainen kytkin äänettömän, värinän ja yleisen tilan välillä vaihtamiseen.
Olemme kuulleet jo aiemmin, että OnePlus 7 tulee olemaan yhtiön ensimmäinen 5G-ominaisuuksilla varustettu puhelin – kiitos sen uuden Qualcomm Snapdragon 855 -suorittimensa. Laite ei kuitenkaan ilmeisesti tue vieläkään langatonta latausta.
Puhelimesta ei ole vielä juurikaan muuta varmaa tietoa, mutta se olisi huhujen mukaan saamassa 6,5-tuumaisen näytön 21:9-kuvasuhteella ja viimeinkin Full HD:ta korkeammalla resoluutiolla (toivottavasti QHD tai korkeampI).
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Todennäköisesti siinä on edeltäjänsä tavoin myös vähintään 8 Gt:a RAM-muistia ja hieman aiempaa suurempi akku. Suurikokoisempi akkukenno tulisi todella tarpeeseen, sillä puhelimen suurempi näyttö ja tehokkaammat komponentit kuluttavat väistämättä entistä enemmän virtaa.
OnePlus on jo varoittanut, että sen seuraava lippulaiva tulee maksamaan enemmän kuin olemme valmistajalta tottuneet. Meillä ei ole kuitenkaan vielä mitään tarkkaa tietoa laitteen lopullisesta hinnasta.