Apple AirPods Pro 2: huhut, uutiset ja kaikki muu tarvittava

Keltaisessa takissa oleva nainen hymyilee ja kuuntelee Apple AirPods Prolla
AirPods Pro (Kuva: Apple)

Huhut Apple AirPods Pro 2:n ympärillä ovat liikkuneet viime vuosien ajan. Saatamme nähdä uudet nappikuulokkeet jo tänä vuonna, mutta se ei ole kuitenkaan kovin todennäköistä.

AirPods Pro -mallien seuraajaksi tarkoitetut kuulokkeet nousivat esiin, kun DigiTimes väitti uusien täysin langattomien nappikuulokkeiden saapuvan vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla.

Väitteet jäivät tosin huhuiksi, mutta viimeisimmät väitteet povaavat julkaisua vuoden 2022 aikana. Näin ainakin väittää Bloomberg, joka perustaa lähteensä "suunnitelmista tietäviin" ja väittää AirPods 3:n saapuvan vuonna 2022. Lisäksi lehti väittää niissä olevan entistä lyhyempi varsi.

Applen odotettu syystapahtuma nähtiin 14. syyskuuta, mutta siellä ei mainittu sanallakaan AirPodseja. Saimme sen sijaan kuulla uudesta Apple Watch 7:stä, uudesta iPadista, iPad ministä sekä tietenkin iPhone 13:sta.

Emme myöskään tiedä, aikooko Apple päivittää AirPods Pro -mallit vai tuoda markkinoille uudet edullisemmat Lite-versiot. Jos huhuttu kevytversio pitää paikkaansa, niiden hinta saattaa olla alhaisin Applen nykyisistä ja kalliista nappikuulokkeista. Hiljattainen vuoto tosin viittaisi siihen, ettei edullisista AirPodseista ole tietoakaan.

Huolimatta tulevan AirPods Pron hintaluokasta, niiden odotetaan kuitenkin tarjoavan jälleen merkittäviä edistysaskelia audiopuolelle. Nykyiset AirPods Pro -mallit ovat edelleen yksi suosituimpia vastamelukuulokkeita, kiitos loistavan äänentoiston ja erinomaisen Applen ekojärjestelmän.

Mutta onnistuuko AirPods Pro 2:t vastaamaan hypeen? Se jää nähtäväksi. Tositaiseksi olemme koonneet alapuolelle kaiken, jonka tiedämme väitetyistä nappikuulokkeista ja kerromme, millaisia ominaisuuksia haluaisimme nähdä.

Lyhyesti

  • Mikä se on? Huhuttu edullisempi AirPods Pro
  • Milloin se julkaistaan? Mahdollisesti vuonna 2022
  • Paljon ne maksavat? Luultavasti joko tai alle 279 euroa

Julkaisupäivä

AirPods Pro 2:n julkaisupäivästä ei ole varmuutta, mutta huhutkin vaihtelevat sen suhteen.

Alkujaan huhujen mukaan uudet AirPods-kuulokkeet olisivat saapuneet kauppoihin jo vuonna 2020. AppleInsider uutisoi kuitenkin taannoin, että analyytikko Ming-Chi Kuon viimeisimmät kommentit viittaisivat siihen, että niiden julkaisua joudutaan odottamaan vielä hetki. Hänen mukaansa seuraavan sukupolven AirPods-mallien massatuotanto aloitetaan alkuvuodesta 2021, jolloin myös uusi AirPods Pro -malli julkaistaisiin vasta vuonna 2022.

Väitettä tuki LeaksApplePro, joka paljasti, ettei AirPods Pro 2:ta julkaistaisi kuin aikaisintaan loppuvuodesta 2021, mutta mahdollisesti vasta alkuvuodesta 2022.

Viimeisimpänä myös Bloomberg on todennut, että kuulokkeet julkaistaan vuoden 2022 aikana.

Hinta

LeaksApplePron twiitin mukaan AirPods Pro 2 maksaisi saman verran kuin edeltäjänsä, eli 279 euroa. Tämä ei tosin täsmää aiempien väitteiden mukaan, joiden mukaan uudet nappikuulokkeet olisivat edullisempi versio AirPods Prosta.

Jos AirPods Pro 2 on edullisempi versio sisaruksestaan, haluaisimme saada sen samassa hintapisteessä kuin vuonna 2019 julkaistu AirPods, joka maksaa nykyään noin 129 euroa.

Nekään eivät ole halvimmasta päästä, mutta huomattavasti edullisemmat kuin Pro-mallit. Jos yhtiö onnistuisi tiputtamaan hinnan noin sadan euron tuntumaan, se pystyisi ravistelemaan nappikuulokkeiden markkinoita kunnolla.

AirPods Pro 2 -huhut

Paranneltu vastamelutoiminto 

Emme usko, että olisi järkevää julkaista edullista AirPods Pro -mallia ilman kuulokkeiden parasta ominaisuutta: vastamelutoimintoa.

Tämä oli tärkeä parannus alkuperäiseen AirPodsiin nähden, mikä näkyi myös tulevissa täysin langattomissa nappikuulokkeissa, sillä ominaisuus oli aiemmin ainoastaan tarjolla kuppikuulokkeissa.

AirPods Pron vastamelutoiminto on lisäksi todella hyvä täysin langattomaksi nappikuulokkeeksi, mutta sitä voisi aina parantaa. LeaksApplePron mukaan näin on myös aikomus tehdä, joskin täydellisen uudistuksen sijaan kyseessä olisi päivitys.

Aktiivisuustoiminnot

Digitimesin aiemman raportin mukaan tulevissa AirPodseissa on valotunnistimet, jotka pystyvät lukemaan biometrisiä lukemia. Toisin sanoen ne pystyisivät esimerkiksi mittaamaan veren happipitoisuuden, kuten Apple Watch 6.

AppleLeaksPron mukaan tämä ominaisuus tuotaisiin AirPods Pro 2:een, ja MacRumorsin mukaan ominaisuus saattaisi toimia samalla tavalla kuin korviin asetettavat pulssihappimittarit, joita sairaaloissa käytetään. Toisin sanoen ne lähettäisivät valoa korvalehden läpi tunnistaakseen veressä kulkevan hapen määrän. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa, pitäisikö AirPods Pron muotoilua muuttaa, jotta tämä olisi mahdollinen toteuttaa. Emme kuitenkaan usko, että Apple hylkäisi AirPodsien omaleimaisen muotoilun tämän takia.

Sen lisäksi Apple haki alkuvuodesta muutamia uusia patentteja, joista yksi viittaisi siihen, että seuraavassa AirPodsissa saattaisi olla monia aktiivisia faneja miellyttävä ominaisuus, jolla tulevat nappikuulokkeet saattaisivat nousta myös parhaimpien juoksijoille tarkoitettujen kuulokkeiden listalle.

Patently Applen mukaan kyseinen patentti esittelee AirPodsin käyttävän sisäänrakennettuja tunnistimia "keräämään kiihtyvyystietoja käyttäjän liikkeistä".

Tulevissa AirPodseissa saattaisi olla lisäksi automaattinen musiikin katkaisu ja käynnistys, kun kuulokkeet tunnistaisivat ympäristössä olevan vaaran. Näin ainakin erään patentin mukaan, jonka yhtiö jätti elokuussa.

Patentissa mainitaan täysin langattomat nappikuulokkeet, jotka pystyisivät säätämään äänenvoimakkuutta käyttäjän sijainnin ja aktiviteetin perusteella. Tähän lukeutuisi muun muassa "äänenvoimakkuuden säätö, kuuntelun pysäyttäminen tai estäminen, palautteen, ohjeiden, kannustimen, vinkin, varoituksen tai ohjeen anto".

Eletunnistus

Apple on hakenut myös patentin ominaisuudelle, jonka avulla nappikuulokkeita voisi ohjata käden liikkeillä.

Patently Applen löytämässä patentissa kuvaillaan keinoja, joilla ilmassa tehdyillä liikkeillä voisi ohjata AirPods Prota eri tavoin.

Hiljattain Apple haki patenttia, joissa se kuvaili nappikuulokkeet, joita voisi ohjata koskettamalla käyttäjän naamaa, heiluttamalla päätä tai napsauttamalla hampaita yhteen. On tosin eri asia, nähdäänkö kyseisiä ominaisuuksia koskaan todellisuudessa, mutta ainakin Apple selkeästi yrittää etsiä uudenlaisia tapoja käyttää nappikuulokkeita.

Suoraviivaisempi muotoilu

Bloombergin mukaan "asiasta tietoiset henkilöt" ovat kertoneet AirPods Pron saavan perusteellisen muotoilu-uudistuksen vuonna 2021. Heidän mukaansa pitkulaisesta rungosta luovuttaisiin kokonaan "entistä pyöreämmän korvan täyttävän muotoilun sijasta". Uusi muotoilu saattaisi siten muistuttaa lähemmin Samsung Galaxy Budsia tai Google Pixel Budsia.

Muotoilua ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon. Bloombergin mukaan ominaisuuksien sekä mikrofonin ja kuulokkeiden lisääminen AirPods Pron pienempään kokoon on osoittautunut haasteelliseksi, mikä saattaa "johtaa lopulta kunnianhimottomampaan muotoiluun lopullisessa tuotteessa".

Jos Apple säilyttää tutut varret, toivomme saavamme niihin haptisen palautteen, jolla nappikuulokkeiden käytöstä saisi asteen kouriintuntuvamman käyttökokemuksen.

Saadaanko AirPods Pro Liten myötä uudet urheiluun soveltuvat nappikuulokkeet Beats Powerbeats Pron tapaan?

Saadaanko AirPods Pro Liten myötä uudet urheiluun soveltuvat nappikuulokkeet Beats Powerbeats Pron tapaan? (Image credit: Beats)

Apple AirPods Pro 2: mitä haluamme nähdä?

Kuntoiluun keskittyviä ominaisuuksia

Kuuloke-eväät tekisivät AirPods Pro Litestä paremman vaihtoehdon juoksijoille. Vaikka AirPods Prot pysyvät hyvin korvissa kuntoillessa, lisäjämäkkyys ei olisi pahitteeksi muun muassa Beats Powerbeats Pro -malleihin tykästyneille käyttäjille.

Toinen hyvä tapa laajentaa asiakaskuntaa olisi lisätä värivaihtoehtoja. Jos kyseessä on todellakin edullisempi malli AirPods Prosta, silloin kokeiluvaraa muun muassa sävyjen suhteen on enemmän. Haluaisimme nähdä täysin langattomia nappikuulokkeita, jotka käyttävät samanlaista värikkyyttä kuin osa iPhoneista ja MacBook Pro -malleista.

Pidempi akkukesto

AirPods Pron akkukesto ei vastaa parhaiden täysin langattomien nappikuulokkeiden vastaavia. Vaikka niiden karvan alle 25 tunnin akkukesto on riittävä, ne eivät kestä yhtä pitkään kuin esimerkiksi Lypertek Tevi.

Apple voisi parantaa akkukestoa muun muassa päivittämällä kuulokkeet Bluetooth 5:een, sillä 4.2 on jo nykypäivänä vanhentunutta teknologiaa. Osa nykyisistä kuulokkeista, kuten Sennheiser Momentum True Wireless 2, tukee jo Bluetooth 5.1:tä.

Bluetooth 5 takaa myös pidemmät kuunteluetäisyydet, luotettavan yhteyden ja paremman tehokkuuden, jolla nappikuulokkeiden akkukestoa voitaisiin parantaa.

Parempi ääni

Vaikka AirPods Prot eivät kuulosta huonoilta, niiden äänenlaatu ei pärjää Sony WF-1000XM3:lle tai Cambridge Audio Melomania 1:lle.

Ensinnäkin haluaisimme nähdä tuen aptX HD:lle, jolloin kuulokkeet tukisivat langatonta Hi-Res Audio -koodekkeja 24-bittisenä/48 kHz. Siten Apple saisi myös audiohifistelijät puolelleen. Se tuntuisi järkevältä liikkeeltä nyt, kun alkuperäisiin AirPods Pro -malleihin tuotiin Dolby Atmos -tuki.

Lisäksi kustomoitava EQ olisi hyvä lisä, jolloin kuulokkeita voisi käyttää paremmin eri musiikkilajien kuunteluun. Vaikka alkuperäiset kuulokkeet ovat hyviä popin kuuntelussa, ne eivät sovellu muun muassa klassiseen musiikkiin.

Joonas Pikkarainen

Joonas Pikkarainen on teknologia- ja pelitoimittaja, jolla on erityisen vahvat juuret juuri pelialan raportoinnista useissa eri kotimaisissa medioissa. Muihin kiinnostuksiin lukeutuvat valokuvaus, videotuotanto ja elokuvat, sekä oikeastaan kaikki muu siltä väliltä ja näiden lisäksi.