Parhaat kuulokkeet juoksijoille 2025: valintamme lenkkien viihdyttäjäksi
Paranna juoksusuoritustasi nappaamalla musiikki mukaan lenkille
Parhailta kuulokkeilta juoksulenkeille kaivataan muutamia erityisiä ominaisuuksia. Ensinnäkin niiden täytyy pysyä korvissa huolimatta tahdistasi, mutta niiden on parasta myös kuulostaa upeilta – ja mieluiten tuntuvan basson kera. Tällöin niiden tippumisesta ei tarvitse huolehtia, eikä puhelimen ääniasetuksiin tuhraudu aikaa, vaan tarmonsa voi käyttää juoksemiseen ja oman suorituskyvyn parantamiseen.
Olemme testanneet vuosien varrella lukuisia kuulokkeita aina kuppikuulokkeista täysin langattomiin nappikuulokkeisiin. Tiedämme siis, mitkä kuulokkeet kuulostavat parhaimmilta tai mitä ominaisuuksia niistä kannattaa etsiä.
Markkinoilla on onneksi olemassa useita vaihtoehtoja juoksijoita varten, eivätkä ne ole enää edes hirveän kalliita. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että oikeaa paria etsiessä voi iskeä valinnanvaikeus. Siksi olemme listanneet alapuolelle markkinoiden tämän hetken parhaimmat kuulokkeet kumppaniksi juoksulenkeille.
- Etkö harrasta juoksua? Tutustu siinä tapauksessa parhaisiin kuulokkeisiin
Parhaat kuulokkeet juoksijoille lyhyesti
Testivoittaja
Suosikkimallin vuonna 2025 julkaistu uutuusversio Shokz OpenRun Pro 2 tarjoaa erinomaisen kokonaisuuden, joka soveltuu lenkkiseuraksi kaikissa tilanteissa.
Paras vastine rahalle
Nämä edulliset kuulokkeet tarjoavat hyvän äänen sekä yllättävän vakuuttavan basson.
Tukevasti korvassa pysyvät kuulokkeet
Juoksijan käytössä kuulokkeiden on pysyttävä paikallaan ilman pelkoa irtoamisesta. Tätä varten JBL Endurance Peak 3 on loistovalinta, sillä ne eivät pienestä tai edes isommastakaan pompinnasta hätkähdä.
Parhaat langalliset kuulokkeet
Jos niskan takana menevä piuha ei haittaa, on Jaybirdin tarjoama malli pätevä vaihtoehto hyvää äänenlaatua sekä kestävää rakennetta arvostavalle.
Paras akkukesto
Jos haluat kuulokkeiden akun riittävän pitkien treenisessioiden ajan, on Beats PowerBeats Pro loistava valinta. Sen muotoilu, akkukesto ja äänenlaatu tarjoavat kaiken mitä voit tarvita.
Paras treeniseurantaan
Nämä mukavat, kestävät ja laadukkaat kuulokkeet soveltuvat niin arkeen kuin treeniin. Hyvä äänenlaatu ja vastamelutoiminto tarjoavat rahalle vastinetta.
Parhaat kuulokkeet juoksijoille 2025
Miksi TechRadar voi luottaa
Testivoittaja
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Shokz OpenRun Pro 2 peri edeltäjänsä paikan tämän listan kärjessä. Laadukkaaksi ylistetylle pohjalle on rakennettu entistä parempi kokonaisuus, joka tarjoaa luujohdekuulokkeet kattavilla toiminnoilla, hyvällä äänellä, tukevalla rakenteella sekä mainiolla akkukestolla.
Akkukesto on parantunut aina 12 tuntiin asti, mikä riittää testiemme perusteella kaikkiin tarpeisiin. Ja mikäli puhti loppuu yllättävässä tilanteessa, vain viiden minuutin latauksella saa peräti 2,5 tunnin verran kuunteluaikaa. Täysi latinki vaatii tunnin odottelun.
Kuulokkeihin sijoitetut painikkeet on aseteltu hieman hullunkurisesti, joten niiden opettelu vie aikansa. Onneksi äänenlaatu itsessään on selvästi aiempaa parempi. Luujohdekuulokkeet antavat aina hieman tasoitusta äänessä, mutta rakenteen rajoitteet huomioiden kaikki on kohdillaan.
Lue koko arvostelu: Shokz OpenRun Pro 2
Parhaat edulliset kuulokkeet juoksijalle
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Edulliset nappikuulokkeet ovat harvoin hyviä, joten Jlab Go Air Sport on iloinen yllätys. Nämä kuulokkeet todistavat, ettei kaikesta joudu aina maksamaan maltaita, sillä Jlab Go Air Sport tarjoaa rutkasti enemmän kuin sen hintalapulta voisi olettaa.
Kuulokkeet ovat ennen kaikkea mukavat pitää korvissa, minkä lisäksi niissä on yllättävän laadukas äänentoisto hintaansa nähden. Eri taajuudet toistuvat hyvin ja varsinkin alapää tuntuu muhkealta. Painikkeet kuulokkeessa tekevät käytöstä myös vaivatonta juostessa.
Hinta näkyy tosin joidenkin ominaisuuksien puutteessa, joten näistä ei kannata odottaa esimerkiksi vastamelutoimintoa. Mutta edullisia nappeja lenkille etsivien kannattaa ehdottomasti ottaa Jlab Go Air Sport harkintaan.
Lue arvostelu: Jlab Go Air Sport
Tukevasti korvassa pysyvät kuulokkeet
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Monet kuulokkeet pysyvät korvissa varsin hyvin jopa lenkkipoluilla, mutta tästä huolimatta pidämme korvan ympäröivästä "koukusta". Sen avulla voi olla satavarma, ettei kuuloke lennähdä paikoiltaan hien tai tärähtelyiden takia. Jos haluatkin korvassa tukevasti pysyvät nappikuulokkeet, on JBL Endurance Peak 3 valintasi.
Malli tarjoaa liikkumisen kestävän muotoilun ohella mainion 10 tunnin akkukeston (50 tuntia latauskotelolla). Näiden lisäksi läpikuuluvuustila ja IP68-luokitus ovat erinomaisia lisäyksiä. Kehuimme mallia arvostelussamme erityisesti kestävyydestä, sillä Peak 3 on kuin luotu kovempiin olosuhteisiin. Tästä huolimatta satasen hintalappu on todella kohtuullinen.
Käyttömukavuus valitettavasti kuitenkin kärsii kuuntelusession venyessä, joten nappien painautuminen korvaan on kaksipiippuinen asia. Tämä ei kuitenkaan esimerkiksi tyypillisen sali- tai juoksuharjoituksen aikana haittaa nimeksikään.
Lue koko arvostelu: JBL Endurance Peak 3
Parhaat langalliset kuulokkeet juoksijalle
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Jaybird X4 jatkaa samalla keskihintaisten mallien taistossa, jossa edeltäneet X2 ja X3 jo vakuuttivat. Uuden mallin vahvuus on sen IPX7-luokitus, jonka ansiosta malli ei hätkähdä hikoilua eikä kaatosadetta.
Jaybird X4 kuulostaa yllättävän hyvältä jopa moniin hintavampiin vaihtoehtoihin verrattuna. Valmistajan tukisovelluksen helppokäyttöinen taajuuskorjain mahdollistaa omaa korvaa miellyttävän ääniprofiilin luomisen. Malli toimiikin yhtä lailla kevyempää poppia kuin raskasta äärimetallia kuuntelevan tarpeisiin.
Jos etsit vielä parempaa vaihtoehtoa, voi Jaybird Tarah Pro tarjoa lisähinnan myötä paremman kokemuksen. Tästä huolimatta arvostamme X4:n hinta-laatusuhdetta, joka tekee mallista monille mainion valinnan.
Lue koko arvostelu: Jaybird X4
Akkukestoltaan parhaat juoksukuulokkeet
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Beatsin uusin täysin langaton nappikuuloke, PowerBeats Pro, on jotain erikoista. Ne ovat äärimmäisen mukavat, kuulostavat riittävän hyviltä, eivätkä ne koskaan tipu korvista, minkä takia pidämme niitä tämän hetken parhaimpina juoksukuulokkeina.
Ne ovat omiaan lenkeille, koska ne pysyvät tukevasti korvissa niissä olevan koukun avulla. Tämän lisäksi ne kestävät hikeä IPX4-luokituksen takia, ja niissä on painetta alentavat barometriset tuuletusaukot, pitkä akkukesto ja hyvä äänenlaatu.
PowerBeats Prot toimivat parhaiten lähes hiljaisissa ympäristöissä, kuten kotona tai lenkillä. Sisäänrakennettu Siri auttaa myös ottamaan aikaa ja tekemään tarvittavia puheluita kesken lenkin.
Lue arvostelu: Beats PowerBeats Pro
Parhaat juoksukuulokkeet treeniseurannalla
Tekniset tiedot
Osta, koska
Älä osta, koska
Jabra Elite 8 Active tarjoaa erinomaisen kuuntelukokemuksen treenin yhteyteen. Suurin kiitos kuuluu HearThrough-teknologialle, joka saa suodatettua ikävän taustamelun sujuvasti pois. Tykästyimme myös hyvään istuvuuteen, mikä auttaa treenatessa. Kukapa haluaisi pysähtyä kesken juoksun etsimään kuulokettaan metsästä?
Erinomainen ääni hyödyntää Dolby Atmosin päänseurantaa sekä edistynyttä vastamelutoimintoa. Juoksumatolla hikoillessa saa vaimennettua koko maailman ympäriltään, kun taas kaupunkimaastossa pieni vilinä voi auttaa hahmottamaan mahdollisia vaaratekijöitä.
IP68-luokitus pöly- ja vesitiiviydestä takaa kestävyyden kaikissa tilanteissa. Myös kahdeksan tunnin akkukesto vastamelutoimintoa käyttäessä on kehut ansainnut.
Lue koko arvostelu: Jabra Elite 8 Active
Näin valitset parhaat kuulokkeet itsellesi
Miten valitset parhaat kuulokkeet lenkille
Kannattaa tutustua TechRadarin kattaviin oppaisiin parhaista kuulokkeista. Jos haluat tarkempia listauksia niin tutustu silloin parhaisiin over-ear-kuulokkeisiin ja on-ear-kuulokkeisiin.
Asteen laadukkaampaa kaipaavien kannattaa sen sijaan tutustua parhaisiin langattomiin kuulokkeisiin, parhaisiin täysin langattomiin nappikuulokkeisiin, langattomiin nappikuulokkeisiin ja parhaisiin vastamelukuulokkeisiin.
Jos etsit jotain tiettyä merkkiä, olemme koonneet myös parhaat Sony-kuulokkeet, parhaat Bose-kuulokkeet ja parhaat Audio-Technican kuulokkeet.
Lopulta jos kaipaat kuulokkeita uima-altaisiin, tutustu parhaisiin kuulokkeisiin uidessa tai parhaisiin kuulokkeisiin kuntoillessa.
Kun etsit itsellesi parhaita kuulokkeita lenkille, kannattaa muistaa muutama asia. Ensinnäkin kuulokkeiden on hyvä olla vähintään IPX4-luokituksella kestääkseen hikeä ja tätä suuremmissa luokissa myös vettä. Tällöin voit käyttää kuulokkeita säästä riippumatta.
Tuntuma korvassa on myös äärimmäisen tärkeää, varsinkin jos valitset täysin langattomat nappikuulokkeet. Osassa malleista on erillisiä eväitä tai koukkuja, jolla ne pysyvät paremmin korvassa. Toisissa on puolestaan johto kuulokkeiden välillä, jolloin ne pysyvät kaulassa tippuessaan.
Tarvitset myös hyvän akkukeston, jos treenaat tai juokset paljon. Ja varsinkin, jos otat kuulokkeet mukaan julkisiin tai työmatkoille. Omista napeista kannattaa pyrkiä etsimään vähintään viiden tunnin akkukestoa, mutta jos lenkkisi ovat maratonin luokkaa, silloin suosittelemme jo kymmenen tunnin kestoa.
Nämä ovat tärkeimmät, mutta sen lisäksi riippuen tarpeistasi on hyvä tutustua, onko kuulokkeissa esimerkiksi sykemittaria tai treenikumppania. Jälkimmäiset voi tosin saada myös ottamalla lenkille mukaan jonkun parhaimmista juoksutarvikkeista.
Näin testaamme kuulokkeet
Olemme testanneet kaikki tällä listalla olevat kuulokkeet niiden äänentoiston, käyttömukavuuden, ominaisuuksien, muotoilun ja hinta-laatusuhteen osalta. Kun arvioimme kuulokkeita erityisesti juoksijoille, varmistamme samalla, että ne pysyvät ensinnäkin tukevasti korvissa ja tarjoavat loistavan äänentoiston.
Näiden lisäksi arvioimme, kuinka hyvin ne antavat rahoille vastinetta ja onko niitä mukava käyttää. Nostamme myös esiin hieman erikoisempia ominaisuuksia, kuten innovatiivisia muotoiluja tai läpikuultavuustiloja, jotka saattavat auttaa lenkkeillessä ja ympäristön havainnoinnissa.
- Vie kuntoilusi uudelle tasolle näiden parhaiden aktiivisuusrannekkeiden avulla
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.
- Matt EvansSenior Fitness & Wearables Editor
