Varmistuuko Rovanperän mestaruus? Näin näet Belgian MM-rallin suorana Suomessa ja ulkomailla

WRC+
(Kuva: World Rally Championship)

Rallin MM-sarja on kaudella 2022 suomalaisittain kiinnostavampi kuin vuosikausiin. Kalle Rovanperä on noussut huippulahjakkaasta tulokkaasta lähes varmaksi maailmanmestariksi. Kauden ensimmäisestä kahdeksasta rallista peräti viisi voittanut Rovanperä johtaa MM-sarjaa suvereenisti, kun kausi kääntyy loppusuoralle.

Belgian MM-ralli on kauden 9. kilpailu. 13 rallin mittainen kausi on monitahoinen ja jännittävä, sillä kaikki huippukuskit eivät aja alkuunkaan koko kautta. Esimerkiksi avauskisan voittanut Sebastien Loeb on jättänyt ralleja väliin useamman, joten hän ajelee lähinnä huvikseen.

Rovanperä johtaa ennen Belgian MM-rallia 94 pisteen etumatkalla ennen Jyväskylän MM-rallin voittanutta Ott Tänakia. Kolmanneksi pudonnut Thierre Neuville on puolestaan vain pisteen päässä virolaiskuskista. Kilpakumppaneiden ongelmana on ollut Rovanperän huima vauhti paitsi läpi viikonlopun mutta ennen kaikkea Power Stageilla.

Rovanperän johto on niin vakuuttava, että nuori suomalainen voi varmistaa maailmanmestaruuden jo Belgian viikonloppuna. Tämä vaatii kuitenkin niin paljon epäonnea muilta, että todennäköisesti juhlat käynnistyvät vasta seuraavassa Kreikan MM-rallissa.

Belgian MM-ralli käynnistyy perjantaina 19. elokuuta kello 11.10. Viimeinen Power Stage erikoiskoe kurvataan maaliin sunnuntaina alkuiltapäivästä.

Koska Kalle Rovanperän nousu rallin huipulle on palauttanut suomalaisten kiinnostuksen takavuosien suosikkilajiin, on kausi 2022 katsottavissa Suomessa kattavammin kuin vuosiin. Käymme tässä oppaassa läpi sen, miten ja mistä näet Jyväskylän MM-rallin.


Belgian MM-rallin aikataulu

  • PE 19.8.
    • 11:10 EK 1-4
    • 16:10 EK 5-8
  • LA 20.8.
    • 11:10 EK 9-12
    • 16:10 EK 13-16
  • SU 21.8.
    • 9:35 EK 17-18
    • 12:45 EK 19
    • 14:00 EK 20 (Power Stage)

MM-rallin kisakalenteri 2022

  • 20.1. - 23.1. - Monte Carlo -ralli (Sebastien Loeb)
  • 24.2. - 27.2. - Ruotsin ralli - (Kalle Rovanperä)
  • 21.4. - 24.4. - Kroatian ralli  - (Kalle Rovanperä)
  • 19.5. - 22.5. - Portugalin ralli - (Kalle Rovanperä)
  • 2.6. - 5.6. - Sardinian ralli - (Ott Tänak)
  • 23.6. - 26.6. - Safari-ralli - (Kalle Rovanperä)
  • 14.7. - 17.7. - Viron ralli - (Kalle Rovanperä)
  • 4.8. - 7.8. - Suomen ralli - (Ott Tänak)
  • 18.8. - 21.8. - Belgian ralli
  • 8.9. - 11.9. - Akropolis-ralli    
  • 29.9. - 2.10. - Uuden-Seelannin ralli
  • 20.10. - 23.10. - Katalonian ralli
  • 10.11. - 13.11. - Japanin ralli

Näin katsot Belgian MM-rallin kaikki tapahtumat

Image

Koko rallin MM-sarja kaudella 2022 on nähtävissä C Moren sivuilta. Tarjonta kattaa kaiken rallin avausmetreistä aina maalilipulle asti.

C More on maksullinen palvelu, joka vaatii tilauksen. Tarjolla on kuitenkin useita eri vaihtoehtoja. Mikäli mielessä on vain urheilu, ykkösvaihtoehtona on C More Sport (24,95 €/kk).

Kattavin vaihtoehto on C More Total+ (34,95 €/kk). Se sisältää kaiken urheilusisällön ohella myös C Moren sarjat, elokuvat sekä lastenohjelmat.

Sisällöt ovat katsottavissa koko EU:n alueella.


Mitä muuta C More tarjoaa urheilufanille?

Kuten yllä mainittiin, C More tarjoaa runsaasti erilaisia tilausvaihtoehtoja eri tarpeisiin. Palvelun sisällön kruununjalokivet ovat kuitenkin rallin MM-sarja (WRC), CHL, jääkiekon MM-kisat, Liiga, Serie A sekä Mestarien liiga.

Kesän aikana huomio kiinnittyy MM-rallin lisäksi yleisurheilun timanttiliigaan sekä UEFA Nations League -jalkapallokarsintoihin.

Kiinnostavaa antia on luvassa myös golfin sekä ravien faneille.

Tutustu C Moren urheilusisältöön ja -lähetyksiin täällä.

Näyttääkö YLE Belgian MM-rallin?

YLE esittää viikonlopun tapahtumia jonkin verran. YLE Areena -palvelussa on katsottavissa suorana etapit 10, 14, 18 ja viimeinen Power Stage.

Katso Belgian MM-rallin tapahtumat YLE Areena -palvelusta täältä.

Onko WRC+ katsottavissa Suomessa?

WRC+ näyttää koko MM-rallikauden kokonaisuudessaan. Kansainvälinen palvelu ei sisällä suomenkielistä selostusta, mutta hinta on erittäin houkutteleva. Yksittäinen kuukausi maksaa 10,99 euroa, kun taas koko kauden näkee tällä hetkellä erinomaisen 50 prosentin tarjouksen ansiosta hintaan 44,99 €.

Palvelu tarjoaa suorien lähetysten ohella onboard-kamerakulmia sekä erillisen videoarkiston.

Voit tutustua palveluun sekä tilata sen WRC+:n kotisivuilta.

Onnistuuko katselu ulkomailla?

EU-asetuksen ansiosta C More toimii sellaisenaan kaikkialla EU:n sisällä sekä Norjassa samaan tapaan kuin olisit Suomessa. Muissa maissa tilanne on kansainvälisten ohjelmaoikeuksien vuoksi toinen, eivätkä urheilut ole siten tarjolla. VPN saattaa auttaa, mutta virallisesti C More ei sitä tue.

Voit myös ladata osan C Moren ohjelmista Offline-tilaan, jolloin katselu onnistuu ilman verkkoyhteyttä. Tuen piirissä ovat iOS- ja Android-mobiililaitteet. Lisätietoja voi lukea C Moren omalta ohjesivulta. Tämä ei tokikaan auta suoraa lähetystä haikaileville.

Read more
Citi Zēni from Latvia rehearsed their song Eat Your Salad Second Rehearsal
Euroviisut 2025: lähetykset, osallistujat sekä aikataulu
paras vpn netflix
Paras VPN Netflixille 2025
Näin otat VPN-palvelun käyttöön
Näin otat VPN-palvelun käyttöön
VPN apps running on various devices during TechRadar's testing
Paras VPN-palvelu 2025 – suojele yksityisyyttäsi verkossa
Best TVs for sports hero image 2024 with Samsung Qn90D on blue background
Paras TV urheilun katsomiseen 2025: sulavimmat vaihtoehdot kodin kisakatsomoihin
Viaplay-sarjat: nämä ovat palvelun parhaat
Parhaat Viaplay-sarjat: Tämän hetken viihdyttävimmät nimikkeet
Latest in Viihde
Matthew Tkachuk will be in action for the United States at the NHL 4 Nations Face-Off
NHL 4 Nations Face-Off live stream: how to watch mini international ice hockey tournament, TV channels, United States vs Canada final
Tyler Allgeier #25 of the Atlanta Falcons rushes the field ahead of the Falcons vs Saints live stream
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time
Josh Allen #17 of the Buffalo Bills looks on prior to the Ravens vs Bills live stream
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online
Phillip Schofield sits alone, wearing a grey t-shirt and looking dishevelled, on an uninhabited tropical island beach in Phillip Schofield Cast Away 2024 on Channel 5
How to watch Phillip Schofield Cast Away online from anywhere – This Morning host makes his TV comeback, start time
Ellen Pompeo as Meredith Grey in a scene from Grey's Anatomy season 21 2024
How to watch Grey's Anatomy season 21 online for free and from anywhere – 2024 episodes
James Cook #4 of the Buffalo Bills runs the ball ahead of Buffalo Bills vs Jacksonville Jaguars live stream
Bills vs Jaguars live stream: How to watch NFL 2024 Week 3 game online today, start time, MNF
Latest in Oppaat ja vinkit
Citi Zēni from Latvia rehearsed their song Eat Your Salad Second Rehearsal
Euroviisut 2025: lähetykset, osallistujat sekä aikataulu
Matthew Tkachuk will be in action for the United States at the NHL 4 Nations Face-Off
NHL 4 Nations Face-Off live stream: how to watch mini international ice hockey tournament, TV channels, United States vs Canada final
Miles Teller as Levi and Anya Taylor-Joy as Drasa in The Gorge
How to watch The Gorge online from anywhere – stream Anya Taylor-Joy sci-fi horror with Apple TV+ free trial
Samsung Galaxy Unpacked Winter 2025
Katso Samsung Galaxy Unpacked 2025 -esitys suorana täältä
Tyler Allgeier #25 of the Atlanta Falcons rushes the field ahead of the Falcons vs Saints live stream
Falcons vs Saints live stream today, as Saints get good news on injuries: How to watch NFL 2024 game online, start time
Josh Allen #17 of the Buffalo Bills looks on prior to the Ravens vs Bills live stream
Ravens vs Bills live stream tonight: How to watch NFL 2024 game online