Windows 11 voi olla päivittämisen arvoinen Intelin ansiosta

Iloinen nainen Windows 10 -kannettavan äärellä
(Kuva: Antonio Guillem / Shutterstock)

Kun Microsoft julkisti Windows 11 -käyttöjärjestelmän aiemmin tänä vuonna, tuli se monelle täydellisenä yllätyksenä. Windows 10 on edelleen puutteistaan huolimatta täysin toimiva kokonaisuus. Ponnisteluista ja esittelyistä huolimatta tuleva Windows 11 ei olekaan vielä lyönyt PC-kansaa ällikällä.

Suurin syy skeptisyydelle piilee siinä, että Windows 11 vaikuttaisi olevan pieni ja suurelta osin kosmeettinen päivitys edeltäjästään. Nyt Intel kiusoittelee kuitenkin tiedolla, jonka valossa myöhemmin tänä vuonna markkinoille tuleva Windows 11 voi olla houkutteleva päivitysvaihtoehto. Asiasta raportoi ensiksi Neowin.

Intel kertoi tuoreessa Architecture Day 2021 -puheessaan, että yhtiö on työskennellyt Microsoftin kanssa tiiviissä yhteistyössä. Tulevat Alder Lake -sukupolven prosessorit sisältävät suorituskykyisen hybridiarkkitehtuurin, (engl. Performance Hybrid architecture), joka käyttää suorituskykyisiä ytimiä energiatehokkaiden ytimien rinnalla tietokoneen kuormatasosta riippuen.

Tietokoneen vaatiessa merkittävää laskentatehoa Alder Lake käyttää suorituskykyisiä ytimiä. Jos kuorma on pientä, prosessori käyttää sen sijaan energiatehokkaita ytimiä. Lopputuloksena pitäisi olla keskimäärin parempi suorituskyky ja matalampi sähkönkulutus, mikä voi parantaa esimerkiksi akunkestoa mobiililaitteissa.

Yhteistyötä

Jotta Alder Laken tuore arkkitehtuuri pääsisi tositoimiin, pitää prosessorin tietää minkälaisia tehtäviä se kulloinkin suorittaa. Tämä on Windows 11:n rooli, josta Intel kertoo enemmän: "Jotta voitaisiin mahdollistaa tällainen hienosäädetty yhteistyö ja suorituskyky, Intel on yhdistänyt voimansa Microsoftin kanssa. Tuloksena Intel ja Microsoft ovat sulauttaneet mullistavan kyvykkyyden tulevaan Windows 11 -julkaisuun."

Alder Lakeen on kehitetty säieohjaajaominaisuus (engl. Thread Director), joka työskentelee yhdessä Windows 11:n säieaikatauluttajan kanssa. Tämän tarkoituksena on delegoida tehtäviä joko suorituskykyisille- tai energiatehokkaille ytimille. 

Uutisoimme aiemmin tällä viikolla myös siitä, että Windows 11:n oletusselaimen vaihtaminen vaikuttaisi olevan entistä työläämpää.

Sauli Partanen

Sauli Partanen on freelancer toimittaja ja sisällöntuottaja, joka pyrkii tuottamaan rehellistä tietoa ympäröivästä peli- ja tekniikkamaailmasta.