Windows 11 ei vieläkään houkuttele käyttäjiä odotettuun tahtiin
Kasvattaako Windows 11 yhä suosiotaan? Ei, kuulu lyhyt vastaus.
Windows 11 -käyttöjärjestelmää haittaa edelleen hidas käyttöönottovauhti. Tuoreet käyttöjärjestelmien markkinaosuuksia esittelevät luvut ovat Microsoftin tuoreimmalle Windows-versiolle karua luettavaa.
AdDuplexin laatima raportti Windows-versioista ja niiden markkinaosuuksista osoittaa, että Windows 11 osuus on tällä hetkellä 23,1 %. Lukema perustuu Microsoft Store -sovelluksia käyttäviin Windows-koneisiin, jotka näyttävät AdDuplexin mainoksia.
Kuten AdDuplex osoittaa, viimeisen kahden kuukauden aikana vain 3,4 % Windows-tietokoneista on päivittänyt Windows 11:een. Vauhti on siis ollut alkuvuodesta varsin hidasta.
Windows 10 -versiot edustavat tietysti leijonanosaa markkinoista, ja suosituin versio on Windows 10 21H2 38,2 % osuudella. Kakkospaikalla on samaisen käyttöjärjestelmän 21H1-versio 23,9 % osuudella.
Päivitysvauhti on tuskallisen hidas
Vaikka 3,4 % nousu kahdessa kuukaudessa ei ole mitään erityisen merkittävää, se on ainakin parempi kuin sitä edeltävä kahden kuukauden jakso. Tuolloin Windows 11 nosti markkinaosuuttaan vain vaivaiset 0,6%.
Windows 11 nosti osakkeitaan 3,2 prosentilla helmikuussa. Se oli samalla päätöspiste melko isolle käyttöönottopiikille, jonka aikana käyttöjärjestelmä tuplasi osuutensa vuoden 2021 lopussa. Tämän jälkeen vauhti on kuitenkin hidastunut.
Yksittäinen lukema ei tietenkään kerro hirveästi. Se antaa tilannekuvan vain yhdestä osa-alueesta, mutta tilastot näyttävät yleisesti ottaen osoittavan, että innokkaiden ja uteliaampien ihmisten varhainen käyttöönotto ei ole saanut suurta yleisöä innostumaan päivityksestä.
Hanki päivittäisiä tietoja, inspiraatiota ja tarjouksia postilaatikkoosi
Rekisteröidy saadaksesi uutisia, arvosteluja, mielipiteitä, huipputeknisiä tarjouksia ja paljon muuta.
Microsoftilla on vielä paljon tehtävää ennen kuin Windows 10 -tuki päättyy vuonna 2025. Tällä hetkellä mikään ei kuitenkaan viittaa Windows 11 -käyttöjärjestelmän käyttöönoton pikaiseen nopeutumiseen, vaikka esiasennetut Windows 11 -pöytäkoneet ja -läppärit kohentavat numeroita tasaiseen tahtiin.
Markkinaosuuden kasvua voidaan edesauttaa erilaisin ominaisuuksin, joista yksi potentiaalinen tekijä on pelaajille suunnattu DirectStorage. Sen on määrä tarjota merkittävä teholoikka Windows 11 -koneelle, joka näkyy paitsi nopeampina SSD-latausaikoina mutta myös sulavampina avoimen maailman pelikokemuksina. Ensimmäinen DirectStoragea hyödyntävä julkaisu Forspoken julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.